Katseluja 20. - 30.12.2014

Vuosi on tätä kirjoitettaessa jo vaihtunutkin, mutta aivan kaikki 2014 ensikatselut eivät mahtuneet vielä tämänkertaiseenkaan seitsikkoon: kaksi aivan viimeistä jäi ensi kertaan. Pari helmeä on tullut nähtyä - ja mikä parasta, molemmat onnistuivat yllättämään korkealla laadullaan - mutta yleisesti ottaen meneillään on jonkin verran normaalia heikompi ajanjakso. Katseluvalinnat eivät jostakin syystä ole viime aikoina osuneet aivan nappiin.

20.12.2014
J-P. Valkeapää: He ovat paenneet (2014)
Yksi päättyneen vuoden kehutuimmista kotimaisista elokuvista on He ovat paenneet, joka käsittääkseni ilmestyy parin viikon sisällä kotivideona ja mahdollisesti huomioidaan piakkoin pidettävässä Jussi-gaalassakin. Katselukokemuksena se on kuitenkin aika kummallinen. Ohjaajalla on ilmiselvästi väline hallussa, ja kahden nuoren pakomatkasta kertova elokuva sisältää modernin Suomi-elokuvan kauneimpia ja mieleenpainuvimpia yksittäisiä kuvia. Mutta mitenkäs se käsikirjoitus? Pitäisikö jonkun muun kenties tehdä se? He ovat paenneet ei pahemmin panosta henkilökuviin vaan tekee hahmoistaan eri tavoin haastavia samaistumiskohteita. Lopussa kokonaisuus hajoaa surrealistiseksi fantasiaksi jonka pointtia on liki mahdoton keksiä. Kaunista mutta onttoa. Visuaalinen näyttävyys taisi kuitenkin tienata elokuvalle parikin ylimääräistä pistettä. [5]

26.12.2014
Tom Hooper: Les Misérables (2012)
Jouluna on elokuvien katsomiselle tyypillisesti enemmän aikaa kuin keskimäärin, eikä siksi pelottanut aloittaa kolme Oscariakin voittaneen kahden vuoden takaisen Les Misérablesin katsomista, vaikka se kestää päälle kaksi ja puoli tuntia enkä yleensä edes välitä musikaaleista. Vastoin kaikkia odotuksia riskinotto kannatti: britit ovat tehneet Broadway-musikaalinakin tunnetusta teoksesta aivan älyttömän upean elokuvaversion. Victor Hugon klassiseen tarinaan perustuvan elokuvan melkein kaikki vuorosanat lauletaan, mutta siihen tottuu nopeasti ja mikä parasta, musiikki on aika hyvää. Sitä ovat myös näyttelijät, ja suureelliset puitteet joihin tarina sijoittuu. Juuri tällaisia elokuvia varten elokuvateattereita on kannattanut rakentaa - suurta, paatoksellista, näyttävää, ja loppua kohden myös varsin koskettavaa. [8]

27.12.2014
Phil Lord ja Christopher Miller: The LEGO Movie (2014)
Ajanjakson toinen positiivinen yllätys koettiin heti seuraavana päivänä. Tosin aivan täytenä yllätyksenä The LEGO Movien erinomaisuus ei tullut, sillä olin jo etukäteen lukenut siitä useita kehuja ja löytänyt sen joidenkin kriitikoiden viime vuoden top 10 -listoiltakin. 21 Jump Streetin ohjaajien Lego-elokuva kuulosti etukäteen teokselta, jonka erinomaisuus aukeaisi vain kaikkein nuorimmille katsojille, mutta aiheen takaa paljastuikin kovavauhtinen, aidosti hauska animaatio-iloittelu joka on totisesti positiivisen huomionsa ansainnut. Keskushahmo (ylläolevassa kuvassa vasemmalla) on mahdollisimman tavallinen lego-ukko, joka saa tärkeän tehtävän kun koko leluvaltakunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Sankarin apuna nähdään Batmanin lego-versio, jonka mainion hahmon ympärille tulollaan oleva jatko-osa keskittyy: sen nimeksi on ilmoitettu The LEGO Batman Movie. [8]

28.12.2014
Phil Lord ja Christopher Miller: 22 Jump Street (2014)
Lego-elokuvasta innostuneena katsoin heti seuraavana päivänä tekijöiden uusimman elokuvan, joka on tietenkin jatko-osa marraskuun alussa riemastuttavaksi havaitsemalleni 21 Jump Streetille. Harmi kyllä, hyvästä aiheesta ei syntynyt toista hyvää toimintakomediaa peräjälkeen. Antamassani arvosanassakin saattaa olla yksi piste pelkkää "hyvien miesten lisää" johtuen ykkösosan aiheuttamista positiivisista muistumista. Epäsuhtainen poliisikaksikkomme on nyt siis jäljittämässä huumekauppaa college-ympäristössä ja juoni on siltä osin pääosin sama kuin edelliselläkin kerralla. Uutta ovat hätäisen tuntuisesti keksityt epähauskat vitsit ja hirmuinen kiire joka saa aikaan vaikutelman, että ideoiden puute yritetään korvata pelkällä koheltamisella. Jo julkistettua jatko-osaa 23 Jump Street en katsone yhtä ennakkoluulottomasti. [6]

30.12.2014
Dan Scanlon: Monsters University (2013)
Pixarin tietokoneanimaatio Monsters, Inc. vuodelta 2001 ei koskaan tehnyt minuun kovin kummoista vaikutusta - itse asiassa muistan pitkästyneeni sen lehdistönäytöksessä - ja kenties tekijät eivät itsekään pitäneet materiaalia kovin vahvana kun jatko-osaa jouduttiin odottelemaan peräti 12 vuotta. Tällä kertaa on kuitenkin onnistuttu hieman paremmin. Huomattavasti useampi vitsi osuu maaliinsa, kun palataan ajassa taaksepäin alkuperäisen elokuvan keskushahmojen nuoruusaikoihin ja näiden opiskeluajasta saadaan synnytettyä herkullisia yhtymäkohtia tavallisten ihmisten opiskeluaikaan (sekä Harry Pottereihin). Monsters University ei ole sekään varsinaisesti hyvä elokuva, mutta kyllä sitä paljon sujuvammin silti katsoo kuin sen hiukan aneemista edeltäjää. [6]

30.12.2014
Jim Jarmusch: Only Lovers Left Alive (2013)
Nyt siis oikeesti. Arvasin jo kauan sitten etukäteen, että inhoaisin tätä elokuvaa enkä sitä siksi myöskään katsonut, mutta kun siitä aikaa myöten kehittyi tuttavapiirini yksimielisimmin kehuttu elokuva, totesin lopulta että onhan se pakko tarkistaa. Ja miten kävikään, se oli täsmälleen niin huono kuin olin kuvitellutkin. Tilda Swinton ja Tom Hiddleston ovat kaksi toisiaan rakastavaa boheemin dekadenttia vampyyriä, jotka ovat eläneet vuosisatoja ja elävät vastakin jos vain puhdasta verta heidän ravinnokseen riittää. Asetelmasta voisi kuvitella irtoavan eksistentialistista angstia mutta Jim Jarmusch löytää tapansa mukaan vain ankeita tunnelmia, enimmäkseen arkipäiväistä dialogia ja todelliseen sisältöön nähden kolminkertaisen kestoajan. Ei aivan niin sietämätön kuin Ida, ja kuvan keskiössäkin ovat henkilöt lavasteiden sijaan, mutta euroelokuvan paheet ovat silti etualalla. [3]

30.12.2014
Anton Corbijn: A Most Wanted Man (2014)
Lupaavan Controlin (2007) jälkeen hollantilaisohjaaja Anton Corbijn menetti suuren osan uskottavuuttaan onnettomalla trillerillä The American (2010). Uusin ohjaustyö ei täysin palauta tuota uskottavuutta vaikka onkin askel parempaan suuntaan. John le Carrén tarinaan perustuvassa A Most Wanted Manissä jahdataan laittomasti Hampuriin tullutta tsetseeniä, jonka epäillään suunnittelevan terrori-iskua. Miehestä kiinnostuneita tahoja on useampia. Heistä yhtä näyttelee erittäin väsyneesti Philip Seymour Hoffman, jonka viimeisiin elokuviin teos kuuluu. Koko ajan tupakoivan ja ryyppäävän miehen vuorosanatkin on jouduttu dubbaamaan jälkikäteen uusiksi. Hoffmanin tympiintyneisyys tarttuu: katsojankin on vaikea välittää ankeissa miljöissä tapahtuvasta kyttäilystä, jonka merkittävimmäksi vahvuudeksi nousee erittäin iskevä loppuratkaisu. [5]

ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN

Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton