22.8.2014
Gareth Evans: The Raid 2 (2014)
Indonesiassa asuvan walesilaisen Gareth Evansin kaksi- ja puolituntinen jatko-osa toimintasuosikilleen The Raid on varsin hyvä elokuva. Se ei silti missään nimessä ole sellainen mestariteos kuin mitä ylläolevassa julisteessa ja muuallakin hypetetään. Vauhtiin päästään melkein suoraan ykkösosan lopusta. Sankaripoliisi Rama (täysin näyttelytaidoton martial arts -hahmo Iko Uwais) saa poliisijohdolta houkuttelevan ehdotuksen: hylkää perheesi ja mene vankilaan muutamaksi kuukaudeksi, niin saat hyvän peiteroolin jonka kautta voidaan saada oikeuden eteen myös loput Jakartan rikollispomot. Kuukaudet venyvät vuosiksi, mutta Rama jaksaa ja pääsee sitten tavoitteeseensa pitkän tappelukohtausten sarjan kautta. Komean näköistä, mutta katsojalle yhdentekevää, koska mikään henkilöhahmoissa ei kiinnosta; etenkin päähenkilö on ilmeetön kuin patsas. Huikean hieno autohurjastelujakso on muilta osin vain kohtalaisen hyvän elokuvan parasta antia. [7]
23.8.2014
David Ayer: Sabotage (2014)
Siinä missä The Raid 2 on puutteistaan huolimatta kohtalaisen hyvä toimintafilmi, Training Dayn kirjoittajan David Ayerin uutuus Sabotage ontuu oikeastaan kaikilla osa-alueillaan. Myös se on riittävän verinen saadakseen nykyään melko harvinaisen 18 vuoden ikärajan, mutta toiminnallisuudestaan huolimatta kokonaisuus saa aikaan lähinnä haukotuksia. Joku ryhtyy harventamaan Schwarzeneggerin johtamaa iskuryhmää tappaen sen jäseniä verisesti erään pieleen menneen keikan jälkeen. Kuka on syyllinen? Ketä kiinnostaa? Videolle kuvattu halvan näköinen teos antaa itsestään amatöörimäisen vaikutelman. Vielä viime vuosikymmenellä iskussa olleen Ayerin edellinenkin elokuva End of Watch (2012) oli hälyttävän keskinkertainen ja tällä kertaa vajotaan reilusti senkin tason alapuolelle. Toivottavasti tekijän seuraava, Brad Pittin tähdittämä sotaelokuva Fury onnistuu paremmin. Sen ensi-ilta on loppuvuodesta. [4]
25.8.2014
Steven Knight: Locke (2013)
Nelisen vuotta sitten näimme kiinnostavan kokeilun, kun elokuva Buried sijoittui kokonaisuudessaan laatikkoon, johon Ryan Reynolds oli haudattu elävältä jossakin päin Irakin sotaa. Locke on hieman samantapainen, joskaan ei yhtä kauhistava kokeilu, jossa Tom Hardy ajaa koko elokuvan ajan uudenkarheaa BMW X5 -katumaasturia ja kommunikoi koko muun näyttelijägallerian kanssa puhelimitse. Myös tämä kokeilu toimii kohtuullisen hyvin. Ideana on kuvata keski-ikää lähestyvän kaupunkilaisen elämän osa-alueiden vähittäistä luhistumista, kun tämä on erään katsojankin mielestä hiukan oudon päätöksen vuoksi päättänyt lyödä laimin sekä perheensä että työtehtävänsä ehtiäkseen erääseen myöhäisillan tapaamiseen kaukana Lontoossa. Perhe ja työnantaja eivät katso tätä hyvällä. Hardy näyttelee melko vähäeleisesti mutta taiten. Valaistut eteläisen Englannin tiet tarjoavat mahdollisuuksia näyttävään visuaaliseen tyylittelyyn, ja ne myös hyödynnetään. [7]
Fargo (10 jaksoa, 2014)
Vastikään parilla Primetime Emmyllä palkittu amerikkalainen minisarja Fargo perustuu Coenin veljesten samannimiseen elokuvaan vuodelta 1996. Tai oikeammin olisi ehkä sanoa, että sarja on sen insipiroima, sillä mitään muuta suoraa yhteyttä elokuvaan ei ole, kuin siinä tien poskeen piilotetun rahalaukun löytyminen yhdessä sarjan takaumista. Ilmapiiri ja käsittelytapa ovat kuitenkin saman tyyppisiä kuin elokuvassa. Väkivalta on paljon ronskimpaa.
Sarja alkaa, kun Billy Bob Thorntonin näyttelemä kuljeskelija Lorne Malvo saapuu lumisen Minnesotan pikkukaupunkiin. Mies kohtaa sattumalta Martin Freemanin karrikoiman hömelön vakuutusmyyjä Lester Nygaardin, minkä jälkeen näiden täysin erilaisten miesten kohtalot nivoutuvat toisiinsa koko sarjan ajaksi - vaikka he eivät enää kovin usein kohtaakaan. Malvo paljastuu pahaksi kaveriksi: kaupunkiin hänet on tuonut palkkatappo, mutta tutustuttuaan ympäristöön hän inspiroituu tekemään muitakin sivuhommia, joista osa on varsin verisiä.
Tapahtumia tutkivat Allison Tolmanin ja Colin Hanksin fargomaisesti hiukan höntit poliisit, jotka eivät vaikuta ensisilmäyksellä kovin ammattitaitoisilta, mutta pärjäävät silti hommissaan yllättävän hyvin. Henkilögalleria on samanlainen kuin elokuvaversiossa: Lester Nygaard on tietenkin William H. Macyn autokauppias toisessa ammatissa, Tolmanin naispoliisi on Frances McDormandin naispoliisi. Muutkin sarjan hahmot ovat yhtä absurdeja, vaikka heille ei ihan suoraa esikuvaa elokuvasta keksikään.
Sarjan avausjakso saattaa herättää enemmän innostusta kuin mihin on lopulta aihetta. Silmittömät, mutta aika koomisesti esitetyt verenlennätykset eivät saa nopeasti jatkoa, vaan tarina alkaa pian kangistua keinotekoisen tuntuiseksi hauskuuttamiseksi jo parin, kolmen jakson jälkeen. Lähempänä loppua päästään kyllä uudelleen vauhtiin. Tuskin koskaan on nähty näin täydellisesti kaiken uskottavuuden ulkopuolella olevaa rikostarinaa, missä piilee myös yksi pieni heikkous: kun kaikki on mahdollista, mikään ei tunnu oikein miltään.
Kaikesta huolimatta sarja on hyvää työtä ja suositeltavaa katsottavaa aikuisyleisölle. Kunhan ei turhaan aseta odotuksia liian korkealle - etenkään kuuluisan edeltäjän tasolle - Fargon parissa viihtyy hyvin. [7]
24: Live Another Day (12 jaksoa, 2014)
Jos jokin on niin 00-lukua niin se on 24, toimintasarja terroristeja jahtaavasta sankariagentti Jack Bauerista, jonka rinnalla Likainen Harry muistuttaa puhtoista partiopoikaa. Kiefer Sutherlandin henkilöimän brutaalin yrmyn edellisistä seikkailuista ehti vierähtää jo useampi vuosi, ja parhaat hetkensä sarja koki jo kauan sitten upealla kakkoskaudellaan (2002 - 2003). Moni ehti jo luulla sarjan päättyneen, kun vuoden 2010 viimeinen jakso oli esitetty eikä jatkoa tullut.
Nyt kuitenkin saatiin nähtäville vielä yksi kausi, tällä kertaa totutusta 24 tunnista 12:een typistettynä ja Amerikan maisemista Lontooseen siirrettynä. Muutokset jäivät lopulta aika näennäisiksi, sillä kaikki muu on ennestään tuttua: Bauer taistelee jälleen yhtä terroristiryhmää vastaan paikoin brutaalein keinoin, selkäänpuukottajia riittää myös omassa organisaatiossa, ja perimmäisenä kohteena on jälleen kerran USA:n presidentti joka sattuu tällä kertaa olemaan vierailulla saarivaltakunnassa.
Tuttuus on monessa mielessä vahvuus, mutta myös heikkous. Aiempia kausia läpikäynyt pystyy suhteellisen vaivattomasti arvaamaan monia käänteitä. Näyttelijäkaartissa on oivalluksia, kuten Game of Thronesin enkelimäisen äitihahmo Michelle Farleyn roolitus yhdeksi sarjan historian häikäilemättömimmistä terroristeista. Kaunis Yvonne Strahovski on Bauerin tiukkailmeinen uusi kollega.
Vaikka tarinaan on saatu jonkin verran jännittäviä käänteitä, kääntyy kokonaisuus silti liikaa tuttuuden puolelle. Kauden katselu sinänsä on sujuvaa, mutta Bauerin seikkailut voisivat ehkä kuitenkin viimein päättyä tähän. Varsinkin aivan viimeinen loppukäänne on typerryttävän huono, mutta en spoilereiden pelossa voi kommentoida sitä tähän tarkemmin. [6]
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Vastikään parilla Primetime Emmyllä palkittu amerikkalainen minisarja Fargo perustuu Coenin veljesten samannimiseen elokuvaan vuodelta 1996. Tai oikeammin olisi ehkä sanoa, että sarja on sen insipiroima, sillä mitään muuta suoraa yhteyttä elokuvaan ei ole, kuin siinä tien poskeen piilotetun rahalaukun löytyminen yhdessä sarjan takaumista. Ilmapiiri ja käsittelytapa ovat kuitenkin saman tyyppisiä kuin elokuvassa. Väkivalta on paljon ronskimpaa.
Sarja alkaa, kun Billy Bob Thorntonin näyttelemä kuljeskelija Lorne Malvo saapuu lumisen Minnesotan pikkukaupunkiin. Mies kohtaa sattumalta Martin Freemanin karrikoiman hömelön vakuutusmyyjä Lester Nygaardin, minkä jälkeen näiden täysin erilaisten miesten kohtalot nivoutuvat toisiinsa koko sarjan ajaksi - vaikka he eivät enää kovin usein kohtaakaan. Malvo paljastuu pahaksi kaveriksi: kaupunkiin hänet on tuonut palkkatappo, mutta tutustuttuaan ympäristöön hän inspiroituu tekemään muitakin sivuhommia, joista osa on varsin verisiä.
Tapahtumia tutkivat Allison Tolmanin ja Colin Hanksin fargomaisesti hiukan höntit poliisit, jotka eivät vaikuta ensisilmäyksellä kovin ammattitaitoisilta, mutta pärjäävät silti hommissaan yllättävän hyvin. Henkilögalleria on samanlainen kuin elokuvaversiossa: Lester Nygaard on tietenkin William H. Macyn autokauppias toisessa ammatissa, Tolmanin naispoliisi on Frances McDormandin naispoliisi. Muutkin sarjan hahmot ovat yhtä absurdeja, vaikka heille ei ihan suoraa esikuvaa elokuvasta keksikään.
Sarjan avausjakso saattaa herättää enemmän innostusta kuin mihin on lopulta aihetta. Silmittömät, mutta aika koomisesti esitetyt verenlennätykset eivät saa nopeasti jatkoa, vaan tarina alkaa pian kangistua keinotekoisen tuntuiseksi hauskuuttamiseksi jo parin, kolmen jakson jälkeen. Lähempänä loppua päästään kyllä uudelleen vauhtiin. Tuskin koskaan on nähty näin täydellisesti kaiken uskottavuuden ulkopuolella olevaa rikostarinaa, missä piilee myös yksi pieni heikkous: kun kaikki on mahdollista, mikään ei tunnu oikein miltään.
Kaikesta huolimatta sarja on hyvää työtä ja suositeltavaa katsottavaa aikuisyleisölle. Kunhan ei turhaan aseta odotuksia liian korkealle - etenkään kuuluisan edeltäjän tasolle - Fargon parissa viihtyy hyvin. [7]
24: Live Another Day (12 jaksoa, 2014)
Jos jokin on niin 00-lukua niin se on 24, toimintasarja terroristeja jahtaavasta sankariagentti Jack Bauerista, jonka rinnalla Likainen Harry muistuttaa puhtoista partiopoikaa. Kiefer Sutherlandin henkilöimän brutaalin yrmyn edellisistä seikkailuista ehti vierähtää jo useampi vuosi, ja parhaat hetkensä sarja koki jo kauan sitten upealla kakkoskaudellaan (2002 - 2003). Moni ehti jo luulla sarjan päättyneen, kun vuoden 2010 viimeinen jakso oli esitetty eikä jatkoa tullut.
Nyt kuitenkin saatiin nähtäville vielä yksi kausi, tällä kertaa totutusta 24 tunnista 12:een typistettynä ja Amerikan maisemista Lontooseen siirrettynä. Muutokset jäivät lopulta aika näennäisiksi, sillä kaikki muu on ennestään tuttua: Bauer taistelee jälleen yhtä terroristiryhmää vastaan paikoin brutaalein keinoin, selkäänpuukottajia riittää myös omassa organisaatiossa, ja perimmäisenä kohteena on jälleen kerran USA:n presidentti joka sattuu tällä kertaa olemaan vierailulla saarivaltakunnassa.
Tuttuus on monessa mielessä vahvuus, mutta myös heikkous. Aiempia kausia läpikäynyt pystyy suhteellisen vaivattomasti arvaamaan monia käänteitä. Näyttelijäkaartissa on oivalluksia, kuten Game of Thronesin enkelimäisen äitihahmo Michelle Farleyn roolitus yhdeksi sarjan historian häikäilemättömimmistä terroristeista. Kaunis Yvonne Strahovski on Bauerin tiukkailmeinen uusi kollega.
Vaikka tarinaan on saatu jonkin verran jännittäviä käänteitä, kääntyy kokonaisuus silti liikaa tuttuuden puolelle. Kauden katselu sinänsä on sujuvaa, mutta Bauerin seikkailut voisivat ehkä kuitenkin viimein päättyä tähän. Varsinkin aivan viimeinen loppukäänne on typerryttävän huono, mutta en spoilereiden pelossa voi kommentoida sitä tähän tarkemmin. [6]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
