sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Moottorisahoja ja Oscar-voittajia

CineActive alkaa yli seitsemän kuukauden hiljaisuuden jälkeen julkaista lyhyehköjä arvioita elokuvista, jotka näen ensimmäistä kertaa. Minun kaltaiseni vanha elokuvanharrastaja katsoo paljon jo aiemmin näkemiänsä elokuvia uudestaan yksinkertaisesti siitä syystä, että ennen vanhaan elokuvat olivat pääsääntöisesti parempia kuin nykyään. Tv-sarjoista taitaa olla tulossa uusi elokuva, siinä missä elokuvista on tulossa uusi sarjakuva.

Poikkeuksia kuitenkin edelleen on, joten niistä on mukava raportoida positiivisessa hengessä, ja miksei siinä sivussa myöskin lytätä muutama epäonnistuminen jos jostakin syystä sellaisen äärelle on vahingossa tai jostakin muusta syystä erehtynyt. Jotta saadaan heti vähän kirjoitettavaa, aloitetaan kolmen kuukauden takaa, vuoden 2014 alusta. Seitsemän elokuvaa per kerta lienee sopiva laajuus.

Katselupäivämäärän mukaan järjestetyistä elokuvista esitellään vain nimi, ohjaaja ja (IMDb:n mukainen) valmistumisvuosi, sekä yleisarvosana asteikolla 1 - 10. Viimeksi mainittu löytyy aina arvion lopusta.


2.1.2014
John Luessenhop: Texas Chainsaw 3D (2013)
Merkittäköön nimeen tuo 3D vaikka tämän ihan 2D:nä jenkki-Netflixistä katsoinkin. Tobe Hooperin alkuperäinen klassikko vuodelta 1974 on saanut useita luokattomia jatko-osia eikä tämäkään kovin hyvä ole, mutta on sillä joitakin ansioita. Suoraan alkuperäisen klassikon jatko-osaksi kirjoitettu ja sitä seuranneita tapahtumia omaan suuntaansa kääntävä tarina puuduttaa ensimmäisen tuntinsa ajan ennalta-arvattavuudellaan. Sen jälkeen viimeisen puolituntisen aikana nähdään yllättävä käänne, kun tekijät vihdoin keksivät jotakin kokonaan omaa, eivätkä onnistu siinä ollenkaan hassummin. Kymmenen pisteen asteikolla pitkään noin kakkoselta tai kolmoselta vaikuttanut teos onnistuu lopulta kohtalaisen hyvällä lopullaan kirimään viitoseen asti. Ei erityisen hyvä, mutta huomattavasti suositeltavampi kuin esimerkiksi Leatherface (1990), kahdella Oscar-voittajallakin siunattu The Return of TCM (1994) tai TCM: The Beginning (2006). [5]


2.1.2014
Kim Jee-Woon: The Last Stand (2013)
Kuvernööri Schwarzeneggerin ensimmäinen politiikan jälkeinen elokuva alkaa lupaavasti ja osoittautuu lopulta merkittäväksi positiiviseksi yllätykseksi. On virkistävää nähdä kohtuullisella budjetilla ja ylipäänsäkin varsin taidokkaasti toteutettu toimintaelokuva, jonka päähenkilöllä ei ole naamiota eikä nurinpäin käännettyä pyjamaa univormuna. Arnold alkaa olla kyllä hiukan ikääntynyt ollakseen näissä täysin uskottava, mutta aiemmin mielestäni tarpeettoman hitaan I Saw the Devilin (2010) ohjannut korealainen Kim Jee-woon pitää asenteen kohdallaan, bodycountin korkeana ja graafista väkivaltaakin annostellaan sopivan pidäkkeettömästi. On kuin 1980-luku olisi tullut takaisin. Tarinan uskottavuus ei tietysti ole prioriteetti, mutta viihdyttävää kamaa joka tapauksessa. [8]


2.1.2014
Brad Anderson: The Call (2013)
Kauhufilmillä Session 9 (2001) tunnetuksi tullut, sittemmin pitkäksi aikaa televisiotöihin hautautunut Brad Anderson on saanut uusimman trillerinsä päärooliin Oscar-voittaja Halle Berryn. Lopputulos on turhauttava. Berry näyttelee kokenutta 911-hätänumerokeskuksen operaattoria, joka päätyy leikkimään kissaa ja hiirtä nuoren tytön kidnapanneen sarjamurhaajan kanssa - tietenkin etupäässä puhelimen välityksellä. Edellä esitellyn Texas Chainsaw 3D:n peilikuvana The Call on ensimmäisen tuntinsa aikana oikein mainiosti toimiva jännäri, joka ajaa sen jälkeen aivan kirjaimellisesti metsään Berryn roolihahmon ryhtyessä jahtaamaan pahista oman käden oikeudella. [5]


4.1.2014
Christoper McQuarrie: Jack Reacher (2012)
Tom Cruise tuntuu juuri nyt osaavan valita projektinsa poikkeuksellisen hyvin. Katsoin toissavuotisen Jack Reacherin vasta kun se ilmaantui jenkki-Netflixiin; sittemmin Cruise on tehnyt vielä sitäkin paremman Oblivionin. Nimihenkilö on kyseenalaisen menneisyyden omaava yksinäinen susi, joka tutkii outoa massamurhatapausta siitä syyt niskoilleen saaneen miehen pyynnöstä. The Last Standin tavoin paikoin yllättävän kovaotteinen tarina säilyy herkeämättömän mielenkiintoisena alusta loppuun. Heikoimmaksi kohdaksi jäävät Cruisen itsensä fyysiset mitat: kirjoissa liki kaksimetriseksi kolossiksi kuvattu nimihahmo saa haasteellisissa tilanteissa tahtonsa läpi juuri kokonsa avittamana, mitä etua pikkuinen Cruise ei onnistu elokuvaversiossa uskottavasti välittämään. The Usual Suspectsista Oscarin pokannut Christopher McQuarrie tekee takuuvarmaa työtä. [8]


17.1.2014
Alexandre O. Philippe: The People vs. George Lucas (2010)
Jenkki-Netflixistä löytynyt dokumentti George Lucasin alkupään tuotannon fanien reaktioista hänen myöhempiin omituisuuksiinsa tarjosi ainakin yhdet pitkään jatkuneet naurut ja paljon muita hykerryttäviä yksityiskohtia. Dokumenttina teos ei oikeastaan ole mitenkään kummoinen, mutta toivoisin kuitenkin aiheen itsensä näkevän sen, purskahtavan itkuun, palauttavan alkuperäisen Tähtien sota -trilogian alkuperäiseen muotoonsa ja häpeävänsä uudempaa syvästi. [5]


19.1.2014
Woody Allen: Blue Jasmine (2013)
Woody Allenin selkeästi paras elokuva sitten loistavan Match Pointin (2005) toi odotetusti naispääosa-Oscarin nimiroolissa taituroivalle Cate Blanchettille. Draama rikkaan hienostorouvan putoamisesta tavallista elämää viettävän sisarensa "tasolle" ja ehkä vielä tuotakin tasoa alemmas on hienosti kirjoitettu, sisältää uskottavat henkilöhahmot ja on lopulta tavattoman julma tarina teoista, joilla voi tuhota sekä oman että läheistensä elämän - vaikka niiden oikeutus ei sinänsä välttämättä olisikaan kyseenalainen. Loistava elokuva tarjoaa useita muitakin hienoja roolisuorituksia Blanchettin lisäksi, ja on todella virkistävää nähdä Andrew Dice Clay pitkästä aikaa hyvässä elokuvassa. [9]


20.1.2014
Matt Cimber: The Witch Who Came from the Sea (1976)
Tämänkertaisen kattauksen vanhin elokuva on myös sen heikoin esitys. Vain ja ainoastaan Britannian video nasty -listalle pääsynsä takia kiinnostusta herättänyt psykodraama on muiden nastyjen seassa siltä osin poikkeuksellinen, että sen keskiössä on mielenterveydeltään vinksahtanut naishahmo. Millie Perkinsin tulkitsema Molly on tullut lapsuudessaan hyväksikäytetyksi ja kostaa sen aikuisella iällä suunnilleen kenelle hyvänsä tapaamalleen miehelle, jonka kanssa pääsee seksuaaliseen kontaktiin. Elokuva on omituisuudessaan jonkin verran kiintoisa, mutta lopulta liian hidas ja päämäärätön pystyäkseen tekemään todellista vaikutusta. [4]


ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN


Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton