1.12.2014
Saul Bass: Phase IV (1974)
Alfred Hitchcockin jännäreihin alkutekstijaksoja suunnitellut Saul Bass ohjasi itsekin urallaan yhden elokuvan. 40 vuoden takainen tieteisdraama Phase IV on aikansa lapsi niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvää siinä on sen tinkimätön suhtautuminen aiheeseensa; tieteistarina käsitellään hitaasti ja perusteellisesti ilman minkäänlaista pyrkimyksiä kohti viihdyttävyyttä saati kaupallisuutta. Huonoa taas on se, että lopputulos on todellinen koettelemus useimmille katsojille. Kun muurahaiset alkavat osoittaa älyllisen järjestäytymisen merkkejä, kaksi tiedemiestä vetäytyy erämaan rauhaan tutkimaan asiaa perusteellisesti. Onko ihmiskunnan asema maapallon johtavana rotuna vaakalaudalla? Siltä vaikuttaa, ja asetelman uhkaavuutta tehostetaan loputtomalta tuntuvalla sarjalla psykedeelisiä tajunnanvirtalähikuvia lajin edustajista. Luulisi että vähempikin olisi riittänyt, mutta Bass tekee aikakautena suositun progressiivisen rock-musiikin elokuvallista vastinetta, täysin visionsa lumoissa ja sellaisessa ajatuksellisessa umpiossa, että siihen katsojan on miltei mahdoton tunkeutua. [4]
6.12.2014
Anthony Bell ja Ben Gluck: Alpha and Omega (2010)
Muutaman vuoden takainen melko alkeellinen animaatio jäi tuolloin kokonaan vaille huomiota, ja kun sitä nyt katsoo, ei ole vaikea ymmärtää miksi. Kummallisen näköisiksi piirrettyjen susien seikkailussa huumoria yritetään hakea älyttömästä melskaamisesta, mutta juuri mitään edes etäisesti sympaattista tai ylipäänsä kiinnostavaa katsojille ei esitellä. Susien yhteisö on helppo määritellä luokkayhteiskunnaksi: jo pienestä pitäen eläimet luokittelevat toisensa alfoiksi ja omegoiksi; johtajiksi ja näitä palveleviksi koomikoiksi. Kun yksi tällainen harvinaisen epäyhteensopiva kaksikko joutuu sattuman kautta kauas kotoaan, joutuvat nämä etsimään yhdessä reitin takaisin kotiin ja tietenkin oppimaan siinä sivussa kaikenlaista sekä maailmasta jossa elävät että toisistaan. Keskushahmoja kiinnostavammiksi kasvaa lopulta pari koomista sivuhahmoa. Kokonaisuutena teos saanee lapsetkin kokemaan itsensä pahan kerran aliarvioiduiksi. [3]
7.12.2014
Brad Bird: The Iron Giant (1999)
Epäonnisen animaatiokokeilun jälkeen päätin heti seuraavana iltana ottaa varman päälle ja katsoa vihdoinkin 15 vuoden takaisen animaatioelokuvan pikkuklassikon, jonka maineen toki tunsin mutta jota en jostakin syystä ollut koskaan ennen nähnyt. Hiukan omituiselta vaikuttaneen alun jälkeen se vei mukanaan enkä olisi ikinä uskonut, että lopussa olisi vähällä tulla tippa silmään. Kaikkien muiden kuin minun varmaan ennestään tuntemassa tarinassa muutaman vuosikymmenen takaisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa asuva poika ystävystyy taivaalta tipahtaneen salaperäisen jättirobotin kanssa. Oliota kuitenkin aletaan pian jahdata, kun sen ystävällisyyteen ei uskota. Ja kyllähän sillä sotaisa puolensa onkin... Vanhanmallinen ei-3D-tietokonemaatio tuntuu ensi alkuun oudolta ilmaisukeinolta, mutta siihen tietysti tottuu nopeasti. [8]
Brad Bird: The Iron Giant (1999)
Epäonnisen animaatiokokeilun jälkeen päätin heti seuraavana iltana ottaa varman päälle ja katsoa vihdoinkin 15 vuoden takaisen animaatioelokuvan pikkuklassikon, jonka maineen toki tunsin mutta jota en jostakin syystä ollut koskaan ennen nähnyt. Hiukan omituiselta vaikuttaneen alun jälkeen se vei mukanaan enkä olisi ikinä uskonut, että lopussa olisi vähällä tulla tippa silmään. Kaikkien muiden kuin minun varmaan ennestään tuntemassa tarinassa muutaman vuosikymmenen takaisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa asuva poika ystävystyy taivaalta tipahtaneen salaperäisen jättirobotin kanssa. Oliota kuitenkin aletaan pian jahdata, kun sen ystävällisyyteen ei uskota. Ja kyllähän sillä sotaisa puolensa onkin... Vanhanmallinen ei-3D-tietokonemaatio tuntuu ensi alkuun oudolta ilmaisukeinolta, mutta siihen tietysti tottuu nopeasti. [8]
13.12.2014
Steven Quale: Into the Storm (2014)
Aiemmin tänä vuonna pienoiseksi sleeper-hitiksi osoittautunut tornadoelokuva ei ala kovin hyvin. Pelkältä köyhän miehen Twisteriltä aluksi vaikuttava teos antaa kuvaustekniikallaan itsestään kotivideomaisen vaikutelman, eikä kameran eteen tunnu löytyvän ainoatakaan kiinnostavaa hahmoa; tuntuu pieneltä voitolta kun esitellään edes joku joka ei ole ensi hetkestä alkaen vastenmielinen. Mutta pikku hiljaa, tapahtumapäivän edetessä ja sään huonontuessa tarinaan alkaa tulla imua ja lopulta kokonaisuus kasvaa varsin mainioksi viihdepaketiksi. Elokuvan mielikuvituksellinen tarina sijoittaa suuren määrän tornadoja tuhoamaan yhtä ainoaa amerikkalaista pikkukaupunkia, ja tuhoa seurataan niin tornadoja metsästävien tutkijoiden kuin paikallisten asukkienkin näkökulmista. Ilmassa lentää loppuvaiheissa varsin suurikokoisia esineitä, ja myrskyn hurja pauhu täyttää kotiteatterin kaikki äänikanavat. Arvosana voisi olla kuutonenkin, mutta ollaan nyt positiivisia ja annetaan: [7]
Aiemmin tänä vuonna pienoiseksi sleeper-hitiksi osoittautunut tornadoelokuva ei ala kovin hyvin. Pelkältä köyhän miehen Twisteriltä aluksi vaikuttava teos antaa kuvaustekniikallaan itsestään kotivideomaisen vaikutelman, eikä kameran eteen tunnu löytyvän ainoatakaan kiinnostavaa hahmoa; tuntuu pieneltä voitolta kun esitellään edes joku joka ei ole ensi hetkestä alkaen vastenmielinen. Mutta pikku hiljaa, tapahtumapäivän edetessä ja sään huonontuessa tarinaan alkaa tulla imua ja lopulta kokonaisuus kasvaa varsin mainioksi viihdepaketiksi. Elokuvan mielikuvituksellinen tarina sijoittaa suuren määrän tornadoja tuhoamaan yhtä ainoaa amerikkalaista pikkukaupunkia, ja tuhoa seurataan niin tornadoja metsästävien tutkijoiden kuin paikallisten asukkienkin näkökulmista. Ilmassa lentää loppuvaiheissa varsin suurikokoisia esineitä, ja myrskyn hurja pauhu täyttää kotiteatterin kaikki äänikanavat. Arvosana voisi olla kuutonenkin, mutta ollaan nyt positiivisia ja annetaan: [7]
13.12.2014
Pawel Pawlikowski: Ida (2013)
Kuten mm. täällä kerrotaan, puolalaiselokuva Ida on juuri päässyt yhdeksän elokuvan mahdollisten parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaiden ns. lyhyelle listalle. Se edustaa kaikkea sitä, mikä eurooppalaisessa elokuvassa on mahdollisimman keinotekoisesti erilaista kuin amerikkalaisessa. Joku amerikkalainen osuvasti sanoikin, etteivät hidastempoisuus ja raskaat aiheet tee sinänsä elokuvasta syvällistä; Puolassa niin on silti uskottu olevan vielä tänäkin vuonna. Juuri luostariin sulkeutumaisillaan oleva nunnakokelas Ida kuulee huolettavia asioita omasta menneisyydestään ja lähtee luostarista selvittämään asioiden todellista tilaa. Tarinaa elokuvassa on noin vartiksi, mutta se venyy silti yli 80 minuuttiin. Pitkät mustavalkoiset otot, joiden keskiössä on lavaste ja joiden jossakin kulmassa päähenkilö toljottaa ääneti, vievät yhä uudelleen toistuessaan hermot kärsivällisimmältäkin katsojalta. Vaikka ehdokkuus onkin todennäköinen, pitäisin Oscar-voittoa erittäin epätodennäköisenä. [2]
Pawel Pawlikowski: Ida (2013)
Kuten mm. täällä kerrotaan, puolalaiselokuva Ida on juuri päässyt yhdeksän elokuvan mahdollisten parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaiden ns. lyhyelle listalle. Se edustaa kaikkea sitä, mikä eurooppalaisessa elokuvassa on mahdollisimman keinotekoisesti erilaista kuin amerikkalaisessa. Joku amerikkalainen osuvasti sanoikin, etteivät hidastempoisuus ja raskaat aiheet tee sinänsä elokuvasta syvällistä; Puolassa niin on silti uskottu olevan vielä tänäkin vuonna. Juuri luostariin sulkeutumaisillaan oleva nunnakokelas Ida kuulee huolettavia asioita omasta menneisyydestään ja lähtee luostarista selvittämään asioiden todellista tilaa. Tarinaa elokuvassa on noin vartiksi, mutta se venyy silti yli 80 minuuttiin. Pitkät mustavalkoiset otot, joiden keskiössä on lavaste ja joiden jossakin kulmassa päähenkilö toljottaa ääneti, vievät yhä uudelleen toistuessaan hermot kärsivällisimmältäkin katsojalta. Vaikka ehdokkuus onkin todennäköinen, pitäisin Oscar-voittoa erittäin epätodennäköisenä. [2]
14.12.2014
Wes Anderson: The Grand Budapest Hotel (2014)
Myös amerikkalaisen elokuvan kentässä on omat ärsyttäjänsä. Wes Anderson on aiemmassa tuotannossaan toistuvasti syyllistynyt jonninjoutavaan kikkailuun ilman sisällöllistä kaikupohjaa. Hänen edellisen elokuvansa Moonrise Kingdom (2012) nähtyäni ehdinkin jo päättää, etten enää koskaan katso yhtään Andersonin elokuvaa. No, se päätös oli pakko pyörtää kun tämä uusin sai osakseen niin yksimielistä suitsutusta. Lupauksen pettäminen ei myöskään sittemmin kaduttanut. The Grand Budapest Hotelissa Andersonin omalaatuisuudet ovat vihdoinkin tarinan palveluksessa ja tuloksena on hykerryttävä pieni mestariteos, joka tosin viettää luvattoman suuren osan kestoajastaan muualla kuin kiehtovassa keskuspaikassaan. Lumoavan kaunis kuvaus saanee tammikuussa Oscar-ehdokkuuden lavastuksen, käsikirjoituksen ja ohjauksen ohella. Näistä voitot lavastuksen ja käsikirjoituksen sarjoissa ovat täysin mahdollisen rajoissa. [9]
14.12.2014
Charlie McDowell: The One I Love (2014)
Myöhemmin samana iltana intouduin katsomaan vielä toistakin tämänvuotista draamaa, josta olin etukäteen lukenut useampia kehuja. Sisältö kuitenkin yllätti, eikä mitenkään positiivisesti. Mark Duplassin ja Elisabeth Mossin näyttelemä, pitkään yhdessä ollut pariskunta on hakenut avio-ongelmiinsa apua terapeutilta, joka suosittelee heille yhteistä viikonloppua syrjäisessä, luonnonkauniissa huvilassa. Asetelma antaa odottaa parhaassa tapauksessa nasevankirpeää dialogia ja ehkä hieman katkeransuloista huumoriakin, mutta ne jäävät saamatta kun huvilasta tulee pariskunnalle kauhuelokuvamainen loukku hieman Luis Buñuelin klassikon El Ángel exterminador (1962) hengessä. Vaikka huvilan outojen tapahtumien selitys kiinnostaakin, tarjolla on silti hyvin epämiellyttävä katselukokemus joka vetää itsensä sellaiseen solmuun ettei se onnistu lopulta selittämään mitään tyydyttävästi ja jonka sanoma on murhaavan pessimistinen. [5]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti