iTunesin Genius on pirullinen keksintö. Tietyssä mielessä kyllä ihan hyvällä tavalla, mutta kuitenkin. Rahanmenolta säästyy, jos tyytyy vain tekemään iTunesin puolella pelkkiä soittolistoja yksittäisen kappaleen pohjalta. Jos kuitenkin eksyy iTunes Storen puolelle ihmettelemään millaista musiikkia Genius suosittelee iTunesin siihenastisen sisällön perusteella, tarjolla on mahdollisuus huomattavaan rahanmenoon.
Se ei tosin välttämättä ole pelkästään huono asia, sillä tällä tavoin on mahdollista tehdä löytöjä, jotka voisivat muuten jäädä tekemättä. Minulle Genius on suositellut joitakin puuttuvia kappaleita sellaisten artistien tuotannosta, joita minulla on ennestään, kuten vaikka puolalainen progeyhtye Riverside tai 80-luvun futupop-tähti Midge Ure. Aika moni suositus on kuitenkin koskenut artistia, jonka tuotannosta en aiemmin ole kuullut nuottiakaan. Näitä ovat olleet Ayreon, Spock’s Beard ja Glass Hammer, joita kaikkia on sitten tullut osteltuakin. (Lisäksi jonossa ovat edelleen mm. amerikkalainen Echolyn ja norjalainen Magic Pie, joihin en vielä ole koskenut...)
Glass Hammer on Amerikan Tennesseestä kotoisin oleva progeyhtye, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. Se on perustettu vasta 1992, jolloin progen kulta-ajat ovat olleet jo kaukana takana, ja tehnyt etenkin fantasiakirjallisuuden inspiroimaa musiikkia näihin päiviin saakka. Ensimmäiseksi Genius suositteli minulle levyä Shadowlands (2004), jonka kyllä sitten ostinkin, kuten myös sitä uudemman Culture of Ascentin (2007). Jälkimmäinen sisälsi yhden omituisimmista cover-versioista joita olen kuullut, vanhasta Yes-kappaleesta South Side of the Sky. Siis ihan OK versio, mutta miksi juuri tuosta kappaleesta ja naispuolisella solistilla.
Kumpaakin ostosta ennen avuksi tuli kuitenkin Sellon kirjaston levyosasto, josta löytyi noita molempia varhaisempi levy Chronometree (2000), jota kuunnellessa totisesti tuntui kuin 1970-luku olisi tullut takaisin. Itse asiassa juuri tämän levyn vahvuuden perusteella uskalsin ladata nuo kaksi muuta kokonaisuudessaan iTunesista ilman että olin kuunnellut edes näytteitä niiden sisältämistä kappaleista. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan ainakaan parin kuuntelun perusteella tunnu yltävän Chronometreen tasolle.
Toisinaan kohdalle osuu aivan täydellistä musiikkia, johon ei ole koskaan aiemmin tutustunut. Chronometree on kokonaisuutena jonkin verran epätasainen, mutta joka tapauksessa kaiken kaikkiaan erinomainen levy. Ultimaaliseen täydellisyyteen se yltää kuudennessa raidassaan Chronos Deliverer, jota olen nyt kuunnellut viimeiset pari päivää voimarotaatiossa. Petollisen kevyellä sovituksella liikkeelle lähtevä kappale hyödyntää nopeasti muuntuvia sävelkulkuja ja keveästi laulavaa naiskuoroa, mutta lähettää kylmät väreet liikkeelle viimeistään siinä vaiheessa kun raskaasti soivat kirkkourut paljastuvat sen finaalin koukuksi.
Chronos Deliverer on hieno malliesimerkki juuri sellaisesta musiikista, johon kaikkien säveltäjien on aina ollut tarkoitus pyrkiä, mutta jollaiseen harvat ovat yltäneet. Tästä Tennesseen miehet voivat olla ylpeitä. Vaikka nuo pari uudempaa levyä eivät aivan samanlaisiin sfääreihin yltäneetkään, eiköhän Glass Hammeriin tutustumiseni saa vielä jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti