17.6.2015
Edgar Wright: The World's End (2013)
Kauniisti sanottuna omaperäisen brittiohjaaja Edgar Wrightin parin vuoden takaisen fantasiakomedian nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on kirjaimellisestikin maailmanlopusta, mutta myös samannimisestä pubista perienglantilaisessa pikkukaupungissa. Gary King (Simon Pegg) on nelikymppinen moottoriturpa, joka kutsuu neljä nuoruuden kaveriaan kokemaan uudelleen villin nuoruutensa oluthuuruisen 12 pubin kierroksen. Viimeksi tätä nuorina yrittäessään miehet eivät koskaan päässeet viimeiselle rastille asti, tarunhohtoiseen The World's End -pubiin. Nyt päästäisiin. The World's End on parhaimmillaan alussa, kun katsojan on helppo samaistua kaveriporukan jäsenyyteen ja verrata miesten pubikokemuksia omiinsa. Vaikka Peggin ja Wrightin huumori ei läheskään aina toimi, on vitsien seassa siellä täällä oikeasti hauskojakin oivalluksia. Ainoaksi rasitteeksi jää alkuvaiheessa se, että porukan ylivoimaisesti ärsyttävin hahmo eli King itse saa käsikirjoituksessa puhua liki taukoamatta muiden kuunnellessa. Pubikierroksen lähestyessä puoliväliään mukaan otetaan maailmanloppu- ja fantasiaelementit, jolloin ajetaan samalla railakkaasti metsään. Tästä välittämättä Pegg ja Wright vain painavat lisää kaasua. Pikkukaupunki onkin alienien miehittämä hieman Invasion of the Body Snatchersin tyyliin, ja pubikierroksen loppuunvienti muuttuu pian todella haastavaksi. The World's End sopiikin vain Wrightin faneille: ohjaajalle ominaiseen tapaan mikään idea ei ole liian typerä kuvattavaksi, kaikki on mahdollista eikä millään ole lopulta mitään väliä. [4]
17.6.2015
John Michael McDonagh: Calvary (2014)
Pieni kylä Irlannin rannikolla. Leppoisan oloinen isä James (Brendan Gleeson) toimii siellä pappina. Eräänä päivänä rippituolin väliseinän toiselle puolelle istuutuu mies, joka ilmoittaa aikovansa tappaa hengenmiehen viikon päästä sunnuntaina. Calvary kuvaa tästä tilanteesta käynnistyvän viikon tapahtumia, jotka huipentuvat tietenkin tuohon mainittuun sunnuntaihin. Anteeksiantava ja rauhallinen pappi jatkaa työtään tuollakin viikolla entiseen tapaan, mutta ehkä hiukan normaalia kireämpänä. Hän on tunnistanut henkeään uhanneen paikallisen miehen äänestä, mutta katsojille tämän henkilöllisyyttä ei paljasteta ennen kuin loppukohtauksessa. Calvary on vakavahenkinen, realistinen draama, joka piirtää sekä keskushenkilöstään että tämän tapaamista kyläläisistä luontevan kuvan. Isä James hoivaa piinaviikkonsa aikana niin seurakuntaansa kuin vähän aiemmin itsemurhaa yrittänyttä aikuista tytärtään (koskettavan roolin tekevä Kelly Reilly) ikään kuin häneen itseensä kohdistunut murhauhkaus olisi toissijainen, joskus myöhemmin jossakin sopivassa tilanteessa järjesteltävä asia. Tutustumme kylän asukkaisiin hyvin kirjoitettujen dialogien ja arkisten tilanteiden kautta. Toista pitkää elokuvaansa tekevä ohjaaja John Michael McDonagh (myös hänen ensimmäisensä pääosassa nähtiin Gleeson) ei onnistu tuomaan tapahtumia niin voimakkaasti katsojan iholle, että saisi tätä pois tolaltaan, mutta suoritus on yhtä kaikki tyydyttävä draama Irlannin syrjäseudun karun maalauksellisissa maisemissa. [6]
17.6.2015
Lindsay Anderson: If.... (1968)
Kolme vuotta ennen klassikko Kellopeliappelsiinia (1971) nuori Malcolm McDowell nähtiin anarkistisessa koulukuvauksessa Jos.... McDowell on Mick Travis, yksi kalliilta näyttävän yksityiskoulun nuorista oppilaista, joilla on vaikeuksia sopeutua ympäristöönsä. Opettajakunta näyttää kuin kokoelmalta pystyyn kuivaneita muumioita ja yläluokkalaisilla opiskelijoilla on suorastaan pöyristyttävän vapaat kädet kiusata ja simputtaa nuorempiaan - fyysinen kuritus mukaan lukien. Ei siis ihme, että kapinahenki kytee nuorempien opiskelijoiden joukossa. Jos.... ei ole lähtökohdiltaan realistinen elokuva vaan ilmiselvä allegoria, jossa suljettu yksityiskoulu edustaa Iso-Britannian konservatiivista yhteiskuntaa 1960-luvun jälkipuoliskolla. Se siis kapinoi samaa ympäristöä ja arvomaailmaa vastaan, josta Monty Python ryhtyi tekemään pilkkaa samoihin aikoihin. Elokuvan juonitiivistelmässä kerrotaan sen olevan tarina aseellisesta kapinasta koulussa, mitä se kyllä onkin, mutta tuo kuvaus on kuitenkin aika harhaanjohtava, koska elokuvan pituus on 111 minuuttia ja kapina tapahtuu vasta viimeisten viiden aikana. Tarinan alkupää kuvaa verkkaisella tahdilla erilaisia tapahtumia koulun seinien sisällä kokonaisen lukuvuoden aikana. Alussa tämä vielä kiinnostaa jonkin verran, mutta vähitellen siirrytään turruttavuuden kautta kuoliaaksi tylsistymiseen ja kun kapina lopulta käynnistyy, siitä muodostuu liian pieni palkinto liian myöhään. [3]
21.6.2015
Andy Fickman: She's the Man (2006)
Missä on Amanda Bynes? Näin yhdeksän vuoden takaisen She's the Manin ensimmäisen kerran vasta nyt ja aloin saman tien ihmetellä minne sen lahjakas päätähti on sittemmin kadonnut. Toistaiseksi edelleen viimeinen merkintä hänen filmografiassaan on sivuosa pidetyssä nuorisokomediassa Easy A (2010) mutta siitä on kulunut siis jo viisi vuotta. Viimeisimmät tiedot kertovat näyttelemisen lopettamisesta, lopetuspäätöksen perumisesta ja uusimisesta, ja lopulta myös panimisesta psyykkisten ongelmien kanssa. Ainakin Amandalla on ollut lahjakkuutta vaikka muille jakaa, olisi hienoa jos vielä joskus saisimme nauttia siitä lisää. Tässä elokuvassa hän on Viola, jonka koulun tyttöjen jalkapallojoukkue lakkautetaan. Kun jalkapallohullun tytön kaksosveli karkaa sattumalta samaan aikaan pariksi viikoksi Lontooseen, Viola päättää tekeytyä veljekseen, soluttautua poikien joukkueeseen ja näyttää taitonsa siellä. Tästä seuraa sarja hauskoja kommelluksia, joiden sisältö liittyy melko ennalta arvattavasti nuorten sukupuolirooleilla pilailemiseen, ja jotka osuvat kohdalleen yllättävänkin usein. Bynes ansaitsee jo aivan yksinään elokuvalle sen kahdeksannen pisteen; muutenkin melko hyvä elokuva nousee tasoa ylemmäs pääroolissa hartiavoimin töitä tekevän lahjakkaan naiskoomikon voimin. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä joskus lisää. Vastanäyttelijäkseen ja romanttisen kiinnostuksensa kohteeksi Viola on saanut tässä nuoren Channing Tatumin, joka oli tehnyt oman valkokangasdebyyttinsä vain vuotta aiemmin. [8]
23.6.2015
Daniel Barnz: Cake (2014)
Viime vuonna valmistunut draama Cake sai vuodenvaihteessa hetken aikaa varsin paljonkin huomiota osakseen Jennifer Anistonin murtautuessa sen myötä vakavasti otettavien naisnäyttelijöiden sarjaan. Aniston sai pääosastaan sekä Golden Globe- että Screen Actors Guildin palkintoehdokkuuden, mutta jäi vaille Oscar-ehdokkuutta ja lopulta nuo kaksi muutakin palkintoa jäivät saamatta. Aniston ei sinänsä esitä pääroolissa mitään sellaista, mihin hän ei olisi aiemminkin pystynyt, mutta elokuvan vakava henki saa hänenkin työnsä tuntumaan aiempaa vakavammin otettavalta. Aniston on pahan auto-onnettomuuden seurauksena kroonisista kivuista kärsivä keski-ikäinen Claire. Kivut ovat tehneet hänestä äksyn kiukuttelijan, jota hänen lähiympäristönsä on ajoittain vaikea sietää. Kipu on myös henkistä laatua, sillä hän on menettänyt onnettomuudessa myös miehensä ja pienen poikansa. Claire kiinnostuu tukiryhmäänsä kuuluneen, itsemurhaan päätyneen Ninan (Anna Kendrick) tarinasta. Hänen elämänsä alkaa kääntyä vähitellen uuteen suuntaan kun hän tutustuu tämän leskeen (Sam Worthington) ja parin pieneen poikaan. Cake on samassa mielessä vakavaa draamaa kuin ylempänä käsitelty Calvary; se on tehty hyvin mutta siitä on vaikea todella innostua. Kroonisen kivun kuvaus tuntuu hieman kivuliaalta katsomossakin, mutta loppuratkaisu tarjoaa sentään pienen annoksen toivoa. [6]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti