23.6.2015
Rowdy Herrington: Road House (1989)
Jos en aivan väärin muista, olen joskus 1990-luvulla katsonut vähän matkaa Road Housea ja lopettanut sen kesken epämielenkiintoisena. Laskettakoon tämä nyt ensikatseluksi, kun katsoin sen kokonaisuudessaan ja keskittyneesti Suomen Netflixistä teräväpiirtona. Dirty Dancingin (1987) jättimenestyksen jälkeen Patrick Swayze oli kuuma nimi. Itse Joel Silver palkkasi hänet tähdeksi uuteen toimintafilmiinsä, joka kertoi poikkeuksellisen taitavasta räyhäbaarien järjestysmiehestä. Daltonilla ei ole pelkästään riittävästi muskelia heittämään häiriköt ulos, hänellä on myös tilannetajua ja ihmistuntemusta osata minimoida moiset konfliktitilanteet jo alun perin. Swayzen näyttelemä mies palkataan siivoamaan poikkeuksellisen rauhatonta baaria, mutta pian saadaan muuta ajateltavaa. Omistaja riitautuu paikallisen mahtimiehen (Ben Gazzara) kanssa, ja kohta tapellaan muuallakin kuin baariympäristössä. Onneksi ihana naislääkäri (Kelly Lynch) on antamassa sankarillemme taustatukea. Road House on dinosaurus kaukaa menneisyydestä: koomisuuteen asti machoileva tappelufilmi, joka suhtautuu naishahmoihinsa äärimmäisen alentuvasti. Mikä pahinta, sen toiminnalliset kohtaukset eivät ole kovin muistettavia ja one-linerit liian älyttömiä herättääkseen muuta kuin kummastusta ("Pain don't hurt" ja "I used to fuck guys like you in prison" miehen sanomana). Swayze itsekään ei vakuuta roolissaan läheskään samalla tavoin kuin suurimmissa klassikoissaan Red Dawn (1984) ja Point Break (1991). [5]
23.6.2015
Richard Glatzer ja Wash Westmoreland: Still Alice (2014)
Julianne Moore palkittiin nelisen kuukautta sitten parhaan naispääosan Oscarilla roolistaan yliopiston opettajana, jolla todetaan alullaan oleva Alzheimerin tauti hänen ollessaan vasta 50-vuotias. Still Alice on nimihenkilön kertomus tuosta karmeasta hetkestä jonkin matkaa eteenpäin. Alicen arki on hidasta alamäkeä sairauden viedessä ajan kuluessa yhä suuremman osan hänen minuudestaan. Kammottava sairaus tuntuu erityisen piinaavalta ihmiselle, joka on koko ikänsä tehnyt aivotyötä; kun hänen suurin vahvuutensa pettää hänet, pudotus kohti unohdusta tuntuu erityisen pitkältä. Still Alice ei ole kuitenkaan pelkästään riutuvaa keskushahmoa kuvaava puuduttava sairaskertomus. Neurologi Lisa Genovan romaaniin perustuva elokuva on upeasti dramatisoitu ja näytelty kertomus paitsi sairastuvasta ihmisestä, myös tämän lähipiiristä ja sen reaktioista uudessa tilanteessa. Moore on kyllä loistava, mutta osa kunniasta kuuluu hienosti toimivalle tarinankerronnalle, joka auttaa häntä tekemään roolistaan erityisen mieleenpainuvan. En voi spoilaamisvaaran takia kertoa miksi eräs Still Alicen loppupuolen jakso on yksi musertavimmista vuosikausiin, mutta suosittelen silti kokemaan sen. Alicen vähittäinen pudotus akateemisen maailman näköalapaikalta unohdukseen on ylipäänsäkin suositeltava kokemus kaikille laatuelokuvan ystäville. Loppukevennyksenä mainittakoon, että valitsin yllä näkyvän still-kuvan elokuvasta tarkoituksella: Still Alice on vakavuutensa ohessa hupaisin Apple-tietokonemainos sitten Brian De Palman Passionin. Aina kun se on mahdollista, kaikilla elokuvan keskushenkilöillä on edessään kannettava MacBook - lukuun ottamatta Alicen esimiestä yliopistolla, jolla on pöytäkone iMac. [10]
27.6.2015
Jon Turteltaub: National Treasure: Book of Secrets (2007)
Katsoin tämän vuoden uudenvuodenpäivänä toistamiseen Nicolas Cagen tähdittämän seikkailun National Treasure (2004), mistä tuli idea etsiä käsiin myös sen jatko-osa. Kohtuullisen mukavan kuuden pisteen elokuvan toinen osa jäi nimittäin minulta aikanaan kokonaan näkemättä. Vaivaa ei ehkä olisi kuitenkaan kannattanut nähdä. Tällä kertaa Cagen näyttelemä Ben Gates ei ole ainoastaan etsimässä arvokasta reliikkiä 1800-luvulta, vaan samalla myös pelastamassa sukunsa mainetta; ilkeämielinen Ed Harris on nimittäin tuonut julki todisteita siitä, että Benin suku olisi sekaantunut korkealle arvostetun presidentti Abraham Lincolnin salamurhaan. Seikkailu käynnistyy hyvin samantapaisesti kuin edeltäjänsä - kiinnostava premissi, keskinkertainen toteutus, ei vähääkään uskottavuutta - mutta pelkistyy viimeisen kolmanneksensa aikana niin tuskastuttavan tylsäksi luolastohipaksi ettei hereillä ole enää helppo pysyä. Gates yrittää seikkailujen lomassa voittaa takaisin myös kauniin Abigailin (Diane Kruger), joka on ykkösosan jälkeen vieraantunut hänestä ja löytänyt uuden miesystävänkin. Edes tämä päälleliimattu motiivi ja toivottu sympatian lähde ei kuitenkaan onnistu toimimaan elokuvan eduksi. Kohtalaisen hyvä alkupuoli pelastaa Book of Secretsin kaikkein surkeimmilta pisteytyksiltä, mutta sarjan jatkamista en enää voi suositella. Kolmannesta osasta on ollut jossakin vaiheessa puhetta, mutta se näkyy sittemmin juuttuneen esituotantohelvettiin eikä näillä näkymin valmistu lainkaan. [4]
28.6.2015
Giuseppe Tornatore: Nuovo Cinema Paradiso (1988)
Tämä otsikossa nähtävää hieman lyhyemmällä nimellä Cinema Paradiso kansainvälisesti levitetty elokuva tuli Suomen teatterihin jo jouluksi 1989, mutta olen jotenkin välttynyt siltä näihin päiviin asti. Se palkittiin parhaana vieraskielisenä elokuvana vuoden 1990 Oscar-gaalassa, on tänä päivänä IMDb:n kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalla sijalla 58, ja sitä pidetään yleisesti klassikkona. Oli siis korkea aika tutustua siihen. Kauas menneeseen aikaan sijoittuvan tarinan keskushenkilö on syrjäisessä sisialaiskylässä asuva pikkupoika Toto (Salvatore Cascio, vanhempana Marco Leonardi), joka ystävystyy paikallisen elokuvateatteri Paradison koneenkäyttäjän (ranskalainen Philippe Noiret) kanssa ja lumoutuu siinä sivussa elokuvan maailmasta. Pian poika viettää kaiken mahdollisen aikansa elokuvateatterissa. Hänen varttuessaan kuvaan ilmaantuu myös muita rakkauden kohteita. Ohjaaja Giuseppe Tornatore on ollut päävastuullinen myös käsikirjoitusta laadittaessa, eikä ole vaikeaa arvata, että Cinema Paradison tarina on omaelämäkerrallinen. Tämä on varmasti myös osaltaan myötävaikuttanut siihen, että tarinassa on aitoa eletyn elämän tuntua, mikä on puolestaan tehnyt siitä niin sympaattisella tavalla samastuttavan. On helppo havaita miten valtavan kaukana Cinema Paradison kuvaama elokuvien vanha katselukokemus on siitä mitä se on nykyään. Tekniikka on ehkä edistynyt paljon, mutta samalla on menetetty jotakin tavattoman sielukasta ja hienoa. Vastaavaa tarinaa olisi mahdoton sijoittaa nykyaikaan. [7]
2.7.2015
Andy ja Lana Wachowski: Jupiter Ascending (2015)
Amerikkalaiset Wachowskin veljekset tekivät 1990-luvulla kaksi pikkuklassikkoa: esikoisohjaus Bound (1996) on mestariluokan rikostrilleri ja The Matrix (1999) toimintapainoitteisen tieteisfantasian todellinen merkkipaalu. Sittemmin sisaruksiksi muuttuneella kaksikolla on kuitenkin mennyt viime vuosina aika paljon heikommin. Yhä edelleen joku silti antaa heidän käyttöönsä megabudjetteja. Wachowskien uusin tekele Jupiter Ascending nostaa yhä selkeämmin esille heidän nykyisen heikkoutensa elokuvantekijöinä. Kaukana ovat 1990-luvun tekemisen into ja kyky punoa mielikuvitusta kiihottavia tarinoita: nyt juoni on elokuvansa myös itse kirjoittaville sisaruksille pelkkä väline saada laajakangas ahdettua aivan täyteen kiiltäviä ja välkkyviä tietokone-efektejä. Paperinohuista naurettaviin vaihtelevilla henkilöhahmoilla kansoitettu uutuus kertoo venäläistaustaisesta nuoresta naisesta nimeltä Jupiter (Mila Kunis), joka haaveilee kiinnostavammasta elämästä kuin tylsä arki siivoojana Chicagossa muun perheensä käskytettävänä. Eräänä iltana Jupiter saa kimppuunsa kaksikin eri ryhmää pahantahtoisia avaruusolioita, joilta hänet pelastaa ihmisen ja suden risteytystä eleettömään tyyliinsä näyttelevä Channing Tatum. Jupiterin todellinen kohtalo löytyy kaukaa avaruudesta, jossa sitten seuraavan kaksituntisen aikana lennellään niin että katsojasta alkaa tuntua kuin seuraisi vierestä jonkun muun pelaamaa tietokonepeliä. Avaruusseikkailu on niin älytön, että ehdin jo hetken odottaa sen Total Recallin (1990) tyyliin kyseenalaistavan lopussa omat tapahtumansa. Mutta eipä ollut Wachowskeista Verhoeveniksi tässäkään kohtaa. [2]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti