5.7.2015
John Wells: August: Osage County (2013)
August: Osage County on ensimmäinen näytelmäkirjailija Tracy Lettsin (Bug, Killer Joe) töistä tehty elokuvaversio, jonka on ohjannut joku muu kuin William Friedkin. Ennestään varsin tuntematon John Wells tekee kelvollista työtä, mutta elokuvan todellinen tähti onkin sen käsikirjoitus - Lettsin kynästä sekin. Vuonna 2008 parhaan draamanäytelmän Pulitzer-palkinnon voittanut näytelmä kertoo Westonin perheestä, jonka jäsenet puolisoineen ja muine kumppaneineen kokoontuvat Oklahoman kotiinsa sen jälkeen kun perheen iäkäs patriarkka (Sam Shepard) on kadonnut. Kirpeät dialogit paljastavat vähitellen miksi perheen jäsenet eivät taida toisiaan kovin usein tavata; erityisen terävä kieli on Meryl Streepin näyttelemällä vanhalla rouvalla. Käsirysyltäkään ei vältytä perheen jäsenten selvitellessä välejään. Chicagon Steppenwolf-teatterissa kesäkuussa 2007 ensi-iltansa näytelmänä saanut August: Osage County on dialogin ja äkkivääriksi kirjoitettujen henkilöhahmojen juhlaa. Broadwaylle saman vuoden joulukuussa siirtynyt näytelmä voitti kirjoittajalleen Pulitzerin lisäksi myös teatterialan arvostetun Tony-palkinnon. Streepin ja Shepardin lisäksi elokuvaversiossa loistavat mm. Julia Roberts, Chris Cooper, Ewan McGregor ja Benedict Cumberbatch. Lopputulos on kaikin puolin erinomaista työtä; tekstin lisäksi myös sen tulkitsijat ovat huippuluokkaa. [9]
18.7.2015
James Marsh: The Theory of Everything (2014)
Arvostetun kosmologi Stephen Hawkingin elämäkertaelokuva Kaiken teoria voitti alkuvuodesta sen nimiroolia näytelleelle Eddie Redmaynelle miespääosa-Oscarin. Redmayne hämmästytti minua vastikään, sanotaanko vaikka häkellyttävällä roolisuorituksellaan Nousevan Jupiterin "avaruuden keisarina", jossa oli keskeistä kyky puhua käheällä, matalalla äänellä kasvolihaksia lainkaan liikuttamatta. Kaiken teoriassa Redmayne toimii hyvin samantapaisesti, tehden myös Hawkingin roolin pelkillä maneereilla. Jo parikymppisenä opiskelijana lihasrappeumatautiin sairastuvan tiedemiehen olemus on laajemmallekin yleisölle tuttu, ja Redmaynelle riittää sen imitointi: silmälasit vinoon, leveä virne naamalle, kuuma peruna poskeen. Mekaanisen pääosasuorituksen ympärille rakennettu elokuva on muiltakin osin yllättävän yksiulotteinen. Hawkingin elämäntyöhän ei paneuduta oikeastaan lainkaan; aiheena on pelkästään tieteen suurmiehen suhde ensimmäiseen vaimoonsa Janeen, jota tulkitsee herttainen Felicity Jones. Käsittelytavan ollessa mahdollisimman helppo ja selvästikin mahdollisimman laajalle yleisölle suunnattu Kaiken teoria pelkistyy sairaskertomukseksi, jossa nähdään sen keskushahmoa ulkoisesti muistuttava roolityö pintaa syvemmälle edes pyrkimättä. Tämä saa kokonaisuuden tuntumaan aika vaisulta, jopa pettymykseltä, vaikka elokuva onkin päällisin puolin moitteetonta työtä. Näyttelijät osaavat asiansa ja ohjaaja on selkeästi alansa ammattilainen. [5]
26.7.2015
Jalmari Helander: Big Game (2014)
Tuusulalaisen Jalmari Helanderin edellinen pitkä elokuva Rare Exports (2010) osoitti jo tekijänsä lahjat. Tämän oli helppo huomata hallitsevan amerikkalaistyylisen mainstream-elokuvan mukaansatempaavan ylöspanon, vaikka juuri tuon elokuvan tarina ei jaksanutkaan lentää aivan loppuun saakka. Big Game on Helanderin uralla looginen seuraava askel. Nyt myös tarinan kolmas näytös toimii kohtuullisesti, ja budjetin kasvaessa on kasvanut myös ulkoinen näyttävyys. Lukuun ottamatta paikoin oudon kankean oloisia näyttelijäsuorituksia Big Game tuntuu ja näyttää aivan oikealta amerikkalaiselta toimintaelokuvalta. Eikä siis miltään nykyajan supersankaripelleilyltä: Helander ammentaa aiheensa ja tyylinsä ison toimintaelokuvan nyt jo 20 vuoden takaiselta kulta-ajalta, läheisimpänä esikuvanaan toisen suomalaisohjaaja Renny Harlinin Cliffhanger (1993). Parissakin Harlinin elokuvassa nähty Samuel L. Jackson on Yhdysvaltain presidentti, joka haaksirikkoutuu Air Force Onen alas ampumisen jälkeen jalkaisin jylhän vuoristoiseen Suomen Lapin erämaahan. Siellä hän törmää miehuuskoettaan suorittavaan, jo Rare Exportsista tuttuun Onni Tommilaan, jonka avulla hänen täytyy selvitä paitsi erämaasta, myös ilkeiden pahisten edelleen jatkuvista yrityksistä tehdä hänestä selvää. Sivurooleissa nähdään nimekästä väkeä; mm. Victor Garber (Titanic), Jim Broadbent (Moulin Rouge), Ted Levine (Uhrilampaat), Felicity Huffman (Täydelliset naiset) ja Ray Stevenson (Punisher: War Zone). [7]
1.8.2015
Ava DuVernay: Selma (2014)
Tuntemattoman Ava DuVernayn ohjaama Selma oli yksi alkuvuoden Oscar-gaalassa sivurooliin jääneistä elokuvista. Vaikka se kyllä voitti palkinnon parhaasta laulusta, miltei enemmän huomiota osakseen sai ohjaaja DuVernayn karsiutuminen parhaan ohjauksen ehdokkaiden joukosta siitäkin huolimatta, että itse elokuva oli kyllä ehdolla parhaaksi elokuvaksi. Kun sitä katsoo, ei lainkaan ihmettele miksi. Selma on amerikkalaista draamaelokuvaa parhaimmillaan; se ei ole itsestäänselvä Oscar-tärppi vaan tosissaan ja verrattomalla taidolla tehty elokuva vakavasta aiheesta. Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain etelään, Alabaman osavaltioon ja vuoteen 1965. Vaikka liittovaltio on kriminalisoinut kaikkinaisen rotusorron, on äänestämisestä tehty Alabamassa mustille niin hankalaa, että se on käytännössä edelleen mahdotonta. Vaikuttaakseen asiaan tässä vaiheessa jo maailmankuulu ihmisoikeustaistelija Martin Luther King (erinomainen David Oyelowo) suunnittelee suurta, rauhanomaista protestimarssia Selman kaupungista osavaltion pääkaupunki Montgomeryyn. Juoni ei ole sen kummempi, mutta seuratessa marssin suunnittelijoiden, poliittisten päättäjien ynnä muiden toimia sen ympärillä elokuvan yli kahden tunnin kesto menee kuin siivillä. Selma tempaa mukaansa heti alusta lähtien eikä hellitä ennen loppuhuipentumaansa. Se on suuri tarina ja upea elokuva pienistä, hyvin tavallisista ihmisistä taistelemassa itsestäänselviltä tuntuvien oikeuksiensa puolesta. [9]
1.8.2015
Henry Hobson: Maggie (2015)
Itsensä Arnold Schwarzeneggerin pääosittama indie-draama Maggie kuuluu niihin elokuviin, joista haluaisi kovasti pitää, mutta ei pysty. Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta se ei valitettavasti toimi. Schwarzenegger on jossakin keskilännessä elantoaan ansaitseva maanviljelijä Wade Vogel, jonka tytär Maggie (Abigail Breslin) päättää eräänä kohtalokkaana iltana nuoruuden uhmassaan karata kotoaan lähimpään isoon kaupunkiin Kansas Cityyn. Tuolla karkumatkallaan Maggie tulee zombien puremaksi. Selvimmin tv-sarja The Walking Deadia mukaillen Maggien maailmassa on alkamaisillaan virusperäinen zombie-epidemia. Meille ei kerrota, miksi Maggie ylipäänsä ryhtyi hullunrohkeaan stunttiinsa jos kerran tiesi epidemiasta ja siten isojen kaupunkien vaarallisuudesta, mutta kun hänet on löydetty ja palautettu kotitilalle, oireet alkavat pahentua. Siinä oikeastaan kaikki. Ohjaaja Henry Hobson yrittää luoda rauhallista, toimintaa vihaavan mutta tunteellista draamaa rakastavan katsojan zombie-elokuvaa. Katsoja huomaa hetkittäin toivovansa jotakin vähän räväkämpää ajatusten harhaillessa jonnekin Andrea Bianchin Burial Groundin suuntaan (jossa vastaavaa ongelmaa käsiteltiin äidin ja pojan välisenä). Se on tyhmä elokuva, mutta ainakin se käsitteli samaa aihetta räväkästi ja kiinnostavasti. Maggie uuvuttaa omat katsojansa ja puolivälin paikkeilla. Ainoa aihe, jota voi edes vähän jännittää, on pureeko Maggie perheenjäseniään ennen lopullista zombiutumista. Jos jäit hetkeksi miettimään, arvasit senkin todennäköisesti oikein. [4]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti