5.6.2015
Matthew Vaughn: Kingsman: The Secret Service (2014)
Brittiohjaaja Matthew Vaughn on tehnyt energisiä, etupäässä toimintapainotteisia elokuvia jo vuosikymmenen verran ja näyttää olevan edelleen voimissaan. Miehen pitkä esikoisohjaus oli napakka rikosfilmi Layer Cake (2004), mutta sittemmin hän on siirtynyt sarjakuviin pohjautuvien elokuvien pariin. Ohjaajan uusin teos Kingsman: The Secret Service risteyttää Kick-Assin (2010) reippaan väkivaltaisen sarjakuva-aiheen James Bond -elokuvien kanssa. Lopputulos ei ole ehkä aivan kaikilta osin toimivaa, mutta kuitenkin sujuvasti tehtyä vauhdikasta viihdettä. Keskushenkilömme on Eggsy (Taron Egerton), hiukan persoonattoman oloinen brittinuori, jonka kotona aiheuttaa ongelmia röyhkeän väkivaltainen isäpuoli. Pakotietä etsivä poika värväytyy jonkin verran MI6:ta muistuttavaan salaiseen Kingsman -agenttiyhteisöön agentti Hartin (Colin Firth) suosituksesta. Seuraavien pitkien ja vaiherikkaiden pääsykokeiden jälkeen Eggsylle tarjoutuu tilaisuus päästä myös "oikeisiin" agenttihommiin mieleltään nyrjähtäneen teknologianeron uhatessa koko maailmaa. Vaughnin kieroutunut huumorintaju ja viehtymys hätkähdyttävän rajuun väkivaltaan keskellä muuten harmitonta viihdettä loistaa etenkin massiivisessa amerikkalaiseen kirkkoon sijoittuvassa toimintakohtauksessa (kuva yllä), jonka takia elokuva kannattaa jo yksin katsoa. Kingsman: The Secret Service ei ole varsinaisesti huippuviihdettä, mutta ei myöskään sisällä tylsiä hetkiä. [6]
6.6.2015
Bennett Miller: Foxcatcher (2014)
Mark Schultz (Channing Tatum) on Los Angelesin boikottikisoissa 1984 olympiakultaa voittanut painija, jonka elämää hetkellinen menestys ei ole sittemmin juurikaan rikastuttanut. Kun omalaatuinen miljardööri John E. du Pont (Steve Carell tekonenässä) ottaa häneen yhteyttä ja tarjoaa jäsenyyttä seuraaviin olympialaisiin valmentautuvassa, itse sponsoroimassaan Foxcatcher-painitiimissä, on liittymispäätös helppo. Markin valmentajaveli David (Mark Ruffalo) on kuitenkin vastahakoinen lähtemään Markin avuksi perhe-elämän viedessä liikaa aikaa. Oscar-kisoissa jo pari kertaa aiemminkin mukana olleen Bennett Millerin (Capote, Moneyball) urheiluaiheinen draama on vasta hänen kolmas pitkä näytelmäelokuvansa. Jos tapahtumat tosipohjaisen elokuvan taustalla eivät ole ennestään tuttuja, voi Foxcatcherin viimeinen viidennes yllättää. Aluksi tyypilliseltä urheilijasankaritarinalta näyttänyt elokuva paljastaa tuolloin todellisen luonteensa mieleenpainuvasti ja lopputekstien rullatessa katsoja voi tuntea olonsa puulla päähän lyödyksi. Foxcatcher on jo ennen loppuaan hyvin samantapainen elokuva kuin yllä nähtävä still-kuva: harmaa ja hieman alavireinen. Käsittelytapa toimii hienosti. Miller kasvattaa edelleen mainettaan yhtenä uuden amerikkalaisen elokuvan kiinnostavista tekijöistä, ja hänen seuraava työnsä tulee olemaan mielenkiintoista nähdä. [8]
6.6.2015
Stephen Lance: My Mistress (2014)
Fifty Shades of Grey on sekä kirjana että elokuvana populärisoinut sadomasokistiset suhteet sensaatiohakuisen fiktion aiheiksi. Amerikan Netflix tarjoaa kaksikin erilaista jäljitelmää kyseisestä aiheesta. Niistä amerikkalainen Bound (2015) vaikuttaa Fifty Shades of Greyn melko suoralta kopiolta. Ehdin sen pariin vasta ensi kerralla. Tällä kertaa katsoin sen sijaan australialaiselokuvan My Mistress. Se kääntää esikuvansa asetelman päälaelleen, kun suhteen hallitsevana osapuolena onkin nainen (Emmanuelle Béart). Latteahkossa draamassa teini-ikäinen Charlie alkaa käyttäytyä antisosiaalisesti löydettyään isänsä kotitalonsa autotallin katosta hirttäytyneenä. Poika hakeutuu lähistöllä asuvan keski-ikäisen domina Maggien tuttavuuteen ja lopulta tämän S/M -kammioon valehtelemalla jo ehtineensä täyttää 18 vuotta. Myös Maggien menneisyydessä on kuitenkin traumaattisia kokemuksia. Ja juuri siihen My Mistress kaatuukin: se yrittää psykologisoida koko ilmiön olettamalla, että sadomasokistiset taipumukset ovat seurausta henkisestä rikkoutumisesta. Epäuskottavan ja -mielenkiintoisen draaman kiusallisin tilanne koetaan, kun Maggie antaa Charlien kurkistella toisen miehen kanssa tekemänsä session tapahtumia. Niille poika tietenkin hihittää, antaen siten myös katsojalle syyn naureskella omalle aiheelleen. Elokuvaa epäilemättä markkinoidaan eroottisena draamana, mutta pääosin se sisältää puisevia dialogeja vaivaannuttavissa tilanteissa. S/M -kohtauksia on hyvin niukasti. [4]
7.6.2015
Mark Raso: Copenhagen (2014)
Huippusuositusta tv-sarjasta Game of Thrones tuttu Renly Baratheon eli Gethin Anthony nähdään pääosassa Kööpenhaminaan sijoittuvassa draamassa. Hän on keskustelukumppanista riippuen joko kanadalainen tai newyorkilainen William, omahyväisen oloinen nuori mies, joka jää tekemään Euroopan reppulomaansa yksin mieskaverinsa morsiamen päätettyä kesken reissun että heillä olisi mukavampaa kahden. Williamilla on myös syy vierailla Tanskan pääkaupungissa: hän on etsimässä isoisäänsä, jota ei ole koskaan tuntenut. Sattuma johdattaa hänet yhteen paikallisen teinityttö Effyn (Frederikke Dahl Hansen) kanssa, ja kun kaksikko ensivihastuksen jälkeen ystävystyy, tyttö lupaa auttaa vaarin etsinnöissä. Ne venyvät useamman päivän mittaisiksi. Kööpenhamina tuntuu kuin kolmannelta päähenkilöltä sympaattisessa, kesäisessä tarinassa, jonka tekijät ovat mitä ilmeisimmin paitsi nähneet Before Sunrisen (1995), myös saaneet siitä inspiraatiota. Päivisin pyöräillään suurkaupungin kaduilla, illalla katsastetaan klubeja. Copenhagen on kuin kesäloma, jonka moni nuori aikuinen toivoisi kokeneensa oikeasti. Dialogit kuulostavat luontevilta ja kun molemmat keskushenkilöt oppii tuntemaan, heistä alkaa myös pitää vaikka William antaakin aluksi itsestään huonon ensivaikutelman. Ennestään tuntematon ohjaaja Mark Raso on tehnyt aiemmin useita lyhytelokuvia; Copenhagen on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Toinen on parasta aikaa työn alla. [7]
8.6.2015
Michael Mann: Blackhat (2015)
Amerikkalainen Michael Mann on yksi sukupolvensa legendoista. Heat (1995) ja Collateral (2004) lukeutuvat kumpikin viimeisten 20 vuoden upeimpiin amerikkalaiselokuviin. Viime vuosina ohjaajan tähti on kuitenkin ollut huomiota herättävän selvässä laskussa. Jo Miami Vice (2006) oli yllättävän ponneton toteutus tekijälleen tutusta aiheesta; Public Enemies (2009) herätti jo aitoa huolta, ja tämän vuoden tammikuussa kankaille tullut uutuus Blackhat onkin sitten täydellinen mahalasku. Chris Hemsworth on Nick Hathaway, vankilassa istuva hakkeri, jonka viranomaiset vapauttavat mukaansa tutkimaan huolta herättänyttä tietokoneavusteista iskua kiinalaiseen ydinvoimalaan. Tuntematon kyberrikollinen on pelaamassa vaarallista peliä, ja hänen suurin iskunsa on mitä ilmeisimmin vasta tulossa. Tapausta tutkivat myös kiinalaiset asiantuntijat, joista toiseen (Lust, Cautionin kuvankaunis Tang Wei) Hathaway ihastuu. Mann luottaa tarinassaan eksoottisiin Aasian maisemiin, mutta jo Collateralista saakka käytössä ollut digivideokuvaus näyttää etenkin hämärissä kohtauksissa aika onnettomalta. Elokuvaa näkemättäkin lienee helppo kuvitella, miten uskottavalta toimintasankari Hemsworth neanderthalilaisen katseineen näyttää tietokonegurun roolissa. Tietokoneet piipittävät yhtä hullunkurisesti kuin kaikissa muissakin Hollywood-elokuvissa, vaikka Mannin kaltaisen tekijän voisi kuvitella paneutuvan yksityiskohtien realistisuuteen. Hyvin ansaitut eläkepäivät taitavat jo kutsua 72-vuotiasta ohjaajaveteraania. [3]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti