19.2.2015
James DeMonaco: The Purge: Anarchy (2014)
Vajaan kahden vuoden takainen kauhuhitti The Purge (2013) onkin jo ollut CineActiven käsittelyssä, sen arvio löytyy täältä. Menestyneelle elokuvalle tehtiin pikavauhtia jatkoa, mutta vaikka asialla on myös alkuperäisen ohjannut ja kirjoittanut James DeMonaco, on uusi yritys silti selkeästi ensimmäistä heikompi. On jälleen uusi puhdistuksen yö, jolloin iltaseitsemästä aamuseitsemään normaalit lait eivät päde ja aggressiivisimmat kansalaiset ovat kaduilla tappamassa toisiaan. Tämänkertainen tarina seuraa kolmea aluksi erillistä ryhmää: kostonhimoista miestä joka on kadulla tarkoituksella, ja kahta kaksikkoa jotka ovat joutuneet sinne vahingossa. Elokuva pohjustaa tarinansa hyvin ja ensimmäiset parikymmentä minuuttia ovat oikeasti jännittäviä. Mutta kun ryhmät yhtyvät yhdeksi, elokuva muuttuu pitkäksi aikaa tylsäksi pimeässä hiiviskelyksi, jonka katkaisevat vain satunnainen ampuminen ja kova huuto. Poissa on ykkösosan tiivistunnelmainen yhden tilan jännitysnäytelmä. Onneksi edes aivan tarinan loppuun saadaan rakennettua hieman uutta iskevyyttä, mistä elokuvan viides piste. Ehkä sarjan voisi lopettaa tähän. [5]
19.2.2015
The Spierig Brothers: Predestination (2014)
Alkuperäisen The Purgen tähti Ethan Hawke nähdään aikaparadoksijännärissä, joka tarjoaa jälkeenpäin mietittävää tyyliin hetkinen, mitäs minä oikein näinkään. Hawke on ajassa matkustava nimetön agentti, jonka tehtäviin kuuluu erilaisten suuronnettomuuksien ja attentaattien estäminen ennen kuin ne tapahtuvat. Lyhyen tulevaisuuteen sijoittuvan johdannon jälkeen elokuva juuttuu pitkäksi aikaa pieneen amerikkalaisbaariin vuonna 1970, jossa agentti toimii peiteroolissaan juomanlaskijana. Baaritiskin äärelle ilmaantuu omalaatuinen androgyyni mies, jolla on kerrottavanaan outo tarina, jota sitten seurataankin puolisen tuntia. Tästä ei kannata huolestua, sillä se antaa hyvän pohjan varsinaiselle ajassa edestakaisin singahtelulle joka käynnistyy seuraavaksi. Onnistuuko vuoden 1975 New Yorkissa tapahtuvan, 11 000 uhria vaativan pommiattentaatin ehkäisy aikamatkailun keinoin, ja millä hinnalla? Predestination on eräänlainen Looperin peilikuva. Aikamatkat eivät johda tappoihin vaan pelastumiseen, mutta ajassa liikkumisen paradoksit tarjoavat aivan yhtä lailla pohdittavaa. Lopussa koko kuvio voi tuntua aika keinotekoiselta, mutta hyvin tehty elokuva joka tapauksessa on kyseessä. [7]
22.2.2015
Rob Minkoff: Mr. Peabody and Sherman (2014)
Ja seuraavaksi lisää aikamatkailua! Juuri kun viime kerralla kirjoitin siitä, miten Rangon nimihahmosta teki etäisen tämän ärsyttävä omahyväisyys, eteeni osui tämä elokuva. Sen keskushahmoon, Mr. Peabody -koiraan verrattuna Rango on todella vaatimaton ja sympaattinen. Hienosti toteutettu mutta sisällöltään varsin yhdentekevä animaatioelokuva kertoo koirasta, joka on kaikkien alojen yleisnero, tietää sen, ja tekee sen myös selväksi kaikille ympärillään. Silmälasipäisen karvaturrin on annettu adoptoida ihmislapsi Sherman, ja jännite syntyy siitä kun tämä uhataan viedä siltä pois. Peabodyn ja Shermanin seikkailut koostuvat opettavaisiksi tarkoitetuista matkoista aikakoneella historian eri aikakausille - esimerkiksi ylläolevassa kuvassa ollaan muinaisessa Egyptissä. Aluksi ilkeän mutta sitten mukavammaksi muuttuvan Penny-tytön ollessa mukana reissaaminen muuttuu hankalaksi kun aikakoneesta loppuu virta ja aikaparadoksit uhkaavat sotkea todellisuuden nykyhetkessäkin. Hetkittäin vauhdikkaaksi intoutuva elokuva tuntuu olevan suunnattu keskitasoa nörtimmille nuorille katsojille. [5]
24.2.2015
Chad Stahelski: John Wick (2014)
Keanu Reevesillä on ollut tapana pulpahtaa esille jossakin yleisönsuosikissa, sen jälkeen vajota vuosiksi unohduksiin vaatimattomissa rooleissa unohdettavissa elokuvissa, ennen kuin tulee seuraava yleisönsuosikki jonka kautta hänet jälleen muistetaan. John Wick on Reevesin viimeisin pulpahdus, paljon arvostusta ja kehuja niittänyt toimintaelokuva, joka ei kuitenkaan kaikilta osin tyydytä. Hänen näyttelemänsä nimihenkilö on yksityiselämään vetäytynyt huipputappaja, joka suuttuu perinpohjaisesti venäläisen rikollispomon pojalle sen jälkeen kun tämä apureineen hetken mielijohteesta varastaa hänen autonsa ja tappaa hänen vastikään kuolleen vaimonsa lahjoittaman koiranpennun. Seuraa ällistyttävä kostoretki, jonka aikana Wick tappaa kymmenittäin pahiksia hienosti rakennetuissa toimintakohtauksissa. Toimintaelokuvana John Wick onkin tavallaan erinomainen, mutta se kärsii täydellisestä sieluttomuudesta vielä enemmän kuin The Raid 2. Varsin epäkiinnostavaksi jäävällä sankarilla ei ole sen enempää moraalia kuin pahiksillakaan. Lopputekstien tekijäluettelo on kuin kavalkadi pornoelokuvan tekijöiden salanimiä, ja näkemystä heillä on suunnilleen saman verran kuin näillä. Kaiken kruunaa taustalla soiva äärimmäisen huono musiikki. Kuinka paljon parempi yökerholla tapahtuva komea ammuskelujakso olisikaan ollut, jos sen taustalla soivan geneerisen jumputuksen olisi korvannut Michael Mannin Collateralin vastaavan kohtauksen musiikilla! [7]
25.2.2015
David Ayer: Fury (2014)
Viime kesänä kirjoitin Training Dayn (2001) käsikirjoituksesta alkujaan kuuluisaksi tulleen David Ayerin uusimmasta ohjaustyöstä Sabotage ja esitin huoleni siitä, että mies oli selvästi menettämässä parhaana teränsä sen ollessa häneltä jo toinen peräkkäinen epätyydyttävä elokuva (kyseessä oli sattumoisin sama kirjoitus, jossa hämmästelin edellämainitun The Raid 2:n sieluttomuutta). Silloin toivoin, että miehen seuraava ohjaustyö Fury olisi onnistuneempi, ja kyllähän se sitä on. Brad Pitt on toisessa maailmansodassa taistelevaa panssarivaunuyksikköä komentava kersantti, joka saa miehistötäydennyksenä nuoren ja kokemattoman keltanokan (Logan Lerman). Pojasta on koulittava kovapintainen sotilas, vailla liikoja tunteita, ja tämä sitten toteutuukin tankin edetessä järkyttävästä tilanteesta toiseen. Ayer onnistuu mainiosti sodan kuvaajana: taistelukohtauksissa on realismia ja näyttävyyttä. Tankin sisällä toimiven miesten luonteet on selkeästi piirretty. Ohjaajalla on myös silmiinpistävä taipumus tehdä sodasta veristä splatter-elokuvaa: kaikki tilaisuudet roiskuttaa verta ja näyttää ilmassa lentäviä irtojäseniä tulevat hyödynnetyiksi. Tämä ei ole lopputulokselle plus eikä miinus, mutta todettakoon varoituksen sanana. [7]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti