Vuorossa on seuraava erä kesämökkioloissa urheasti aloitettuja mutta monesti piakkoin kesken lopetettuja elokuvia. Tällaisia siis on tosiaankin ollut hyllyssä odottelemassa katseluvuoroaan ja monet osoittautuivat aika mitättömiksi. Mutta oli joukossa ihan hyviäkin. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin viime kerralla kesken jääneen elokuvan loppun katselu, joka tapahtui ihan kotioloissa.
119. John Carpenter: Ghosts of Mars (Blu-ray / 18. ja 21.7.) **½
Sain sitten tosiaan loppuun saakka katsottua viime kerralla lupaavasti alkaneeksi kehutun scifi-seikkailun, mutta kyllähän se totta kai heikkeni sen kohdan jälkeen johon viimeksi jäin. Erityisesti loppuratkaisussa ei ollut oikein mitään järkeä. Mutta ihan siedettävä näinkin, ei kylläkään voi mitenkään jäädä koristamaan omaa hyllyä vakinaiseen kokoelmaan.
Sitten takaisin mökille.
120. Robert Wise: The Day the Earth Stood Still (Blu-ray / 27.7.) ***
En ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä tieteisklassikkoa. Kokonaisuus oli tyydyttävää tasoa, mutta en havainnut tässä varsinaista klassikon ainesta. Tietysti kyseessä on oman aikansa lapsi.
Isabel Coixet: Elegy (28.7.)
Alun perinkin melko yhdentekevän tuntuinen draama vanhan professorin ja nuoren opiskelijatytön suhteesta keskeytyi välittömästi kun Penélope Cruz oli kaatunut Ben Kingsleyn alle ja Ben äityi kehumaan Penélopen tissejä kauneimmiksi mitä oli koskaan nähnyt. Tämä oman lajityyppinsä banaaliuden maailmanennätys saavutettiin ajassa 22 minuuttia ja sen jälkeen oli ymmärrettävästi mahdotonta jatkaa.
Richard Attenborough: A Bridge too Far (28.7.)
Uusi yritys heti perään, vielä samana aamuna. Suunnilleen kaikki oman aikansa supertähdet olivatkin mukana tässä noin vuonna 1977 valmistuneessa, lähes kolmituntisessa sotaspektaakkelissa. Se ei kuitenkaan onnistunut herättämään kiinnostusta ensimmäisten 33 minuuttinsa aikana, joten myös tässä kohtaa edessä oli keskeytys. Tavallaan kyllä ihan hyvin tehtyä, mutta herttaisen yhdentekevää.
Jan De Bont: Twister (31.7.)
Tätä piti yrittää katsoa uudelleen vain siksi, että näkisin oliko tämä tosiaan niin huono kuin mitä muistelin vuoden 1996 teatterikierrokselta. Näin tämän valmistumisvuonnaan jo ennen Suomen ensi-iltaa kesälomareissulla, Famous Playersin melko vaatimattomassa ostariteatterissa Montréalissa Kanadassa, jossa äänet oli väännetty aivan järjettömän kovalle. Ja kyllä vain, olihan tämä todella huono edelleen. Jos olisin jaksanut katsoa puolta tuntia pidemmälle, aiemmin määrittelemäni kaksi tähteä olisivat varmaan pudoneet yhteen viiva puoleentoista. Jo johdantojakso koetteli hermoja, kun lähestyvän tornadon ääneen oli miksattu leijonan karjuntaa ja perheenisä kuoli aivan typerästi yrittäen väkisin pitää myrskysuojan ovea kiinni samaan aikaan, kun sen pohjalla kyyröttävällä perheellä ei ollut hädän päivää. Olisi tyhmä mennyt sinne muiden joukkoon ja antanut sen oven lentää matkoihinsa! Ja sitten tutustuttiin maailman about ärsyttävimpiin päähenkilöihin, joista ärsyttävintä en ollutkaan vuoden 1996 ensikatselulla tunnistanut nuoreksi Philip Seymour Hoffmaniksi, koska tämä oli silloin minulle aivan uusi kasvo. Varsinaista pääroolia vetänyt Bill Paxton ei yleensäkään ole kovin hyvä näyttelijä, mutta tässä hän on aivan erityisen epäluonteva. Ja muitakin vielä tuolloin tuntemattomia kasvoja tyhmien tornadonjahtaajien joukosta löytyi, kuten Jeremy Davies (Saving Private Ryan, Ravenous) ja Todd Field (Eyes Wide Shut, sekä In the Bedroomin ohjaus). Heitä kävi vähän sääliksi, mutta ovathan he Hoffmanin tavoin päässeet sittemmin mukaan huomattavasti laadukkaampiin tuotantoihin.
121. Jennifer Lynch: Surveillance (Blu-ray / 31.7.) ***½
Tämä sinänsä tehokas trilleri menetti loppuratkaisunsa takia viime metreillä puolikkaan tähden. Syrjäseudulla toimivien sarjamurhaajien jälkien selvittelystä poliisikuulusteluissa oli saatu rakennetuksi oikein kiehtova mysteeri, mutta pulmaksi muotoutuivat lopulta koko tarinan melko täydellinen pointittomuus (ellei sellaiseksi lasketa punaniskapoliiseille vittuilua) sekä se, että loppuselvittelyt toteutuivat jokseenkin täsmälleen siten kuten jo hyvissä ajoin ennalta arvasin. Olisin toivonut loppuun vielä jonkinlaista ennalta arvaamatonta koukkua, vaikkapa vain yllättävän motiivin muodossa, mutta sitä ei tarjoiltu vaan kaikki oli lopulta juuri niin kuin miltä jo ennen puoliväliä näytti. Hyvin tehty trilleri joka tapauksessa.
122. Adam Shankman: Bedtime Stories (Blu-ray / 1.8.) ***½
Heikot arvostelut teatterikierroksellaan saanut koko perheen Adam Sandler -komedia oli sekin niin viihdyttävää katsottavaa, että ajoittaisesta typeryydestä huolimatta loppuun pääsi vaivattomasti. Jopa Rob Schneiderin pakollinen sivurooli oli tällä kertaa melko hauska.
Guy Hamilton: Battle of Britain (1.8.)
Tämä 1960-luvun lopun sotaelokuva sen sijaan typerrytti jo johdantojaksollaan, joka oli erittäin kiinnostunut vanhoista lentokoneista ja räjähdyksistä, mutta viis veisasi henkilöistä. Keskeytys tuli jo joskus 13 ja 14 minuutin välillä, jolloin poistuin paikalta sulkemaan uuninpeltejä enkä takaisin palattuani viitsinyt enää jatkaa tällaisen patsastelun parissa.
123. Stanley Kubrick: Dr. Strangelove (Blu-ray / 2.8.) ***
Tämä elokuva oli toki ennestään tuttu. Kiinnosti vain vielä kertaalleen ihmetellä, miksi ihmeessä tämä on IMDb:n mukaan Kubrickin paras elokuva, enkä ymmärrä sitä vieläkään. Siis eihän tämä tietysti mikään huono ole, mutta satiiri on todella väkisin rautalangasta väännettyä. Kaiken kaikkiaan ihan OK, mutta Kubrickin elokuvista ainakin Killer’s Kiss, The Killing, Spartacus, Kellopeliappelsiini, Hohto, Full Metal Jacket ja Eyes Wide Shut ovat parempia.
124. Eric Brevig: Journey to the Centre of the Earth 3D (Blu-ray / 3.8.) **½
Brendan Fraserin tähdittämä uusi versio klassisesta tarinasta. Sen jaksoi katsoa loppuun asti uteliaisuudesta 3D-tekniikkaa kohtaan, mutta olihan se muuten aika pitkäveteinen. Tätä sai katsoa blu-rayltä perinteisten puna-viherlasien kanssa, joiden kanssa aloittaessa epäili koko ajan että lopussa särkisi päätä, mutta ei siinä sitten lopulta niin käynyt. Ei kokemusta silti voi miellyttäväksikään kehua, vaikka jotkut kolmiulotteisuusefektit olivatkin melko hienoja.
Edward Zwick: Defiance (3.8.)
Tämä on ilmeisesti vähän samantapaisesta puusta veistetty kuin Tarantinon Inglourious Basterds, jota en tosin ole vielä nähnyt. Toisen maailmansodan aikaan, vuonna 1941 ryhmä juutalaisia päättää antaa natseille takaisin samalla mitalla ja perustaa oman partisaaniryhmittymän Daniel Craigin johdolla. Kukapa voisi epäonnistua James Bondin johdolla? Tätä jaksoi katsoa peräti 38 ja puoli minuuttia, mutta lopulta oli pakko myöntää että kiinnostavia elementtejä oli melko vähän ja kun kokonaiskesto olisi ollut pitkän matkaa kolmatta tuntia, tuntui viisaimmalta antaa periksi. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonojen tai edes yhdentekevien elokuvien parissa, joista tämä kuuluu jälkimmäisiin.
Gavin O’Connor: Pride and Glory (3.8.)
Newyorkilaisten poliisien sekaantumista rikolliseen maailmaan tutkaileva rikosdraama oli kaiketi ihan hyvin tehty, mutta totaalisen epämielenkiintoinen elokuva, jonka suhteen annoin periksi 33 minuutin kohdalla. Joe Carnahan on ilmeisesti vastuussa lopputuloksen realistisuudesta ja katu-uskottavuudesta, mutta tässä ei ollut läheskään samanlaista imua kuin miehen omissa ohjauksissa. Niistä Narc (2002, *****) lienee yksi kaikkien aikojen loistavimmista poliisielokuvista, kannattaa katsoa mieluummin se vaikka kymmenettä kuin tämä edes ensimmäistä kertaa.
Tämän jälkeen on jäljellä vielä yhden viikon verran näitä kesämökkikatseluja, palataan niihin kuun puolivälissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti