Kesäloman pikakelauksia

Yllättäen eteen tulleiden asuntokauppojen takia jouduin tulemaan viikoksi takaisin kaupunkiin. Maaseudulla ei nettiyhteyttä ollut, eikä siis mahdollisuutta kirjoitella muistiinpanojakaan, mutta aika suurta määrää elokuvia sain siellä sentään testattua. Päätin lähtiessäni, että nyt katsotaan tai ainakin yritetään katsoa kaikki ne elokuvat jotka ovat jo pitempään lojuneet komeron hyllyssä odottamassa vuoroaan, jota ei kuitenkaan ole kuukausiin tullut. Samalla päätin myös, että ne jotka osoittautuvat ensimmäisen puolituntisensa aikana huonoiksi, jätetään surutta kesken. Kovinkaan monta elokuvaa ei sitten tullutkaan loppuun saakka katsottua...

Jos ei toisin mainita, kaikki seuraavat elokuvat on testattu aamupäivällä noin 8.00 - 9.30 välisenä aikana. Tämä on meille maalla varsin ideaalinen elokuvaslotti, koska poika herättää niin aikaisin että kahdeksaan mennessä kaikki ovat jo syöneet aamiaisen, mutta toisaalta ulkona on vielä viileää eikä Hesariakaan ole jaettu laatikkoon.

Adam McKay: Step Brothers (13.7.)
Heti kesäloman ensimmäinen elokuva osoittautui todella huonoksi. Will Ferrell on yksi maailman turhimmista näyttelijöistä, ja vaikka John C. Reilly on kyllä monesti hyväkin, tässä toopeilussa homma ei lähtenyt toimimaan millään tasolla ainakaan 15 - 20 minuutin paikkeille tultaessa, jolloin soitin sylkäisi levyn ulos.

Ed Harris: Appaloosa (13.7.)
Ensimmäisenä päivänä jaksoin yrittää vielä pojan päiväunienkin aikana. Ed Harris ja Viggo Mortensen ryhtyvät puhdistamaan vuoden 1882 lännenkaupunkia Jeremy Ironsin johtamista roistoista, mutta tätä ei jaksanut hyvistä näyttelijöistä huolimatta katsoa, kun ainakaan ensimmäisten 25 minuutin aikana tarjolla ei ollut mitään muuta kuin tympeää machopullistelua. Odotin kyllä kovasti, että aiheeseen löydettäisiin jokin kiinnostava kulma, mutta sellaiseksi en laskenut sitä, että Harrisin hahmo alkoi liehitellä kaupunkiin saapunutta Renée Zellwegerin näyttelemää kanaa.

Guillaume Canet: Ne le dis à personne (13.7.)
Ja vielä yksi yritys keskellä päivää, heti Appaloosan keskeytyksen perään. Tämä oli mielenkiintoisesti alkava, mutta lopulta mihinkään etenemätön ranskalainen mysteeri, jonka kohdalla keskeytys tuli tasan 30 minuutin kohdalla. Myöhemmin kuin vielä kertaakaan siihen mennessä!

118. Fred Wolf: The House Bunny (Blu-ray / 14.7.) ***½
Neljännellä yrityksellä sain sitten katsottua elokuvan ihan kokonaan, ei tätä malttanut keskeyttää vaikka oli aloittanut pian kahdeksan jälkeen aamulla ja ulkona oli ihan hieno sää. Hesarikin oli sen verran myöhässä, että ehti katsoa. Anna Faris potkaistaan pois Hugh Hefnerin johtamasta Playboy-kartanosta ja hänen on tultava toimeen sen ulkopuolisessa maailmassa ihan omillaan. Hänestä tulee epäsuositun college-sisarkunnan huoltaja, "house mother" johon elokuvan nimi viittaa. Lopputuloksena oli hauska, joskin päähenkilönsä tavoin aika yksinkertainen komedia.

Carroll Ballard: Fly Away Home (15.7.)
Suomenkielisellä nimellä Tyttö ja villihanhet ehkä helpommin muistettava koko perheen elokuva sisälsi jo 20 ensimmäisen minuuttinsa aikana niin hölmöjä yksityiskohtia sekä toisaalta myös ärsyttäviä henkilöhahmoja, ettei sitä sen pidemmälle jaksanut seurata. Jeff Danielsin näyttelemä tollo keksijä esimerkiksi onnistui nousemaan lentoon itse rakentamiensa isojen siipien varaan ottamalla pelkän rivakan juoksuvauhdin alamäkeen. Aaargh! kuului, kun revin hiuksia päästäni.

Errol Morris: Standard Operating Procedure (16.7.)
Tämä tuli taas vaihteeksi tutkittua pojan päiväunien aikana, siltä varalta että sisältäisi raakaa kuvamateriaalia. Kyseessä oli periaatteessa varmaan ihan hyvä dokumentti niiden mestarilta Errol Morrisilta, mutta puhuvia päitä on vaikea jaksaa kovin pitkään katsella ja kuunnella, eikä Irakin sodan aikainen Abu Ghraibin vankilan skandaali tällä kertaa tuntunut aiheena tarpeeksi kiinnostavalta. Tästä katsoin ensin ensimmäiset 25 minuuttia ja sitten vielä viimeiset noin 15. Varmaan ihan hyvä, mutta.

Steve Miner: Day of the Dead (16.7.)
Tämäkin katselu luonnollisesti vasta pojan mentyä illalla nukkumaan, tosin siinä mielessä turhaan, etten jaksanut seurata jonninjoutavaa elokuvaa edes niin pitkälle että veri- tai maskeerausefektejä olisi tullut näkyville. James Dudelson tuntuu erikoistuneen George A. Romeron elokuvien raiskaamisen kökköpaskoilla "uusintaversioillaan", joilla ei tosin ole mitään yhteistä alkuperäisten kanssa, ainoastaan typerryttävän huono uusi juoni, näyttelijät ja toteutus. Toki jos Romero on myynyt oikeudet elokuviensa nimien käyttöön, niin onhan hän kaiken tämän myös ansainnut. Tätä tuli katsottua alusta ehkä noin 15 minuuttia ja sen jälkeen hypittyä loppu pikaisesti läpi chapterista toiseen skippaamalla. Ovatpa Mena Suvari (American Beauty) ja Ving Rhames (Pulp Fiction) vajonneet alas. Tämä on tosin teknisesti hieman Dudelsonin muita tuotantoja parempi, koska ohjaajana on genre-veteraani Steve Miner.

Peter Sollett: Nick and Norah's Infinite Playlist (17.7.)
Tämä taasen oli hieman lupauksia antaen alkava, mutta lopulta yhdentekeväksi nuorisohölmöilyksi kääntyvä musiikkikomediadraama. Keskeytys oli tällä kertaa tarpeen 25 minuutin kohdalla.

Blake Edwards: The Pink Panther (18.7.)
Kuten ohjaajan nimestä pitää jo tuntea, kyseessä on siis vuoden 1964 alkuperäinen versio. Jonkinlaisesta klassikkoasemastaan huolimatta tämä osoittautui heti alusta alkaen vaivaannuttavan huonoksi ja epähauskaksi komediaksi juuri siihen samaan tyyliin, jolla kaikki muutkin näkemäni Blake Edwardsin komediat ovat menneet pieleen. Loppu tuli jo noin 20 minuutin jälkeen. Peter Sellersin kompastelu on kyllä taitavaa, mutta kompastelu itsessään ei ole lainkaan kiinnostavaa.

Lopuksi vielä 18.7. iltana aloitin katsomaan pojan mentyä nukkumaan John Carpenterin Ghosts of Marsia, koska pidin sen laadukkaaksi osoittautumisen todennäköisyyttä kohtalaisen matalana. Mutta kuinkas sitten kävikään! Elokuva oli erittäin halvalla tehty, näytti tapahtuvan kokonaisuudessaan studiolavasteissa, ja kaiken huipuksi äärimmäisen ärsyttävä Ice Cube oli keskeisessä roolissa. Siitäkin huolimatta tätä seurasi oikein mielellään ja olisi halunnut jatkaa vielä niiden 38 minuutin jälkeenkin jolloin keskeytin. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa niin paljon, etten jaksanut jatkaa. Saa nähdä, josko tuon ehtisi tänään katsoa loppuun.

Kyllä Carpenter tuntuu huonoimmillaankin pystyvän pitämään mielenkiinnon yllä. Jos sen viimeinen tunti ei floppaa pahasti, niin Ghosts of Mars saattaa yltää jopa kolmeen tähteen, mikä on huomattavasti enemmän kuin etukäteen odotin.