Heinäkuun ensimmäinen kirjoittelu uhkaa jäädä samalla viimeiseksi, koska kesäloma on nyt viimein alkanut ja sen kestäessä tulee varmasti tehtyä enimmäkseen kaikkea muuta kuin istuttua tietokoneen ääressä. Seitsemän uutta elokuvaa sitten viime kerran, ja tällaisia ne olivat.
111. Joel Coen: Fargo (Blu-ray / 28.6.) ****½
Tämä vuoden 1996 merkkiteos tuli katsottua ensimmäistä kertaa moneen vuoteen jenkki-blu-rayn ilmestyttyä ja se muistuttikin itsestään erittäin positiivisesti. Harvemmin elokuva, jossa tapahtuu näin kamalia, on näin hauska. Mielessä kävi kieltämättä tähdityksen päivittäminen täyteen viiteen.
112. Fred Schepisi: Roxanne (Blu-ray / 29.6.) ****
Steve Martinin versio Cyrano de Bergeracista on minulle yksi ultimaalisista hyvän tuulen elokuvista. Se ilmestyi blu-raynä jenkeissä jo kevättalvella, mutta odottelin jonkin aikaa, että suomalainen julkaisija älyäisi tuoda sen kauppoihin myös meillä. Kun sitä ei kuitenkaan ilmestynyt näkyville vielä elokuun loppuunkaan saakka ulottuvissa julkaisusuunnitelmissa, ainoa vaihtoehto oli lopulta tilata se jenkki-Amazonilta. Naispääosaa näyttelevä Daryl Hannah on taas näitä elokuva-alan tähtösiä jotka olen jopa "tavannut" mutta valitettavasti en illallisen merkeissä vaan ainoastaan haastattelupöydän vastapuolella. Eipä hän ollut paljoa muuttunut vuosien 1987 ja 2007 välillä.
113. Steve Miner: Friday the 13th Part 3 (Blu-ray / 2.7.) ***½
Alkuperäisen Perjantai 13. -sarjan kolmas osa vuodelta 1982 on huomattavasti edeltäjäänsä viihdyttävämpi, hauskempi ja verisempi. Blu-rayllä se on kuitenkin saanut harmittavan rakeisen ja epäskarpin ulkoasun, joka ei laadullisesti tuo paljoakaan lisää dvd-versioon. Eniten ihmetystä aiheuttaa juuri se, miten täydellisen U-käännöksen MPAA aikanaan teki tämän elokuvan kohdalla, leikkautettuaan ensin kakkososasta suunnilleen kaikki veriefektit mutta salliessaan sen jälkeen tässä aivan pöyristyttäviä törkeyksiä. Hyvä toki niin, mutta olisi mukavaa joskus nähdä myös kakkonen alkuperäisessä muodossaan, kuten saman studion My Bloody Valentine samalta vuodelta nähtiin, arvatenkin 3D-uusintaversionsa julkaisun ansiosta.
114. Larry Charles: Brüno (35 mm / 7.7.) **
Borat oli ehkä niin 2006, mutta ainakin se oli hauska, raikas ja innovatiivinen komedia siinä missä tämä on valtaosin kovin väkinäistä ja epähauskaa vanhan kierrätystä. On todella kuvaavaa, että Sacha Baron Cohenin on kirjaimellisesti pyöriteltävä paljasta penistä valkokankaalla sekä dubattava sille vuorosana saadakseen edes jonkun kiihdyksiin. Pari kertaa tämä onnistui naurattamaan ja satunnaisesti hymyilyttämään, mutta aika köykäiseksi anti kaiken kaikkiaan jäi.
115. Barry Sonnenfeld: Men in Black (Blu-ray / 9.7.) ***½
Hmmm, ilmeisesti heinäkuussa 1997 tekemäni Toronton lomamatkan yllä lepää kirous, kun yksi ja toinenkin silloin ensi kertaa teatterissa näkemäni elokuva muuttuu myöhemmin paljon silloista ensivaikutelmaansa huonommaksi. Tämä tuntui silloin ihan ässähyvältä viihde-elokuvalta, mutta nyt etenkin monet Will Smithin one-linerit tuottavat vain vaivaantunutta paremman asennon etsimistä kotisohvalla. Kotimainen blu-ray on ilmestynyt jo kauan sitten, mutta vasta nyt ehdin sen katsomaan. Kuvanlaatu oli kyllä suorastaan typerryttävän hyvä, ja kyllä tätä katsoessa edelleen viihtyi, ei vain enää niin hyvin kuin teoksen ollessa tuoreempi.
116. Michael Mann: Public Enemies (35 mm / 10.7.) ***
Yksi nyky-Hollywoodin arvostetuimmista ohjaajista, Michael Mann tekee elokuvia ilahduttavasti kaikenlaisten hittipotentiaalilaskelmien ulottumattomissa. Kuitenkin alkaa jo tuntua siltä, että hän on tehnyt ainakin yhden lain vastakkaisilla puolilla toimivien miesten välisestä suhteesta kertovan elokuvan liikaa. Tässä tapauksessa lisää pulmia tuo se, että keskushenkilö on sumeilemattomasti 1930-luvulla pankkeja ryöstänyt väkivaltainen roisto John Dillinger (Johnny Depp) ja tätä ajaa takaa maailmanhistorian totisin ja juroin poliisi (Christian Bale). Kenen puolesta tässä oikein pitäisi jännittää? Marion Cotillard on kyllä hurmaava roolissaan. Mann on aina ollut taidokas musiikin käyttäjä elokuviensa loppuhuipentumissa, ja tällä kertaa siellä mukailtiin Hans Zimmerin modernia klassikkoa Journey to the Line elokuvasta The Thin Red Line (1998). Toivottavasti lopputeksteissä oli asianmukainen krediitti. Zimmerin sävelmä lieneekin hienoin lajissaan about 20 vuoteen. Itse tutustuin siihen kunnolla vasta sen soitua Pearl Harborin mahtipontisessa trailerissa vuonna 2001 - joka olikin sen ansiosta paljon parempi kuin itse elokuva.
117. Nick Cassavetes: The Notebook (Blu-ray / 11.7.) ***
Tämä etupäässä naisyleisölle suunnattu, periaatteessa ihana romanssi sisältää liian monta falskia hetkeä ollakseen täysin vakuuttava. Mutta kaipa tässä on sentään edes yritetty ihan kunniotettavaa lopputulosta. Se on enemmän kuin monesta muusta elokuvasta voi nykyään sanoa. Ryan Gosling ja Rachel McAdams kokevat jyrkkien luokkaerojen mutkistamaa rakkautta Amerikan syvässä etelässä toisen maailmansodan molemmin puolin, ja lässyllä kehystarinallakin on oma tarkoituksensa. Toivottavasti siirappiset ylilyönnit eivät ole peräisin alkuteoksen kirjoittaneelta Nicholas Sparksilta, tai muuten tämän pitäisi kyllä tarkistaa ovatko kulkuset vielä tallella. Aivan näin herttasarjamaisia käänteitä ja vuorosanoja ei oikean miehen pitäisi ikinä romaaniinsa kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti