125. Luc Besson: Jeanne d'Arc (Blu-ray / 10.8.) ***½
Olin onnistunut välttämään tämän Luc Bessonin historiallisen sotaelokuvan (1999) katselemista kokonaisen vuosikymmenen sen jälkeen, kun Léonilla (1994) ensin suosikikseni noussut ohjaaja oli aiheuttanut minulle valtavan pettymyksen scifi-kammotuksellaan Viides elementti (1996). Tästä sydämistyneenä en enää halunnut Bessonin elokuvia katsella, eikä tämän seuraavan ohjauksen aihekaan ollut toisaalta erityisen kiinnostava. Boikottini osoittautui kuitenkin aika turhaksi, sillä Jeanne d'Arc osoittautui mukaansatempaavaksi ja hienosti toteutetuksi spektaakkeliksi, jossa aisti hieman itseironiaakin. Jopa Milla Jovovich näytteli hyvin, ja pidin erityisesti siitä tavasta, jolla tarina lopussaan kyseenalaisti yksioikoisen sankaruuden jääden pohtimaan omia teemojaan etenkin Dustin Hoffmanin roolihahmon suulla.
Lena Koppel: Rallybruder (12.8.)
Tuore ruotsalainen, 1960-luvun puoliväliin sijoittuva draama oli periaatteessa sympaattinen, ja pidän kyllä Eva Rösestä, mutta ei tätä hienoista maisemistakaan huolimatta jaksanut katsoa 22 minuuttia pidempään. Aiheena oli eläinlääkärin apulaisena toimivan naisen haaveet rallikuskiksi pääsemisestä, sekä niiden toteutumisesta jossakin Värmlannin maaseudulla.
Frank Cappello: No Way Back (12.8.)
Russell Crowen varhaista poliisifilmiä pystyi katsomaan vain 20 ja puoli minuuttia. Kaikin puolin halvalla tehtyä ja huonoa, nykyään näin joutava tuotanto ei varmaan kelpaisi edes televisioon.
David Gordon Green: Pineapple Express (12.8.)
Päivän ennaltakäsin katsoen ehkä mielenkiintoisin, mutta lopulta varsin yhdentekeväksi pelkistynyt elokuva yhdisteli Seth Rogenin komediaan brutaalin toimintaelokuvan piirteitä ja hyvin väsynyttä pilvipäähuumoria, jolle en valitettavasti nauranut kertaakaan. Annoin kuitenkin periksi vasta 31 minuutin kohdalla.
Nelson McCormick: Prom Night (12.8.)
Vuoden 1980 mainion kulttikauhufilmin ohjasi aikanaan yksi lajityypin lahjakkaimmista, kanadalainen Paul Lynch. Valitettavasti uusintaversion tekijöinä ei ollut hänen kaltaisiaan visionäärejä. Se osoittautui vain vanhan nimellä ratsastavaksi tylsäksi teinislasheriksi, joka ei kaiken lisäksi ainakaan alun perusteella tuntunut edes uskaltavan esittää graafista väkivaltaa – joka sentään olisi ainoa syy katsoa sitä! Aika noloa, että b-kauhun maestro J. S. Cardonen kirjoittaman ja sentään jonkinlaisia meriittejä omaavan Neal H. Moritzin tuottaman elokuvan ohjaajaksi oli valittu vain joku Nelson McCormick. Eikö hienon The Slayerin (1982) tekijä Cardone olisi itse voinut ohjatakin? Tosin hänellä ei varmaan olisi ollut siinä roolissa kovin vapaita käsiä. Lopputulos höpisevine bimboineen ja kaikinpuolisine uskalluksen puutteineen oli sen näköinen, ettei McCormickista kuultane jatkossa enää mitään. Keskeytys 11 minuutissa.
Mic Rodgers: Universal Soldier: The Return (12.8.)
Tältä en edes odottanut mitään, enkä kyllä saanutkaan. Tulipa nyt kuitenkin edes vilkaistua millä tavoin Roland Emmerichin alun perinkin melko vaatimaton – joskin kyllä erittäin viihdyttävä – Universal Soldier (1992) oli sen naurettavaksi kerrotussa, jo kolmannessa (!) jatko-osassa tuhottu. Jean-Claude Van Damme oli näihin aikoihin, vuonna 1999 uransa aallonpohjassa, tosin eihän hän ole sieltä kovin korkealle noussut sittemminkään. Nimettömät muut näyttelijät kyllä pullistelivat häntäkin hupaisammin. Keskeytys 12 minuutissa.
126. David Fincher: The Curious Case of Benjamin Button (Blu-ray / 12.8.) ***
Monen pikaisen vilkaisun perään sain vihdoin yhden elokuvan katsottua ihan kokonaan. Mielipide ei kuitenkaan teatterikatselusta enää miksikään muuttunut. Paljon hyvää, mutta tolkuttoman ylipitkäksi venytelty ja aivan liian forrestgumpmainen kyetäkseen saamaan aikaan todellisia myötäelämisen tunteita.
127. Robert Zemeckis: Romancing the Stone (Blu-ray / 13.8.) **½
Olen katsonut tämän aikanaan kahdestikin ja molemmilla kerroilla aivan yhtä huonoksi havainnut. Melkein kaikkien muiden kehut sekä teräväpiirtolaajakangaskuva saivat yrittämään vielä kertaalleen. Hieman väkinäiseltä ja monin paikoin puutteelliselta seikkailukomedia edelleen tuntui, mutta kokemus oli kuitenkin sen verran siedettävämpi, että lisäsin aiempaan arvosanaan puolikkaan tähden perään. Indiana Jonesin ensimmäisen seikkailun (1981) menestystähän Vihreän timantin metsästyksessä (1984) yritetään toistaa, mutta varsin vaatimattomin tuloksin. Pahikset ovat todella aneemisia, joten sankareilla ei missään vaiheessa ole vakavasti otettavaa vastusta. Lisäksi elokuva ei osaa millään päättää omaa tyylilajiaan: yritetään olla rennon komediallisia mutta katkotaan nuo tunnelmat brutaaleilla väkivaltakohtauksilla. Yritetään olla seikkailullisia, mutta ilman todellisten mukaansatempaavien käänteiden luomiseen vaadittavaa mielikuvitusta. Liikutaan olevinaan Kolumbiassa, mutta palmujen keskeltä siirrytään yhtäkkiä jylhiin havumetsiin. Monin paikoin väkinäinen replikointi on ajoittain vaivaannuttavan jäykkää ja sisällyksetöntä.
Steven E. de Souza: Street Fighter (13.8.)
Van Dammen tähdittämän, vuodelta 1994 olevan toimintaelokuvan työnsin soittimeen alun perinkin puolileikilläni, mutta silti sen älyttömyys onnistui lyhyessä ajassa ällistyttämään. Kylie Minogue Van Dammen johtaman kommandojoukon jäsenenä! Raul Julia saapastelemassa kaikissa kohtauksissaan yhdessä maailman hassuimmista diktaattoriunivormuista, jonka suunnittelijalle oli annettu alkuteksteissä peräti kokonaan oma krediitti! Niin hassua yrmyilyä, että sille ehti jopa pari kertaa nauraa ääneen, mutta lopulta oli pakko todeta, ettei moiseen kannata tuhlata aikaa. Onpa Commandon ja Die Hardin käsikirjoittaja saanut hienon ohjauksen CV:hensä – eikä voi syyttää muita edes huonosta käsikirjoituksesta, koska sekin on itse tehty. Keskeytys 11 minuutin jälkeen.
128. Danny Lerner: Direct Contact (Blu-ray / 13.8.) ***
Ajattelin katsoa heti perään vartin verran myös Dolph Lundgrenin tuoreen (2009) pullistelun alkua, mutta sepä imaisikin mukaansa ja oli pakko katsoa ihan kokonaan. Tyhmän aloituksen jälkeen elokuva tarkentui 1980-luvun sympaattisten ”yhden miehen armeija” -toimintaelokuvien perilliseksi, kun Dolph sai tehtäväkseen vapauttaa vankina pidetyn naikkosen hyökkäämällä aivan yksinään sotilastukikohtaan, jossa tätä pidettiin vankina. Tämän jälkeen juoni vasta monimutkaistuikin! Ohjaaja kiinnitti hauskasti huomiota ampumisiin, jotka esitettiin aina liioitelluin veripanoksin ja hidastettuna. Tällä tavoin herkuteltiin jopa syyttömien siviilien lahtaamisella, että pahikset näyttäisivät oikein todella pahoilta. Bulgariassa kuvattu elokuva osoitti, että sikäläinen autokanta on merkkien puolesta kohtalaisen premium-painotteinen, mutta kaikki autot ovat 15 – 20 vuotta vanhoja malleja. Dolphkin ajoi alussa päheällä mustalla BMW:llä, joka oli peräisin jostakin 1990-luvun alusta, ennen kuin vaihtoi sen vähintään yhtä vanhaan Mersuun.
129. Lewis Teague: The Jewel of the Nile (Blu-ray / 14.8.) **½
Muistan pitäneeni tästä Vihreän timantin metsästyksen jatko-osasta nähdessäni sen heti ensi-iltakierroksella (1985), mutta jo sittemmin tapahtunut tv-esitys paljasti sen aika typeräksi. Nyt katsoin edeltäjänsä tavoin myös jatko-osan kolmatta kertaa, todella pitkän tauon jälkeen, ja vaikka tyhmyydet olivat kieltämättä tallella, oli mukana myös paljon toimivampia seikkailu- ja toimintajaksoja kuin edeltäjässä. Parhaimmillaan Vihreää timanttia selvästi parempi, huonoimmillaan kuten beduiinien iltaan sijoittuvassa tanssijaksossa selvästi huonompi. Onneksi sarja älyttiin lopettaa tähän.
130. Gus Van Sant: Milk (Blu-ray / 15.8.) ****
Jos Harvey Milk olisi elossa, hän varmaan organisoisi homojen boikotin FS Filmiä kohtaan, joka ei jostakin aivan ihmeellisestä syystä julkaissut tätä Oscar-magneettia Suomessa blu-rayllä. Levy piti siksi tilata Kanadan Amazonilta. Tiedän kyllä, että myös Universal teki oharin Frost/Nixonin kohdalla, mutta heidän puolustukseen on sanottava, että se ei saanut yhtään Oscaria kun taas tämä sai parikin niistä tärkeimmistä. Oli miten oli, Gus Van Santin asiaelokuvassa on hieno tempo ja mahtavia roolisuorituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti