Milliontown

INTRODUCTION
You ever notice how in the Bible whenever God needed to punish someone?
Make an example?
Or whenever God needed a killing?
He sent an angel.
Would you ever really want to see an angel?

Jem Godfreyn johtaman Frostin mestariteos Milliontown on listoillani nousemassa kovaa vauhtia kohti kaikkien aikojen hienoimpien kappaleiden terävintä kärkeä. Heinäkuun puolivälissä vuonna 2006 julkaistu, 26 minuutin ja 35 sekunnin mittainen huikean komea taideteos nousi jo parin, kolmen kuuntelun jälkeen kaikkien aikojen top 100 -listalleni, ja on nyt raivannut tiensä jo suunnilleen 20:n kärkeen.

Pohdinnan arvoisen johdannon jälkeinen aloitusjakso on melodisen rauhallinen. Liikkeelle lähdetään suhteellisen matalalta, tietenkin siksi että olisi mahdollista nousta todella korkealle. Godfrey ei tosin ole kovin kärsivällinen tuon nousun kanssa, vaan hyökkää heti aloitusosan jälkeen jo piakkoin täysillä eteenpäin.

I - ONE UNDERGROUND
My worm cathedral
All earthy for your infestation
These little workers build me an empire
Your loyalty I burrowed out mined by erosion
My little kingdom ready for me now
These careful times
The aftertaste of past digestion
Get what you can now
Good staff are hard to find
My bitter name
The full effect of time and tension
You utter duty and fight to stay the same

Tämän pianolla taustoitetun johdannon jälkeen siirrytään siis täyttä vauhtia ja huikealla energialla pääteemaan, joka toistuu sitten aikanaan myös teoksen lopussa. Godfreyn itsensä virheettömästi tuottama progeiloittelu tasoittaa tietä vähitellen nousevalle dramaturgian kaarelle. Heti kakkososa lähestyy täydellisyyttä rauhallisemmassa tempossa laulettuine säkeineen, jotka vuorottelevat aggressiivisempien instrumentaaliosuuksien kanssa. Godfreyn piano helkkyy taustalla levottomasti. Soundit ovat jo melko suuria.

II - ABRACADAVER
With a cross upon the wall
I was blinded by it all
Now the faces left behind
These are no friends of mine
When your fears are cast aside
Out across the great divide
Rage is part of your design
But I won’t play this time
Hero waiting in the line
Here on your own
All alone

Niin lupaavan alun kuin Milliontown onkin jo tässä vaiheessa saanut, mikään ei oikeastaan valmista satunnaista kuulijaa kahden seuraavan osan nerokkuutta varten. Osat III ja IV ovatkin taatusti suurenmoisinta musiikkia, mitä koko 2000-luvulla on saatu aikaan. Jälleen aloitetaan hyvin alhaalta, kauniin melodisen teeman kieppuessa stereokanavissa ja Godfreyn lausuessa ensimmäiset maagiset sanansa.

III - THE ONLY SURVIVORS
Why do you run and hide?
Here inside the lighthouse
You lose the way
Ghost of yesterday
And before you know
You’ll fade away

Sitten lähtee liikkeelle napakka instrumentaatio jousitaustoineen, jotka on totta kai oikeasti tehty ajan hengen mukaisesti syntikoilla. Seuraavat säkeet sitten osataankin meidän taloudessa ulkoa, vaikka tultaisiin keskellä yötä kysymään.

You and I, we will live and die
We are not the only survivors
You and me, we’re too blind to see
We are not the only survivors
Games that you people play
Here inside the lighthouse
You’ll have to stay
Time she ran away
Slipping through our fingers
Time running out

Tähän väliin vielä loistava väliosa ja sitten uudestaan.

You and I, we will live and die
We are not the only survivors
You and me, we’re too blind to see
We are not the only survivors

Tämän jälkeen sovitus paisuu niin massiiviseksi, että pää meinaa räjähtää – aitoon Godfrey-tyyliin siis. 2000-luvun mitä todennäköisimmin parhaaksi yksittäiseksi kappaleeksi jäävän suorituksen laakerit lunastetaan tämän jälkeen toden teolla neljännen osan alussa, jossa musiikki paisutetaan vielä isommaksi kuin olisi luullut enää mahdollista olevan. Johdannon jälkeen kitaristi John Mitchell pääsee soittamaan vuosikymmenen komeinta kitaraosuutta, joka ei ole teknisesti erityisen vaikea, mutta kuulostaa massiivisen sovituksen päällimmäisenä kuin taivaaseen pääsyltä.

Tällaisen ekstaasin jälkeen on ymmärrettävästi aika rauhoittaa hiukan, ja laulaa neljännen osan ensimmäiset säkeet.

IV - CORE
I, number you
Carving circles in your soul
I pull you through
As I do
Cut your family ties
Before your eyes
Too much, too soon
Early warning
Saved by the day
Carried away, you’re still falling
Falling

Tässä kohtaa kuullaan hupaisa väliosa, joka on aivan kuin jostakin Peter Gabrielin aikaisen Genesiksen kappaleesta, jostakin vuosien 1970 – 1973 väliltä!

Take me over
Harder, colder
I want you to be...

Ja sitten yhtäkkiä jo rauhoittunut kuulija tyrmätään täysillä esille pamahtavalla neljännen osan alkuteemalla, jota seuraa Mitchellin jo aiemmin kertaalleen soittama, kylmät väreet liikkeelle lähettävä kitaraosuus. Tämän ylemmäs ei ole enää mahdollista päästä!

Eikä kyllä päästäkään... Niinpä seuraakin ensimmäinen teoksen vain kahdesta ongelmallisesta vaiheesta. Se on saavuttanut ehdottoman kliimaksinsa ollessaan vasta juuri ja juuri puolivälissä. Mikään myöhemmin tuleva huippukohta ei voi enää ylittää äskeistä. Miten tämä dramaturginen ongelma ratkaistaan?

Milliontown laskeutuu pikaisesti alas, ja siirrytään periaatteessa kauniiseen mutta tässä kohtaa hieman hämmentävään, rauhalliseen osuuteen jossa pääosaa näyttelee jälleen Godfreyn piano. Mitään kovin päräyttävää ei kuitenkaan enää kuulla. Miten tästä eteenpäin?

V - THE CHOSEN FEW
Awake again and I’m alone
The thoughts I have are not my own
No one knows I’m here
The faces move around the room
Their voices cut into the gloom
But they’re not listening
What’s that shadow moving?
Is that a life in here?
Won’t someone please come and free me

Välittömästi näiden sanojen jälkeen koetaan nopea ahaa-elämys, kun löydetään uusi jäänkaunis teema seuraavien säkeiden taustalle.

And here, dead but still alive in here
Help me come alive
In here, in here
In here

Hetkellinen dramaturginen ongelmatilanne on ohitse, ja nyt ollaan jälleen vauhdissa, hyvää vauhtia nousemassa takaisin ylöspäin.

Oh, there’s a lot I’ve got to do
It was not your place to choose
And now I lose
I lose

Massiivinen sovitus lyhyen väliosan aikana osoittaa, että päämäärä on jälleen tekijöiden tiedossa. Tästä huolimatta seuraavaksi laskeudutaan jälleen tilapäisesti varsin alas, kun lähdetään kertaamaan teoksen pääteemaa.

VI - TWO UNDERGROUND
My worm cathedral
Diseased by all this intervention
I watch them turning
To things they might have been
These fatal days
Corrupted by our own perfection
You’re looking to me
But there’s nothing more to say

Nämä loppusanat lausutaan ajassa 17:38, jolloin kappaletta on jäljellä vielä yhdeksän minuuttia. Mihin käyttää tämä aika? Aluksi siirrytään tietenkin tähän osioon elimellisesti kuuluvaan pääteemaan, joka on varmaankin kaikkein progeinta koko kappaleessa: nopeasti ja kiihkeästi soitettu, vaikeassa tahtilajissa, ei aukea ensimmäisellä kuuntelulla.

Seuraavan pitkän instrumentaalijakson aikana osoitetaan viimeistään, ettei minkäänlaista epävarmuutta ole enää jäljellä. Godfrey ja Mitchell vuorottelevat etualalla tasapainoisesti, ja tuotanto jatkuu virheettömine soundeineen niin täydellisenä kuin mahdollista. Ja juuri kun tuntuu siltä, ettei ylemmäs voida enää päästä, esiin purkautuu uudelleen pääteema uusine muunnelmineen, jonka kuunteleminen tässä vaiheessa alkaa jo koetella kestävyyttä.

Godfreyn ollessa kosketinsoittimineen etualalla Mitchell lataa taustalle mahtavia riffejä. Juuri kun tuntuu siltä, että hiki on noussut pintaan ja kaipaa jo helpotusta, laskeudutaan vähän ennen 23 ja puolen minuutin täyttymystä takaisin alas ja aloitetaan teoksen finaali pelkällä pianolla. Siitä noustaan sitten varsin nopeasti takaisin ylös, soittaen pääteemaa ensisijaisesti kosketinsoittimia etualalla käyttäen. Tätä seuraa nopeasti eteen tuleva, aivan täydellinen lopetus ajassa 25:07.

Mutta lopetus onkin valelopetus, sillä noin 15 sekunnin tauon jälkeen alkaa vielä pianolla soitettu epilogi, jonka tarkoitus on jäänyt minulle hiukan hämärän peittoon. Onhan se ihan kaunista, mutta miksi ihmeessä enää jatkaa kappaletta joka jo päättyi aivan täydellisesti selkeään huippukohtaansa? Pianonsoitto ei kestä edes täyttä minuuttia, ja päättyy viimeisen nuotin hitaaseen häipymiseen, jonka jälkeen kellot pysähtyvät ajassa 26:35. Tämä on joka tapauksessa muutoin täydellisen musiikkiesityksen toinen ongelmakohta, johon jo edellä viittasin.

Milliontownin inspiraationa on toiminut Gordon Houghtonin fantasiaromaani The Apprentice (1999). Se on heittänyt äärimmäisen kovan haasteen Porcupine Treen syyskuussa julkaistavalle The Incidentille, joka lienee ainoa teos, joka ehtii vielä riistää Milliontownilta sen aseman 00-luvun komeimpana yksittäisenä kappaleena. Onnistuuko se tässä vaativassa tehtävässä?

Toki lokakuussa tulee vielä ainakin Nosoundin uusi levy A Sense of Loss, mutta jos Giancarlo Erra yltää tällaisille tasoille jo nyt, olen todella ällikällä lyöty. Hänen ambient-painotteinen ilmaisunsa on tähän mennessä ollut liian yksiulotteista – vaikkakin kyllä erittäin kaunista – voidakseen todella taistella kokonaisen vuosikymmenen parhaan kappaleen arvonimestä. Uskoisin, että tämä taisto ratkaistaan brittien kesken.