Muuttovalmistelut ovat alkaneet, seuraavaksi on vuorossa itse muutto ja sen jälkeen sitten tavaroiden pitkällinen purkaminen. Veikkaanpa että allakuvailtu kolmikko jää vimeisiksi katsotuiksi elokuviksi pitkään aikaan, joten kaipa niistä voi purkaa muistiinpanot nyt saman tien, ja jatketaan siitä sitten joskus syyskuussa.
131. James Mangold: Cop Land (Blu-ray / 19.8.) ****
Olen katsonut mm. Walk the Linen ohjaajan vuodelta 1997 peräisin olevan mainion poliisielokuvan kahdesti melko peräkkäin joskus 1990-luvun lopussa. Nyt kokonaisen vuosikymmenen jälkeen viimein kolmatta kertaa, ja täytyy myöntää että tämä oli vieläkin parempi kuin muistin. Blu-ray on jälleen peräisin Kanadan Amazonilta - en tiedä onko tätä muualla teräväpiirtomuodossa vielä julkaistukaan - ja oli varsin tyydyttävää tasoa jos unohdetaan tekstitysten ja ekstramateriaalin puute. Toisin kuin uusimmassa Rambossa, Sylvester Stallone näyttelee todella reppanaa pikkukaupungin sheriffiä, jonka on pakko ryhdistäytyä. Ja naisena tässä nähdään ihana Annabella Sciorra, olinkin jo ehtinyt unohtaa tämän 1990-luvun amerikkalaiselokuvan ehkä kauneimman näyttelijättären. Muutenkin näyttelijäluettelo on melkoinen oman aikansa jenkkielokuvan kuka kukin on, heti Robert De Nirosta ja Harvey Keitelista alkaen.
132. Stephen Daldry: The Reader (Blu-ray / 22.8.) ****½
Kyllä! Sanoinkin jo viime keväänä, että tämä oli näkemistäni Oscar-elokuvista paras (ja Slummien miljonääri tietenkin huonoin), ja toisella katselulla oli pakko lisätä tuo puolikas perään. Kate Winslet näyttelee tietenkin hienosti, mutta ei ole läheskään ainoa syy ihailla tätä moniulotteista teosta.
133. Kathryn Bigelow: Near Dark (Blu-ray / 23.8.) ***½
Tämän elokuvan päälle en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt niin paljoa kuin kaikki muut, tuo puolikas tähtikin on oikeastaan pelkkä kunnianosoitus muutamille (etenkin visuaalisesti) hyville kohtauksille. Bill Paxton on ärsyttävämpi kuin koskaan, mutta toisaalta Tangerine Dreamin soundtrack lähestyy täydellisyyttä. Katselukokemus oli kuitenkin turhauttava, koska brittijulkaisija Optimum Releasing onnistui taas alittamaan kaikki odotukset kuvanlaadulla, joka ei mitenkään merkittävästi eronnut tavallisesta dvd-kuvasta. Saman julkaisijan syntilista on nyt jo niin pitkä, että minun on pakko asettaa se boikottiin - vaikkakin toisaalta jotkut sen julkaisut ovat aivan laadukkaita, kuten Cliffhanger ja Hardware. Samassa paketissa saapuivat myös Angel Heart ja Switchblade Romance, pelottaa jo ajatella millaiset kuvanlaadut niihin on saatu räpisteltyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti