It's Such a Beautiful Day

USA 2011
Ohjaus, käsikirjoitus ja kertojanääni: Don Hertzfeldt
Kesto: 1 t. 2 min.
Kuva: 1.33:1, mv/väri

Kolmas katselu sen varmisti. Amerikkalaisen animaattori Don Hertzfeldtin It's Such a Beautiful Day ei ole ainoastaan paras koskaan näkemäni animaatioelokuva, vaan yksi parhaista elokuvista ylipäänsä, lajityypeistä riippumatta. Pelkistetty piirrostyyli kätkee taakseen nerokkaasti käsiteltyjä suuria teemoja. Neroille ominaiseen tapaan Hertzfeldt etenee kovalla vauhdilla; perässä on vain pakko yrittää pysyä, vaikka se haastavalta tuntuukin.

It's Such a Beautiful Day koostuu kolmesta noin parinkymmenen minuutin mittaisesta lyhytelokuvasta, jotka on siinä nivottu yhteen hiukan yli tunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi. Lyhäreistä vanhin, Everything Will Be OK (2006) esittelee meille tarinan päähenkilön Billin, joka on tikku-ukon tapaan piirretty hattupäinen mieshenkilö. Bill elää rutiininomaista elämää ja tekee omalaatuisia, usein tragikoomisia havaintoja häntä ympäröivästä maailmasta. Hertzfeldt käyttää kuva-alaa erikoisella tavalla, valaisten siitä vain pienen, kulloinkin tarpeellisen osan, ja pitäen sen muuten mustana.

Billin tarina alkaa saada huolestuttavia piirteitä. Kaikki ei tunnu olevan kohdallaan. Bill tarvitsee lääkitystä ja joutuu viettämään aikaa sairaalan vuoteella. Hänelle tehdään verikokeita ja hänellä tuntuu olevan myös jonkinlainen muistisairaus. Olemme tutustuneet sympaattiseen mutta kuolemansairaaseen tikku-ukkoon. Hetken aikaa näyttää, että Billin vointi on paranemassa, kunnes tapahtuu äkillinen romahdus. Tarinalla on siis paljon synkempiäkin sävyjä kuin pelkkä ympäröivän maailman hauska havainnointi.

Tarinan keskimmäisessä osassa I Am So Proud of You (2008) Bill palaa takaisin lapsuuden muistoihinsa ja itse asiassa vieläkin kauemmas, kertoen valokuva-albumiin pohjautuen isovanhempiensa vanhempien elinaikaan saakka ulottuvia anekdootteja, joita hän ei voi mitenkään oikeasti tietää. Takaumien sävy jatkuu mustan humoristisena. Palaamme myös takaisin nykyhetkeen, jossa Billin olo ei tunnu paranevan, ainakaan pysyvästi.

Tarinaa huipentuu kolmanteen osaan, joka kantaa samaa nimeä It's Such a Beautiful Day kuin koko elokuvakin. Jo edellisessä osassa vähentynyt tapa pitää suuri osa kuva-alasta mustana korvautuu täyden 4:3 -kuvan käytöllä perinteiseen tapaan, kun yhä vakavammin muistisairas Bill yrittää tulla toimeen tilanteensa kanssa. Animaatioon sisältyy tällöin paljon livenä kuvattua mutta myös voimakkaasti jälkikäsiteltyä kuvamateriaalia. Loppuhuipentuma kuuluu elokuvahistorian ikimuistoisimpiin.

It's Such a Beautiful Day käsittelee petollisen pelkistetyn ulkoasunsa alla suuria filosofisia teemoja. Mitä on olla ihminen? Mitä on olemassaolo, ja mitä sen jälkeen tapahtuu? Mitä ovat muistot ja voiko niihin aina luottaa? Millaista on tietää olemassaolonsa päättyvän ja yrittää lykätä väistämätöntä niin pitkälle kuin mahdollista? Millaista on kokea minuutensa hajoavan muistin hiipumisen tahdissa?

Näiden erittäin aikuisten teemojen käsittely hirmuisella vauhdilla tekee elokuvasta todella vaativan, mutta samalla äärimmäisen palkitsevan kokemuksen. Olemassaoloon, muistiin ja minuuteen liittyvien teemojen ohella Hertzfeldt käsittelee sydäntäraastavasti myös vanhempien ja lapsen välistä suhdetta - isän ja äidin erikseen. Kaikesta tästä koostuu yksi kaikkien aikojen palkitsevimmista elokuvakokemuksista, jonka päätyttyä tuntuu tarpeelliselta olla hetken aikaa vain ihan hiljaa.

Katsoin kahdella aiemmalla kerralla It's Such a Beautiful Dayn USA:n Netflixistä. Nyt viimeksi eilisellä katselukerralla vuorossa oli amerikkalainen blu-ray, jonka on julkaissut Hertzfeldtin kaikki elokuvat tuottanut Bitter Films. Levyn kuvanlaatu on todella loistava, suosittelen tutustumaan siihen jos se kohdalle osuu. Sen painos ei tosin liene ollut suuren suuri, joten kiirettä pitää.

Levyjulkaisusta tekee entistä arvokkaamman se, että sillä on ekstrana myös Hertzfeldtin myöhempi, Oscar-ehdokkuudellakin huomioitu lyhytelokuva World of Tomorrow sekä vino pino tämän aiempia lyhytelokuvia. Myös näiden kuvanlaatu on häikäisevän upea. World of Tomorrow on saanut vastikään myös jatko-osan World of Tomorrow Episode Two: The Burden of Other People's Thoughts (2017), joka lienee myös kiinnostavaa nähdä.

Lopuksi vielä SPOILERIVAROITUS kaikkein herkimmille! Omasta mielestäni se, mitä aion lopuksi elokuvasta kertoa, ei edes ole mikään spoileri, mutta siltä varalta että joku ei pidä elokuvan aivan loppuvaiheiden käsittelystä sitä koskevassa arvostelussa, laitetaan tähän kuitenkin tämä varoitus. Eli potentiaalisia SPOILEREITA seuraavan kuvan jälkeen.

Eli halusin vain kertoa sen, minkä pitäisi olla aivan ilmeistä silloin jos on alun perinkin ryhtynyt katsomaan elokuvaa, jonka päähenkilö on paljastunut kuolemansairaaksi. It's Such a Beautiful Dayn lopussa Bill siis... kuolee! Tämä ei minusta ole spoileri, koska on ollut ilmeistä koko ajan, että niin tulee käymään. Billin viimeisiksi sanoiksi jää elokuvan nimi: "It's such a beautiful day", jota ei lausuta ääneen sen missään muussa kohdassa.

Don Hertzfeldtin nerouden multihuipentuma tuleekin esille vasta Billin kuoleman jälkeen, jolloin elokuvasta on edelleen jäljellä muutama minuutti. Juuri minkään koskaan näkemäni elokuvan loppu ei ole ollut niin pakahduttava kuin nämä viimeiset minuutit, jolloin Hertzfeldt kääntyy pohtimaan, mitä voisi seurata siitä, että tapahtuisikin päinvastainen: Bill ei kuolisi, vaan päinvastoin eläisi ikuisesti. Jos tämän ajatusketjun kuvallisen käsittelyn aikana katsojan suu ei ällistyksestä aukea, en keksi mikä tuon reaktion voisi ylipäänsä saada aikaan. [10]

ARVIO: JUKKA HALTTUNEN

Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton