20.10.2015
Brad Peyton: San Andreas (2015)
Kaliforniassa, Pohjois-Amerikan ja Tyynenmeren mannerlaattojen rajalla sijaitseva San Andreasin siirros on otollista seutua maanjäristyksille. Sekä Los Angeles että San Francisco kuuluvat sen vaikutuspiiriin ja seuraava todella iso maanjäristys alueella on jo nyt kymmeniä vuosia myöhässä. Dwayne Johnson on pelastushelikopterilentäjä Ray, joka on ajautunut erilleen kauniista vaimostaan Emmasta (Carla Gugino) parin tyttären kuoltua. Kun jättimäiset maanjäristykset alkavat tärisyttää Kaliforniaa, heidän toinen tyttärensä Blake (Alexandra Daddario) on vuorostaan vaarassa - ja tätä Ray ei aio menettää. San Andreas on kerrassaan mainiota tuhoviihdettä kuin suoraan kultaiselta 1990-luvulta. Henkilöhahmot esitellään juuri riittävän hyvin, että katsoja ymmärtää heidän motiivinsa ja kiinnostuu heistä. Sen jälkeen heidät asetetaan vaaraan ja annetaan vaikuttavien erikoistehosteiden hoitaa loput vauhtia ja vaarallisia käänteitä sisältävän juonen puitteissa. Mitään erityisen fiksua tai omaperäistä ei ole tarjolla, mutta muuten San Andreas kyllä osuu jokseenkin keskelle riittävän alas asetettua maaliaan. Vaikka elokuvan juonisisällön keskeisin uhka on valtavien maanjäristysten sarja, saavuttaa se kaikkein vaikuttavimmat hetkensä niitä seuraavan tsunamin saapuessa rannikolle. Juuri tällaisia elokuvia varten laajakangasformaatti ja monikanavaäänet on keksitty! [8]
25.10.2015
Gary Winick: Letters to Juliet (2010)
Muutaman vuoden takaisessa draamassa Letters to Juliet vieraillaan Italian Veronassa, klassikkotragedian Romeo ja Julia kotikaupungissa. Draaman keskushenkilö Sophie (Amanda Seyfried, kuvassa) on nuorehko amerikkalaisnainen, joka on menossa naimisiin komean ravintoloitsija Victorin (Gael García Bernal) kanssa. Miehen työkiireiden vuoksi pari joutuu lähtemään häämatkalleen jo ennen häitä, eivätkä kiireet hellitä perilläkään. Victor joutuu jättämään Sophien yksin kiertäessään itse viinitiloja liikeasioissa. Sophie löytää kuitenkin oman seikkailunsa. Julian parvekkeen alta seinästä paljastuu vuosikymmeniä sitten kirjoitettu rakkauskirje, joka saa nuoren naisen ryhtymään Amoriksi yhä komeasta italiaanosta haaveilevalle ikäneidolle (Vanessa Redgrave). Tämän komea vaikkakin melko ärsyttävä aikamiespoika alkaa lisäksi herättää Sophiessa outoja tunteita. Letters to Juliet on juuri niin höttöinen romanttinen fantasia kuin sen synopsis kertoo, eikä monessakaan kohtaa erityisen hyvässä mielessä. Itselläni oli vaikeuksia asennoitua Sophien ongelmaan alun alkaenkaan: kuka edes haluaisi kiertää tylsiä nähtävyyksiä, jos ollaan Italiassa ja on mahdollisuus kiertää aidoissa paikoissa maistelemassa viinejä, juustoja ja muita herkkuruokia? Vaikka elokuvan toteutus onkin kaikissa suhteissa mahdollisimman keskinkertainen, on sen parissa silti mahdollista viihtyä, koska auringonvalossa hehkuvat Italian maisemat antavat joka tapauksessa erinomaisen mahdollisuuden nautinnolliseen nojatuolilomamatkaan. [4]
27.10.2015
Colin Trevorrow: Jurassic World (2015)
Yksi kuluvan vuoden suurimmista hiteistä on ollut Jurassic Park 4 eli tuttavallisemmin Jurassic World. Sen vahvuudet ovat pitkälti samoja kuin San Andreasin. Jälleen tuntuu kuin 1990-luku olisi suorittanut riemukkaan paluun. Seuraamme pientä joukkoa päähenkilöitä, jotka osataan taidokkaasti esitellä meille riittävän syvältä että ymmärrämme heidän motivaationsa ja elokuvan tarkoituksiin nähden saamme riittävässä määrin tutustua myös heidän persooniinsa, mutta emme yhtään enempää. Ei tarvitsekaan. Lopun hoitavat seikkailullinen juoni ja näyttävät erikoistehosteet. Tosikkomaisen jäykkä kaunotar Claire (Bryce Dallas Howard) hoitaa alkuperäisen Jurassic Parkin korvanneen, sitäkin näyttävämmän Jurassic World -huvipuiston päivittäistä toimintaa, kun tapahtuu onnettomuus. Clairen yliampuvan renttumaiselle ex-treffikumppani Owenille (Chris Pratt) riittää tekemistä, kun geenimanipuloitu superdinosaurus pääsee pakoon ja aiheuttaa vakavan uhkan paitsi sadoille turisteille, myös näiden joukossa oleville Clairen sisaren lapsille. Alussa vastustamattoman hyvän imun tarinaan saaneen melko tuntemattoman ohjaaja Colin Trevorrowin ote alkaa elokuvan viimeisellä kolmanneksella lipsua, kun jännittävä vauhtiseikkailu muuntuu pikku hiljaa astetta yhdentekevämmäksi tehostesirkukseksi. Chris Pratt on elokuvan positiivinen yllätys: vielä Guardians of the Galaxyssä yhdentekevältä vaikuttanut puunaamainen jokamies tekee seikkailusankariroolinsa hyvin, vaikuttaen suorastaan karismaattiselta toiminnan mieheltä. [7]
30.10.2015
Steve James: Life Itself (2014)
Roger Ebert (1942 - 2013) oli yksi viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista amerikkalaisista elokuvakriitikoista. Vuodesta 1967 alkaen hän kirjoitti säännöllisesti chicagolaiseen Sun-Times -sanomalehteen ja voitti työstään korkealle arvostetun Pulitzer-palkinnon jo niinkin varhain kuin vuonna 1975. Vuodesta 2002 alkaen hän joutui taistelemaan syöpää vastaan: ensin kilpirauhasessa, sitten sylkirauhasissa ja lopulta vuonna 2006 leuassa levittäytynyt syöpä johti lopulta osan Ebertin leuasta poistamiseen ja siitä johtuen puhekyvyn menettämiseen. Tästä huolimatta mies jatkoi edelleen elokuva-arvioiden tekemistä MacBookillaan. Steve James ohjasi kriitikon elämän viimeisinä aikoina hänestä dokumenttielokuvan Life Itself, jonka painotukset ovat aika hämmentäviä. Ebertin urasta voisi kertoa vaikka kuinka paljon ja laveasti, mutta se käydään lopulta läpi vain pääpiirteissään. Paljon suurempi osa ajasta vietetään sairaalassa katsomassa miten Ebertillä siellä menee. Erityisesti tämän syövän runtelemat, leuattomat ja mykät kasvot kiehtovat ohjaajaa joka käyttää elokuvan kahden tunnin kestoajasta valehtelematta lähemmäs puoli tuntia pelkästään niiden esittelemiseen lähikuvissa. Järkyttävää ja Ebertin pirteydestä huolimatta myös aika surullista, mutta ei kovin valaisevaa suurmiehen uran valaisevaa summausta silmällä pitäen. Onneksi siitäkin saadaan kohtuullinen määrä tietoa, mutta se vähä olisi varmaan mahtunut tätä puolet lyhyempäänkin elokuvaan. [4]
1.11.2015
Ken Kwapis: He's Just Not That into You (2009)
Hämmentävän monen tunnetun näyttelijän pää- ja sivuosittama romanttinen draama, jo pitkälti seitsemättä vuotta sitten valmistunut He's Just Not That into You pohtii samannimiseen kirjaan perustuen miesten ja naisten välisten ihmissuhdepelien dynamiikkaa erityisesti ensitreffien jälkeisissä tilanteissa ja nimenomaisesti naisnäkökulmasta. Keskeinen hahmo on miehiä aina yhtä toiveikkaana tapaava Gigi (Ginnifer Goodwin), joka ei osaa tulkita näiden signaaleja oikein ja ihmettelee, miksi nämä eivät ihan hyvin menneidenkään treffien jälkeen koskaan soita hänelle. Gigin lisäksi elokuva esittelee suuren määrän myös muita parisuhteidensa eri vaiheissa olevia ihmisiä, ja vaikka aihetta käsitellään heidän kauttaan pääosin rennosti, ei elokuva varsinaisesti silti tunnu komedialliselta. Yhden harvoista treffikulttuurin karikoista naimisiin asti selvinneistä pareista (rooleissa Jennifer Connelly ja Bradley Cooper) ongelmat tuntuvat itse asiassa hyvinkin vakavilta, mikä tuntuu paradoksaaliselta. Miksi käydä läpi treffailukulttuurin koettelemukset päätyäkseen huonosti toimivan avioliiton kurimukseen? Askelta lyhyemmälle ehtineelle parille (rooleissa Jennifer Aniston ja Ben Affleck) puolestaan nimenomaan papin aamenen puuttumisesta muodostuu ylipääsemätön rasite. Ainoa juonensäie joka hieman sivuaa komediaa on nimenomaan Gigin toiveikas sarjatreffailu. Oikea komistus on hänellekin lopulta yllättävän lähellä. He's Just Not That into You ei maistuu elämää suuremmalle tai edes sen kokoiselle elokuvaelämykselle, mutta se on kuitenkin riittävän sujuvaa työtä, ettei sen parissa missään nimessä pitkästykään. [6]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti