Toimintaa ja vähän romantiikkaakin

Tämänkertaiseen elokuvaviisikkoomme osui sattumoisin pelkästään toimintaelokuvia. Niistä ensimmäinen ja viimeinen toimivat lopulta parhaiten eri puolille maailmaa leviävine, paikoin huumoripitoisine seikkailuineen. Kaksi muuta edustaa totisempaa perustoimintaa tyyliin mies ja ase. Viides sekoittaa toimintajuoneensa tieteisaineksia epäonnistuen siinä melko pahasti. Nimet ovat tuttuja: on Amerikan tunnetuimpia toimintatähtiä sekä entinen ja nykyinen James Bond. Aloitetaan viimeksi mainitusta.

4.11.2015
Sam Mendes: Spectre (2015)

Daniel Craigin neljäs ja toivottavasti viimeinen Bond-elokuva Spectre jatkaa siitä mihin sen edeltäjä Skyfall (2012) jäi. Ohjaajana on jälleen Sam Mendes ja käsikirjoituksessa jatketaan agenttimme menneisyyden penkomista samalla kun taistellaan nykyajan hengessä ihmisten yksityisyyden tyhjäksi tekevää tietokoneellistettua, kaikenkattavaa globaalia valvontaa vastaan. Tarina ei ala kovin hyvin, kun Meksikoon sijoittuva alkutekstejä edeltävä johdantojakso herättää jo ensimmäiset pitkästymisen oireet, mutta myöhemmin ympäri maailmaa heittelehtivä seikkailu muuttuu jonkin verran kiinnostavammaksi. Craigin kaudella tehdyt Bond-elokuvat ovat vieneet sarjasta suuren osan sen aiemmasta omaleimaisuudesta: nyt ne ovat kuin mitä hyvänsä isolla rahalla tehtyjä toimintaspektaakkeleita. Asiaa ei auta Craigin tosikkomainen yrmeys, joka ehkäisee harmittavan tehokkaasti päähenkilöön ja tämän pyrkimyksiin samaistumisen. Spectren suurin ansio onkin, että näistä rasitteista huolimatta se onnistuu loihtimaan tarinaansa ripauksen aitoa vanhan ajan Bondien seikkailuhenkeä. Selvitellessään mystisen Spectre-organisaation maailman jos ei nyt suorastaan valloitus- niin ainakin kontrollointisuunnitelmia Bond pääsee maailmanympärimatkalle viehkeän kaunottaren (Léa Seydoux, kuvassa) kanssa ja elokuva onnistuu tuomaan käänteisiinsä ripauksen romantiikkaakin. Lopputulos on kohtuullisen onnistunut, mutta toivottavasti agenttihahmo seuraavaksi keksitään jälleen kokonaan uudelleen samalla kun toivottoman hapannaamainen pääosanesittäjä vihdoin vaihtuu. [7]

7.11.2015
Alan Taylor: Terminator Genisys (2015)

James Bondista siirrytään Terminatoriin; mikäs vuosikymmen nyt taas olikaan? Itsensä Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä sarjan viides osa Terminator Genisys on tämänkertaisista toimintaelokuvistamme ylivoimaisesti huonoin. Sarjan edellinen osa Terminator Salvation (2009) teki sen mitä pidin jo etukäteen virheenä: siirsi elokuvasarjan tapahtumat synkän lähitulevaisuuden ihmisten ja koneiden väliseen sotaan, jonka puitteisiin oli mahdotonta luoda mielenkiintoista tarinaa. Tuo elokuva kyllä yritti silti parhaansa ja ylsi keskinkertaiseen lopputulokseen, mutta oli selvää että tie jolle se astui tuli saman tien käytyä loppuun saakka. Uusin osa Genisys ei kuitenkaan keksi tilalle mitään muuta kuin uudelleen alusta aloittamisen: se yrittää olla ykkösosan toisinto vaihtoehtoisella aikajanalla. Käsikirjoittajien ainoa hyvä idea on yrittää rakentaa tilanne, jossa ihmiset yrittävät aikamatkailun avulla ennaltaehkäistä Skynetin synnyn samalla tavoin kuin Skynet on aiemmissa osissa yrittänyt ennaltaehkäistä vastarintaliikkeen johtajan John Connorin synnyn. Ovela lähtökohta ei kuitenkaan johda onnistuneeseen elokuvaan, kun keskinkertaiset näyttelijät yrittävät vaatimattoman ja vaikeahkosti seurattavan tarinan puitteissa saada katsojan sekä välittämään itsestään että uskomaan kohtalaisen epäuskottaviin juonenkäänteisiinsä. Elokuvan tuotantoyhtiö onkin jo tiettävästi luopunut ajatuksesta jatkaa elokuvasarjaa tämän pidemmälle, mutta tämä turhanpäiväinen tekele jäi silti harhauttamaan hyväuskoisia katselemaan itseään kiinnostavan ja jännittävän kokemuksen turhassa toivossa. [3]

13.11.2015
Roger Donaldson: November Man (2014)

Australialainen veteraaniohjaaja Roger Donaldson (s. 1945) muistetaan mm. loistavasta jännäristään No Way Out (1987). Hän ohjasi Pierce Brosnania vuoden 1997 hölmössä tulivuorielokuvassa Dante's Peak ja on saanut tämän myös uusimman toimintafilminsä November Man pääosaan. Brosnan on Devereaux, ikääntynyt entinen CIA-agentti, joka tulee vedetyksi uudelleen aktiivitoimintaan kun hänen ex-vaimonsa murhataan. Miehen vihollisia ovat uudessa tilanteessa sekä kieroilevat CIA-pomot että venäläispahikset, jotka työskentelevät presidentiksi pyrkivän mahtipoliitikko Federovin laskuun. Kaiken avain on toisen Tshetshenian sodan käynnistäneeseen terroritekoon liittyvä salaisuus, jonka suhteen Federovilla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, kuten ei muutamalla muullakaan. Tapahtumien selvittelyssä auttaa kuvankaunis sosiaalityöntekijä (Olga Kurylenko), jonka menneisyydestä niin ikään paljastuu valonarkoja asioita. Donaldson osaa kehitellä jännittäviä tilanteita ja toimintajaksoja; esimerkiksi ylläolevaan kuvaan huipentuva paukuttelu on esimerkillisesti toteutettu. Toisaalta tarinan peruselementit petollisine CIA-pomoineen ja inhoine venäläisroistoineen ovat moneen kertaan nähtyjä eikä niistä saada irti juurikaan sen enempää kuin aiemmilla kerroilla. Aivan oma lukunsa on pienikokoinen, ei kovinkaan roteva Brosnan, jonka puhe tuntuu lähtevän keuhkojen sijaan nenäontelosta. Hänestä on vaikeaa saada täysin vakuuttavaa toimintatähteä, vaikka hänet on James Bondina joskus nähtykin. [6]

13.11.2015
Pierre Morel: The Gunman (2015)

On vaikeaa välttyä ajatukselta, että Sean Penn on vanhoilla päivillään lähtenyt seuraamaan Liam Neesonin jalanjälkiä keskitason toimintafilmien pyssysankarina. Takenin (2008) ohjaaja Pierre Morelin The Gunman sijoittaa Pennin vuoden 2006 Kongoon, jossa tämän näyttelemä Terrier toimii monikansallisen kaivosyhtiön turvamiehenä. Kun mies joutuu tekemään sivutyönään varsin katalan ampumakeikan hän joutuu pakenemaan maasta ja samalla vastentahtoisesti hylkäämään ilman hyvästejä kauniin naisystävänsä Annien (Jasmine Trinca). Kahdeksan vuotta myöhemmin Terrier joutuu samoilla seuduilla murhayrityksen kohteeksi, saa selville olevansa aiemman tiiminsä viimeinen yhä hengissä oleva jäsen, ja ryhtyy selvittämään kuka haluaa vaientaa myös hänet ja miksi. Suomalainen Peter Franzén nähdään kohtuullisen kokoisessa sivuroolissa yhtenä Terrieriä jahtaavista pahiksista. Ilman varsin hyvin toimivaa romanttista virettä Terrierin ja Annien välillä The Gunman olisi luultavasti ollut todella unettavaa katsottavaa, eikä se tällaisenakaan ole erityisen muistettava. Morel osaa ohjata toimintaa, mutta käsikirjoituksessa on varsin vähän omaa. Käteen jää pari kohtuullisen jännittävää tilannetta joissa hiiviskellään ja ammuskellaan. Loppukamppailut maistuvat jo pakkopullalta. Penn (s. 1960) näyttää todella vanhalta toimintasankarin rooliin; vaikka Trinca (s. 1981) on naispääosassa sympaattinen ei voi olla ihmettelemättä mitä sankaria niin selvästi nuorempi nainen näkee miehessä joka voisi helposti olla hänen isänsä ja näyttää vielä sitäkin vanhemmalta. [5]

14.11.2015
James Mangold: Knight and Day (2010)

Jo viisi vuotta sitten julkaistu Tom Cruisen tähdittämä toimintakomedia Knight and Day sai aikanaan niin nuivan vastaanoton, että jätin sen suosiolla kokonaan väliin. Kun sen nyt katsoi valmiiksi matalin odotuksin, se onnistui tietenkin ylittämään ne - olematta edelleenkään silti varsinaisesti hyvä elokuva. Cruise on mitäpä muuta kuin CIA-agentti Roy Miller, joka on lähtenyt erään kyseenalaisen tehtävän jälkeen sooloilemaan ja päätynyt siten myös omiensa takaa-ajamaksi.  CIA:n lisäksi Millerin jäljillä on myös espanjalainen rikollispomo (Jordi Mollà), joka haluaa tältä haltuunsa paristoksi kutsutun uuden, rajattoman energianlähteen. Tässä tilanteessa Miller kohtaa romanssinnälkäisen Junen (Cameron Diaz). Kaksikko päätyy monin paikoin tahallisen epärealistiseen, vauhdikkaaseen toimintaseikkailuun, joka kuljettaa heitä paitsi pitkin Yhdysvaltoja, myös tropiikin kautta ympäri Keski-Eurooppaa. Mm. Walk the Linen (2005) ohjaaja James Mangold ei tunnu olevan aivan omimmalla alueellaan tehdessään tähtivetoista romanttista toimintakomediaa, mutta onnistuu lopulta tyydyttävästi. Vaikka Knight and Day on viime kädessä aika tyhmä elokuva, ei sen eskapismista voi oikein olla pitämättä. Jo Vanilla Skyn tekoaikaan tutustuneet päänäyttelijät osaavat jälleen pelata hyvin yhteen, ja huumorikin toimii hetkittäin. Kuviin on onnistuttu vangitsemaan henkeäsalpaavan upeita eksoottisia maisemia, joiden ansiosta elokuva toimii myös pienimuotoisena lomamatkana eksoottisiin paikkoihin. [6]

ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN

Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton