Leijonia lampaille

Kaksi viikkoa, kymmenen elokuvaa. Kaiketi tämä on ihan hyvä keskiarvo. Piakkoin tulossa on hidastuksia, kun kesälomakausi pääsee vauhtiin.

97. Pascal Laugier: Martyrs (Blu-ray / 1.6.) ****½
Yksi viime vuoden kolmesta parhaasta elokuvasta saapui sitten blu-raynä heti edellistä elokuva-aiheista kirjoitustani seuraavana päivänä. On kuitenkin pakko myöntää, että kolmen parhaan välinen keskinäinen kisa päättyi ratkaisemattomaan, sillä ei tämä tuntunut sen enempää täydeltä kympiltä kuin nuo muutkaan. Marttyyrit on kuitenkin rohkea ja äärimmäisyyksiä hakeva kauhuelokuva tavalla, jota harvoin enää näkee. Ranskalaiset extreme-kauhun tekijät ovat todella kaukana kaikkien muiden edellä. Elokuvat ovat kauhistavuutensa ohella myös nokkelia ja sisällyksekkäitä, mistä tämä on kaikkein paras esimerkki. Valitettavasti tarinasta ei voi paljoakaan kertoa sitä spoilaamatta, mutta en voi painokkaammin kehottaa jokaista kauhuelokuvasta kiinnostunutta hakeutumaan tämän teoksen äärelle. Mitään tämän parempaa maailmassa ei näinä päivinä tuossa genressä tehdä.

98. Ron Howard: The Da Vinci Code (Blu-ray / 4.6.) ***
Minun on edelleen vaikea sanoa, miten aika hyvin otteessaan pitävästä viihderomaanista (jonka harvinaista kyllä olin lukenut ennen elokuvan ensimmäistä katselua) onnistuttiin tekemään näin puiseva elokuvaversio. Kolmessa tähdessäkin on vähintään puolikas alkuperäiselle lukukokemukselle annettuja sympatiapisteitä. Ensimmäisellä kerralla pressissä tämä tuntui vielä toimivalta, mutta kotona dvd:ltä katoessa nukahdin kesken... Nyt kolmannella kerralla teräväpiirtona, lähes kolmituntisena pidennettynä versiona, ja urhoollisesti kokonaisuudessaan läpi. Tarina pelkistyy pitkitetyksi ja paikoin tahattoman koomiseksikin arvoitusten sarjaksi, mutta onhan se omalla tavallaan uraa uurtavakin - jälleen tavalla jota ei viitsi ryhtyä erittelemään siltä varalta että joku ei tähän ole vielä tutustunut.

99. Tony Scott: True Romance (Blu-ray / 5.6.) *****
Ajaton klassikko vuodelta 1993 ei loistanut blu-raynä aivan niin terävällä kuvalla kuin olisi toivonut, mutta onhan tämä aina yhtä elähdyttävä katselukokemus kuvanlaadusta riippumatta. Empiren mukaan Tony Scott olisi halunnut ohjata sekä Reservoir Dogsin että tämän, mutta Tarantino kehotti häntä keskittymään nimenomaan tähän ja ohjasi itse tuon toisen... ja loppu on historiaa. Ylimääräinen kunniamaininta vielä Saul Rubinekille loistavasta roolisuorituksesta niljakkaana mutta samanaikaisesti myös sympaattisena ja koomisena Hollywood-tuottajana. Toisessa mestariteoksessa, Clint Eastwoodin Unforgivenissä vuotta aiemmin nähty näyttelijä oli todella liekeissä puolitoista vuosikymmentä sitten.

100. Sam Mendes: Revolutionary Road (Blu-ray / 6.6.) ***½
Oli taas lauantai, ja heräteostoksen aika Sellon Prismassa kauppakäynnin yhteydessä. Mietin kyllä aika pitkään, pitäisikö tätä ostaa omaan hyllyyn, olin jo vähällä olla ostamattakin, mutta päädyin sitten tekemään niin enkä lopulta katunut. Lähiöahdistuksen kuvauksena tämä ei ole lähelläkään American Beautyn tasoa, mutta on kuitenkin lopulta täysin tyydyttävä, joissakin kohdin oikein hyväkin kuvaus siitä, miten todellisuus voi murskata ylenpalttiset haaveet. Kirjankin sain silloin kun tämän pressissä ensi kertaa näin, mutta se on edelleen avaamatta. Blu-rayn kuvanlaatu oli parasta A-sarjaa.

101. Mel Brooks: Spaceballs (Blu-ray / 8.6.) **½
Hmmm? Muistelin nuoruudestani, että tämä Mel Brooksin Star Wars -parodia olisi ollut edes kohtuullisen hyvä, mutta muutamasta satunnaisesta naurunpyrskähdyksestä huolimatta se oli aika kaiken kaikkiaan aika vaivaannuttavaa katsottavaa. Näin jälkikäteen on vaikea tajuta, miten John Candy sai koskaan elokuvarooleja.

102. Kevin Smith: Zack and Miri Make a Porno (DVD / 11. - 12.6.) **
Räävitön kielenkäyttö ei onnistunut peittämään tämän typeryyttä. Tarinakin oli pelkkää nolostuttavaa teinipoikafantasiaa. Ja joka toisessa komediassa nykyään esiintyvän Seth Rogenin itsetyytyväisyyteen alkaa jo toden teolla kyllästyä. Plussana on silti pakko mainita, että tämä oli ensimmäinen Kevin Smithin elokuva, jonka jaksoin katsoa loppuun saakka. Tähän oli tosin osasyynä se, että siitä piti tehdä arvostelu. Clerks, Chasing Amy ja Dogma ovat ainakin jääneet kesken, muita en ole tainnut edes yrittää.

103. Charlie Kaufman: Synecdoche, New York (DVD / 12.6.) ***½
Being John Malkovichin ja Adaptationin käsikirjoittaja ei sen sijaan petä, vaikka tästä hänen esikoisohjauksestaan puuttuukin noiden elokuvien viihdyttävyys, eikä huumoriakaan ole aivan yhtä paljon. Philip Seymour Hoffmanin näyttelemän teatteriohjaajan massiivinen, omaelämäkerrallinen näytelmä kirjaimellisesti sekoittuu hänen oman elämänsä kanssa tavalla, joka on kieltämättä aika kummallinen mutta samanaikaisesti oikein viihdyttävä ja jopa eriskummallisella tavalla koskettava. Tällaista elämä on, ja tässä käydään läpi sitä aika laajassa kaaressa.

104. John Patrick Shanley: Doubt (Blu-ray / 13.6.) **
Papiston ja nunnien välisistä ennakkoluuloista vuonna 1964 kertova, ilmeisesti pelkästään Oscar-gaalaa varten tehty elokuva oli kyllä tolkuttoman pitkäpiimäinen ja teennäinen jo alkupuolellaan, mutta todelliseen mestarisuoritukseen se ylsi loppuratkaisullaan, joka pudotti siltä kokonaisen tähden. Jälleen en viitsi spoilata sitä elokuvaa katsomattomille, mutta vihjeenä todettakoon, ettei sitä ehkä kannata katsoakaan. Jep, tämä oli siis toinen Hoffmanin elokuva peräjälkeen, ja Meryl Streepin kohdalla viikonlopun ensimmäinen.

105. Joel Schumacher: Falling Down (Blu-ray / 14.6.) ****½
Täydellisyyttä hipova klassikko myöskin hienolta elokuvavuodelta 1993 on julkaistu teräväpiirtoversiona toistaiseksi vain Pohjois-Amerikassa, mutta koska levyllä oli tästä huolimatta suomenkielinen tekstitys, ei myöskään virallista kotimaan julkaisua tarvinne odotella enää kohtuuttoman pitkää aikaa. En ollut nähnyt Michael Douglasin rankasta päivästä kertovaa elokuvaa moneen vuoteen, mikä mahdollistikin tuoreen näkökulman muutamiin sen sisältämiin yksityiskohtiin. Tämä on ilman muuta ohjaajansa paras elokuva.

106. Robert Redford: Lions for Lambs (Blu-ray / 14.6.) ****
Sunnuntain toinen elokuvani oli jostakin syystä aliarvostettu pohdinta amerikkalaisten läsnäolosta Irakissa sekä tässä tapauksessa etenkin Afganistanissa. Viikonloppuni toinen Meryl Streep -elokuva on hieno esimerkki siitä, miten herkeämätöntä jännitettä on mahdollista ylläpitää elokuvassa, joka koostuu 90-prosenttisesti pelkistä keskusteluista. Redford ei luonnollisesti pyri antamaan elokuvallaan valmiita vastauksia - aihepiiri huomioiden se olisikin aika haastava tehtävä - vaan ainoastaan herättelemään kysymyksiä, ja onnistuu siinä oikein hyvin.