23.4.2015
James Gunn: Guardians of the Galaxy (2014)
Pääsääntöisesti en suostu katsomaan Marvel-elokuvia, mutta kun James Gunnin ohjaama Guardians of the Galaxy on kerännyt etupäässä kehuja ja sitä on väitetty oikein hauskaksi ja lajityypissään virkistäväksi poikkeukseksi, päätin tehdä sen kohdalla poikkeuksen. Ei olisi pitänyt. Luulin etukäteen, että kyseessä olisi jonkinlainen komediallinen supersankarielokuva, mutta oikeastaan avaruusseikkailussa on vain superpahiksia. Keskushahmot on sen sijaan mukailtu Star Warsista; Han Solon virkaa toimittaa karismaton ja vaisu Chris Pratt. Hänen suuri tehtävänsä on pelastaa suunnattomia voimia sisältävä hopeanvärinen pallo, josta käytetään nimeä orb, superpahisten käsistä ettei koko galaksi tuhoudu. Okei, juonessa ei siis ole mitään kiinnostavaa mutta entä toiminta ja muut hahmot? Show'n varastavat puupökkelöä muistuttava Groot (äänenä Vin Diesel) sekä aggressiivinen puhuva pesukarhu (Bradley Cooper). Kaikkiaan viiden hahmon seikkailut jäävät kuitenkin liian geneerisiksi, että niistä löytäisi mitään muistettavaa, puhumattakaan syystä jatkaa sarjaa. Ei kun hetkinen, jatko-osahan on jo tekeillä ja saa ensi-iltansa alkukesän paraatipaikalla 5. toukokuuta 2017. Koska pääosassa ei ole trikoopelleä, Guardians of the Galaxy on kieltämättä vähemmän ärsyttävä kuin Marvel-elokuvat yleensä, mutta vain 1 - 2 pistettä parempi. [3]
25.4.2015
Jon Amiel: The Core (2003)
Nimellä Ytimessä Suomen ensi-iltansa huhtikuussa 2003 saanut tieteisseikkailu todella koettelee tuota "tieteis" -etuliitettä. Itse olin jo tuoreeltaan selvillä elokuvan ansioista tai pikemminkin niiden puutteesta, ja jätin sen siksi silloin suosiolla väliin. Netflix tuo kuitenkin houkuttelevan helposti saataville jo kertaalleen unohdettuja elokuvia ja niinpä tämäkin tuli sitten katsottua. Maapallon ydin on lakannut pyörimästä, mistä seuraa valtavia häiriöitä sen magneettikentässä. Tilanteen arvioidaan pahenevan magnettikentän hävitessä kokonaan, koska silloin mikään ei estä tappavan avaruussäteilyn pääsyä maan pinnalle. Maailmanlopun välttämiseksi Aaron Eckhart, Hilary Swank ja muutama muu lähetetään valtavan poran sisällä matkalle kohti planeetan ydintä tavoitteenaan käynnistää sen pyörimisliike uudelleen sarjalla ydinräjäytyksiä. Kuten juonisummaus kertoo, tarinassa ei edes pyritä uskottavuuteen, vaikka se vakavalla naamalla kerrotaankin. Lopputulos voisi olla karmea kalkkuna, mutta Ytimessä onnistuu olemaan yllättävänkin viihdyttävä seikkailu. Henkilöhahmot on hyvin tyypitelty ja tarinassa säilyy kunnon tekemisen meininki toinen toistaan uskomattomampia käänteitä seuratessa. Yli kaksituntisena ja näinkin tyhmänä elokuva on ehkä hieman liian pitkä, mutta muuten täysin mukiinmenevää eskapistista viihdettä. [6]
26.4.2015
Mike Newell: Enchanted April (1991)
Brittiläinen veteraaniohjaaja Mike Newell (s. 1942) teki uransa ensimmäisten kahden vuosikymmenen ajan tv-töitä mutta laajensi repertuaariaan myös pitkiin elokuviin 1980-luvun alusta alkaen. Ihana huhtikuu oli Newellin pitkistä elokuvista seitsemäs ja edelsi Neljiä häitä ja yksiä hautajaisia kolmella vuodella. Sittemmin mm. Harry Potteria luotsannut ohjaaja kertoo rauhallisesti etenevän, 1920-luvulle sijoittuvan tarinan neljästä lontoolaisnaisesta, jotka vuokraavat yhdessä käyttöönsä italialaisen villan kokonaiseksi kuukaudeksi. Tuohon aikaan oli ennenkuulumatonta, että naimisissa olevat naiset tekivät moisia lomailupäätöksiä miehiltään lupaa kysymättä, ja ennen pitkää nämä tulevatkin perässä. Mutta sitä ennen naiset ehtivät ihastua aurinkoiseen seutuun keskenään - sateisen Lontoon jälkeen paikka tuntuu sijaitsevan kuin toisella planeetalla. Sama kokemus välittyy myös katsojalle: kun ensimmäisen puolituntisen arjen harmaus korvautuu väreissä kylpevillä Italian maisemakuvilla, tuntuu kuin olisi päässyt etelänlomalle itsekin. Juuri muuta tarjottavaa elokuvalla ei kuitenkaan ole. Henkilöhahmot eivät ole kovin kiinnostavia eikä kunnon konflikteja rakenneta. Maisemien ohella silmä lepää myös kuvankauniin Polly Walkerin seurapiirineidossa (kuvassa yllä), jonka tosin luulisi moiseen ylellisyyteen jo ennestään tottuneen. [4]
29.4.2015
Vic Armstrong: Left Behind (2014)
Oscar-palkittu näyttelijä Nicolas Cage on nähty viime vuosina mitä erikoisimmissa b-filmeissä; työteliäs mies tuntuu hyväksyvän suunnilleen minkä hyvänsä käsikirjoituksen, kunhan filmaukset vain sopivat kalenteriin. Left Behind on vuonna 1995 alkunsa saanut kristillinen kirjasarja, joka on paisunut jo 16 kirjan mittaiseksi. Ensimmäisen kirjan ja elokuvan nimen mukaisesti ideana on, että tosikristityt temmataan maapallolta taivaaseen, minkä jälkeen maan pinnalle jätettyjen osaksi jää kokea tätä seuraava ilmestyskirjamainen kaaos ja todistaa Antikristuksen nousu. Vuosina 2000 - 2005 aiheesta on jo tehty kolme elokuvaa, mutta uusi versio aloittaa sarjan alusta. Emme vielä näe millaiseen kaaokseen maailma joutuu: elokuva keskittyy pelkkään tosiuskovaisten dramaattiseen taivaaseen tempaamiseen välittömine seurauksineen. Cage on lentäjä, jonka ohjaaman reittikoneen matkustajista suuri osa katoaa ja loput joutuvat paniikkiin. Kun kone on lisäksi vioittunut, jännityksen aihe on miten selvitä ehjin nahoin takaisin lähtökentälle. Left Behind ei juurikaan saarnaa vaan on enimmäkseen kuin moderni katastforielokuva, satunnaisia rukoiluja lukuun ottamatta. Se ei harmi kyllä ole myöskään niin huono että se viihdyttäisi. Hyvin tehtynä mutta aivoon sattuvan maailmankuvan sisältävänä elokuvana se tuntuu lähinnä rasittavalta. [4]
29.4.2015
Hans Petter Moland: Kraftidioten (2014)
Tämänkertaisen viisikkomme parhaaksi osoittautuva elokuva tulee Norjasta. Viime syksynä meidänkin kankaillamme käväissyt Lumiauramies on mainio komediallinen rikosfilmi. Siinä tehdään ruumiita yllättävänkin ripeällä tahdilla mutta samalla hauskasti. Tapahtumat talvisessa maisemassa käynnistyvät, kun lumiauraa ajavan Nilsin (Stellan Skarsgård) poika löydetään kuolleena. Pian miehelle selviää, ettei kyse ollut onnettomuudesta vaan asialla on ollut seudulla vaikuttava huumejengi. Nils tekee saman minkä kuka hyvänsä sureva isä tekisi: alkaa kostoksi tappaa huumemiehiä verisesti, jäljittäen samalla organisaation johtajaa. Näin tehdessään hän tulee samalla käynnistäneeksi kahden kilpailevan huumejengin välisen sodan näiden epäillessä veriteoista toisiaan. Lumiauramies on oivaltava ja hauska rikoselokuva, josta tekee muistettavan erityisesti sen tapa esitellä jokainen kuollut erillisessä kuvassa ristin ja nimen kera. Näitä esittelyjä sitten kertyykin! Vähitellen Nils myös pääsee jengien nokkamiesten jäljille, ilman että hänen tarvitsee enää tehdä kaikkia tappoja itse. Pitkään hauskana ja viihdyttävänä säilyvä elokuva hyytyy kyllä jonkin verran viimeisen puolituntisensa aikana, mutta on silti erittäin suositeltavaa katsottavaa sysimustan huumorin ystäville. [7]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti