26.3.2014
Jacob Kornbluth: Inequality for All (2013)
Bill Clintonin presidenttikaudella Yhdysvaltain työministerinä toiminut Robert Reich toimii kertojanäänenä ja esiintyy kameran edessäkin dokumenttielokuvassa, joka käsittelee amerikkalaisessa yhteiskunnassa valtavaksi räjähtäneitä tuloeroja ja niiden tuhoisaa vaikutusta kansantaloudelle. Tavallisella maalaisjärjelläkin pitäisi olla selvää, että jos rikkaimmalle prosentille annetaan alati uusia verohelpotuksia, näin syntyvät tuotot eivät valu varallisuuspyramidissa alaspäin työpaikkoja luoden (trickle down) vaan karkaavat ulkomaisiin veroparatiiseihin. Tätä joudutaan pitkästi selittämään ja samalla kuvaamaan kyseisen toiminnan haittavaikutuksia amerikkalaisen talouden toimeliaisuudelle. [7]
30.3.2014
Kimberly Peirce: Carrie (2013)
Enemmän vuoden 1976 kauhuklassikkoon kuin alkuperäiseen romaaniin perustuva Carrie on periaatteessa ammattitaitoista työtä, mutta sitä vaivaa sama tarpeettomuuden tuntu kuin nykyisiä kauhu-uusintoja yleensäkin. Uuden version roolituksista ei myöskään löydy läheskään yhtä kiintoisia nousevia tähtiä kuin alkuperäisen John Travolta, Nancy Allen, Amy Irving ja jopa William Katt olivat. Carrien äidin roolin muuttuminen kummastuttaa myös. Siinä missä alkuperäisen version Piper Laurie vaikutti kieroutuneen uskonnollisuutensa alla oikealta ihmiseltä, jolla oli positiivisiakin ominaisuuksia, on Julianne Moore tässä pelkkä ääripahis vailla vastaavaa inhimillisyyden tuntua. [6]
5.4.2014
Joshua Michael Stern: Jobs (2013)
Arvoin jonkun aikaa viitsinkö edes ruveta katsomaan edesmenneen Steve Jobsin elämäkertaelokuvaa, koska se on niin yksimielisesti huonoksi tuomittu ja pituuttakin sillä on yli kaksi tuntia. Onneksi päätin kuitenkin aloittaa, sillä vaikka Jobs ei elämäkertaelokuvien merkkipaaluksi nousekaan, en siitä toisaalta löytänyt mitään isompia vikojakaan. Jopa Ashton Kutcher pärjäsi pääosassa hyvin. Jobsin tarina lähtee liikkeelle 1970-luvun alkupuolen opiskeluvuosista ja päättyy Applen sisäiseen iPodin julkistustilaisuuteen vuonna 2001. Suurimmat menestyksen vuodet jäävät siis kokonaan käsittelemättä. Tiivistämisen varaa olisi ollut ja varhaiset vuodet saavat ehkä liikaa painoa, mutta ihan hyvä näinkin. [7]
6.4.2014
Mark Andrews: Brave (2012)
Sattumalta heti seuraava katsomani elokuva Jobsin jälkeen oli samaiselle suurmiehelle omistettu. Brave oli selvästikin ensimmäinen Pixar-animaatio, joka valmistui Jobsin kuoleman jälkeen, ja tämähän oli yhtiössä merkittävä omistaja. Komeasti animoitu elokuva ei ole tarinaltaan kovin kummoinen. Ensin meille esitellään omapäinen, seikkailunhaluinen prinsessa mutta sitten sitä seikkailua ei koskaan tulekaan kun elokuvan jälkipuolisko menee tytön ja tämän äidin välistä suhdetta peratessa. Animaatiota sai kuitenkin ihmetellä: miten ihmessä virtaava vesi saatiin näyttämään niin uskomattoman hienolta? Osa kohtauksista tuntui pienimmille varsin pelottavalta. [6]
Tässä kohtaa pitää antaa periksi. Näen uusia elokuvia nykyään niin harvakseltaan, että uusien tekstien julkaisuissa tulisi häiritseviä taukoja jos odottelisin aina seitsemän elokuvan sikermän täyteen saamista. Viimeisen viikon aikana, Braven jälkeen en ole nähnyt yhtään uutta elokuvaa eikä sellaisia ole näköpiirissäkään. Lähdetään siksi tässä rinnalla käymään läpi uusia katseluja myös vuoden 2013 lopusta taaksepäin, niin niiden avulla saadaan sitten muuten vajaiksi jäävät koosteet täyteen. Käydään näitä läpi aikajärjestyksessä nimenomaan takaperin.
28.12.2013
Rob Reiner: The Magic of Belle Isle (2012)
Perhe on pahin -sarjan Läskipää Rob Reiner oli lyhyen aikaa 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa yksi parhaista Hollywood-ohjaajista. Hänen töitään olivat mm. kaikkien aikojen paras romanttinen komedia When Harry Met Sally... (1989) ja yksi kaikkien aikojen tiivistunnelmaisimmista oikeussalitrillereistä A Few Good Men (1992). Nykyään Reiner ohjaa löysästi toteutettuja, melko yhdentekeviä draamoja joista viimeisimmässä Morgan Freeman näyttelee rullatuoliin sidottua, äksyä western-kirjailijaa. Mies muuttaa kesäksi pittoreskiin pikkukaupunkiin ja löytää aikansa kaikille kettuiltuaan sympatiantunteita naapurissa asuvaa mukavaa naista (Virginia Madsen) ja tämän lapsia kohtaan. [4]
23.12.2013
Jeff Wadlow: Kick-Ass 2 (2013)
Alkuperäinen Kick-Ass (2010) oli kertakaikkisen mainio parodia supersankarielokuvista. Sen neronleimaus oli yhdistää hassuttelu hätkähdyttävän brutaaliin väkivaltaan, ja ottaa aiheensa huumorista huolimatta täysin tosissaan. Tästä jatko-osasta olisin halunnut pitää, ja kyllähän sitä ihan sujuvasti katsoi, mutta alkuperäisen elokuvan taika on silti tiessään. Tällä kertaa sankarimme liittyy joukkoon tavallisia kansalaisia, jotka haluavat myös ruveta supersankariroolissa oikomaan vääryyksiä. Jim Carrey tuo karismallaan jonkin verran mielenkiintoa tapahtumiin, mutta valitettavan lyhyeksi hänenkin roolinsa lopulta jää. Loppupuolella alkoi tuntua kuin jatko-osa olisi vahingossa livennyt alkuperäisen parodiaksi. [5]
19.12.2013
Chris Kenneally: Side by Side (2012)
Niinhän siinä sitten kävi, että kun otettiin ensikatselujen suunta samanaikaisesti sekä eteen- että taaksepäin, osui samaan blogimerkintään peräti kaksi jenkki-Netflixin dokumenttia. Tämä on toistaiseksi sieltä näkemistäni ehkä paras, ja sen luulisi kiinnostavan elokuvafaneja laajemminkin. Keanu Reeves toimii kertojana ja haastattelijana dokumentissa, joka selvittää elokuvien kuvausprosessia erityisesti nykyisen digitaalitekniikan näkökulmasta. Uusimmat digikamerat käydään läpi tyyppikohtaisesti ja niiden käyttö selviää tavallisellekin kadunmiehelle erinomaisen havainnollisesti. Filmin käytön loppuminen elokuvia tehdessä ei enää tämän jälkeen pahemmin harmita: uusimmat kamerat ovat teknisesti huippuluokkaa. [8]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti