EATEN ALIVE **
Teksasin moottorisahamurhilla itsestään kuuluisan tehneen Tobe Hooperin seuraava ohjaustyö vuodelta 1976 oli alkuperäiseltä nimeltään Death Trap, mutta on sittemmin tullut tunnetummaksi vaihtoehtoisella nimellään Eaten Alive. Tämä on sikäli harmittavaa, että tällä tavoin se sekoitetaan helposti Umberto Lenzin samannimiseen kannibaalielokuvaan Mangiati vivi! (1980). Hooper yritti toistaa The Texas Chain Saw Massacren menestyksen keskittyen jälleen etelävaltioiden takahikiöiden iljettävimpien piirteiden esittelyyn. Viikatteella asiakkaitaan murhaavalla ja heitä lemmikkialligaattorilleen syöttävällä, vähintään kolme neljäsosaa hullulla motellinpitäjällä ei kuitenkaan ollut moottorisahaperheen karismaa, eikä elokuvasta tullut sen kummemmin taiteellista kuin taloudellistakaan menestystä.
THE EVIL DEAD *****
Nasty-listan aakkosjärjestyksessä ensimmäinen viiden tähden elokuva on tietenkin nuoren Sam Raimin klassikko vuodelta 1981. Useamman vuoden aikana olemattomin resurssein kaveriporukan projektina toteutettu elokuva ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Se yhdistelee riivauskauhutarinaa, syrjäseutupainajaista ja kesäleirielokuvaa, kuorruttaen keitoksen kekseliäällä kameratyöskentelyllä ja todella estottomalla (vaikkakin halvan näköisellä) efektiroiskutuksella. Kokonaisuus on äärimmäisen viihdyttävä, kauhistava ja jonkun verran hauskakin. Se toimi kohtalaisesti jopa kymmenisen minuuttia sensuroituna versiona, jollaisena näin sen ensi kertaa suomalaiselta vuokrakasetilta kesällä 1984.
EVILSPEAK ****
Tuntemattoman Eric Westonin ohjaama Evilspeak heittää Hollywood-ohjaaja Ron Howardin näyttelijäveli Clintin kovuutta korostavaan sotilasakatemiaan. Orvoksi jäänyt reppana on pian kaikkien silmätikku: on makuasia kummat ovat kiusaajista pahempia, opettajat vai opiskelutoverit. Alun alkaenkin vähälahjainen nuorimies löytää onneksi kellarista koston välineeksi tietokoneen, jolla saa yhteyden helvetin puolelle. Kun nuorimies alkaa levitoida paholaisen riivaamana iso miekka kourassaan ja lauma ihmissyöjäsikoja perässään, on heti selvää, että alkamassa on akatemian historian verisin ilta. Viihdyttävä kauhutarina huipentuu näyttävään veritehosteiden ilotulitukseen, jolla ei ilmiselvästi ollut mitään mahdollisuuksia mennä läpi 1980-luvun alun Britanniassa.
Jo tämän juttusarjan alussa kertaalleen mainittu House on Straw Hill julkaistiin aikanaan Britanniassa nimellä Exposé ja luonnollisesti se päätyi juuri sillä nimellä myös nasty-listalle. Kuten jo aiemmin on todettu, elokuva on minulta edelleen näkemättä, mutta näillä näkymin ei siis enää kauan. Siitä on ollut saatavilla videojulkaisuja varsin niukasti, mikä on myötävaikuttanut sen vaikeaan nähtävyyteen. Kuten ylläoleva kuva kuitenkin osoittaa, on siitä olemassa sittemmin harvinaiseksi käynyt ranskalainen dvd-julkaisu. Runsaan viikon päästä tulossa oleva amerikkalainen blu-ray tulee varmastikin tekemään sen etsiskelyn lopullisesti tarpeettomaksi.
FACES OF DEATH **
Nasty-listan varmaankin matalamielisin tekele on mondo-dokumenttien nuhjuiseen genreen kuuluva Faces of Death, jonka kohdalla jo melkein nolottaa myöntää että on sen nähnyt. Itse asiassa jostakin kellarin kätköistä minulta pitäisi edelleenkin löytyä elokuvan VHS-kopio. Sen kutsuminen dokumentiksi on kyllä hieman harhaanjohtavaa. Faces of Death on vain sensaatiohakuinen kooste erilaisia tosielämän kuolemantapauksia, suurelta osin lavastettuina. Jutun koukku on, että kun seassa on jokunen kaukaa ja epäselvästi nähtävä aito tapaus, haksahtaa moni katsoja luulemaan läheltä ja tarkasti nähtäviä myös aidoiksi, jolloin shokkivaikutus on valmis. Ja vain sitähän tässä haetaan. Kuten ammoin kirjoitin, Faces of Deathin ansio on kuitenkin tuoda länsimaisesta elämänmenosta tehokkaasti etäännytetty kuolema monessa muodossa katsojansa mieleen. Sen nähtyään osaa jälleen arvostaa elämäänsä hiukan enemmän, vaikka se vähän tylsältä toisinaan tuntuisikin.
FIGHT FOR YOUR LIFE ****
Erittäin tehokas panttivankijännäri Fight for Your Life on sekin aika lähellä viittä tähteä. Napakasti kirjoitettu tarina tuo esiin 1970-luvun amerikkalaisen yhteiskunnan pinnan alla kytevän rasismin, kun pakomatkalla oleva kolmen valkoisen, alaluokkaisen rikollisen kopla valitsee piilopaikakseen keskiluokkaisen mustan perheeen hiukan syrjässä sijaitsevan omakotitalon. N-sana sanotaan niin kuin se on, kun koplan johtajaa maanisesti tulkitseva William Sanderson (Blade Runner) alkaa toden teolla piinata perhettä selkeästi ärtyneenä siitä, että mustat ovat saavuttaneet yhteiskunnassa paljon paremmat asemat kuin hän kavereineen. Kaikki huipentuu tietenkin väkivaltaisesti. Paheksutuin ja usein sensuroitu kohtaus nähdään, jos sitä ei ole leikattu pois, jo puolivälissä kun yksi roistoista eliminoi tapahtumien todistajaksi vahingossa eksyneen pikkupojan isolla kivenmurikalla.
FLESH FOR FRANKENSTEIN ****
Paul Morrisseyn hillitön Flesh for Frankenstein (1973) julkaistiin Britanniassa aikanaan toisella nimellään Andy Warhol's Frankenstein, minkä takia se löytyy nasty-listalla aakkosissa jo A:n kohdalta. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, jopa taiteellisuudesta tarkka Criterion Collection on kelpuuttanut teoksen julkaisuohjelmaansa, eikä ihme. Kyseessähän on viimeisen päälle komea arthouse-elokuva, joka on vain päättänyt shokeerata herkempiä yleisöjä paljaalla pinnalla ja väkivallalla. Vain joitakin kuukausia myöhemmin julkaistuun sisarteokseensa Blood for Dracula verrattuna Frankenstein-tarina on kaikin puolin kiintoisampi, mille aihe toki jo sinänsä antaa hyvät edellytykset.
FOREST OF FEAR ***
Useimmat video nasty -listan elokuvista ovat harmittoman oloisia ja usein aika kömpelösti toteutettuja b-filmejä, joiden ainoa myyntivaltti oli aikanaan edes joten kuten uskottavasti tehdyt veriefektit. Forest of Fear (joka taitaa olla merkitty listalle silloisella nimellään Bloodeaters) muistuttaa paitsi tässä suhteessa, myös nimeltään ja aiheeltaan aiemmin käsiteltyä elokuvaa Don't Go in the Woods, olematta tosin ehkä aivan yhtä kökkö. Tällä kertaa kauhu ja väkivalta tunkeutuvat syrjäiselle metsäalueelle, kun lentokone sattuu ruiskuttamaan vahingollista torjunta-ainetta metsässä piileskelevien hippien huumeviljelmille. Näihin tarttuu vesikauhua muistuttava raivotauti, joka saa heidät hyökkäämään kaikkien paikalle osuvien kimppuun, ja epidemia alkaa levitä.
FROZEN SCREAM *
Koko nasty-listan ehkä pitkästyttävin elokuva on peräisin jo vuodelta 1975 ja kantaa ehkä samalla kaikkien aikojen huonoimman zombie-elokuvan titteliä. Tosin ei ole aivan varmaa ovatko elokuvan hirviöt eläviä kuolleita, mutta ei toisaalta ole myöskään varmaa olivatko elokuvan tekijät koskaan aiemmin käsitellet elokuvakameroita. Näyttäisi kuitenkin siltä, että hullu tiedemies palauttaa kuolleita henkiin. Jo noin viidentoista minuutin kohdalla elokuva kieltämättä onnistuu säpsähdyttämään kun yhtäkkiä yksi sen henkilöistä saa jopa melkein aidon näköisesti kirveen syvälle päähänsä. Kun tämän on nähnyt, voi katselun jo oikeastaan lopettaa, mitään kiinnostavaa ei ole sen jälkeen odotettavissa. IMDb-keskiarvo 2.6 puhuu myös selvää kieltään.
THE FUNHOUSE ***
Teksasin moottorisahamurhat ei koskaan ollut virallisen nasty-listan nimike, mutta silti Tobe Hooper ehti ansiokkaasti saada listalle kaksi muuta elokuvaansa, vaikka ei ollut ehtinyt listan syntyaikoihin tultaessa edes ohjata kovinkaan monta. The Funhouselta (1981) kiellettiin myös Suomen elokuvateatterilevitys. Ison Universal-studion yritys rahastaa tuon ajan teinislasher-villityksellä oli tulossa meille levitykseen nimellä Kummitusjuna, mutta meillä se arvioitiin muistaakseni "raaistavaksi" ja "kauhua herättämällä mielenterveydelle vahingolliseksi". Tarinassa neljä nuorta aikuista jää yöksi loukkuun kauhujen tivoliin. Hooperille ominaisesti juoniainekset ovat miltei liian nuhjuisia ison studion elokuvalle - esimerkiksi seksiä käsitellään temaattisella tasolla todella rohkean kieroutuneesti vaikka paljasta pintaa ei tietysti näytetäkään.
GESTAPO'S LAST ORGY *****
Kaikkien aikojen upein italialainen keskitysleirieksploitaatioelokuva onkin jo kertaalleen tullut täällä esitellyksi varsin tyhjentävästi, eikä tuohon vuodatukseen voi enää paljoa lisätä. Todettakoon kuitenkin lyhyesti, että koiraa ei tässäkään asiassa kannata katsoa karvoihin. Se, että elokuva sisältää seksploitaatiota ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö se voisi olla myös täysin vakavissaan ja hyvin tehty - ja etteikö siinä voisi myös olla aidon oloisia henkilöhahmoja. Etteikö se voisi koskettaa. Kyyneleet nousevat silmiini, en näe kirjoittaa enempää, siirrytään seuraavaan elokuvaan.
THE GHASTLY ONES ?
Andy Milliganin ohjaama The Ghastly Ones kuuluu nasty-listan vanhimpiin tekeleisiin. Jo vuonna 1968 valmistunut gore-elokuva esiintyy siellä brittiläisellä nimellään Blood Rites. En ole nähnyt sitä, eikä sen IMDb-keskiarvo 3.6 erityisesti rohkaisekaan hakeutumaan sen äärelle, mutta tarina kuulostaa joka tapauksessa tutulta. Vanhaan taloon majoittuneet kolme avioparia joutuvat teräasein aseistautuneen mielipuolen armoille, jonka tavoitteena on ilmeisesti tappaa kaikki johtuen perintöön liittyvästä riidasta, siis hieman A Bay of Bloodin tapaan. Tiettävästi murhakohtaukset on yritetty esittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti, ja vaikka suolien valuttaminen onkin varmaan näyttänyt hassulta tällä budjetilla ja elokuvallisella osaamisella, on pääsy nasty-listalle kuitenkin onnistunut.
Jukka Halttunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti