1984

Orwellin vuonna 1984 elokuvatarjonnan terävin kärki oli hieman keskimääräistä kapeampi, mutta sitäkin korkeatasoisempi. Täyteen viiteen tähteen yltäviä elokuvia olen tuolta vuodelta nähnyt vain viisi kappaletta, kaiken kaikkiaan 76:sta, mikä ei tuota vuodelle kovinkaan mairittelevaa onnistumisprosenttia. Mutta keskitytään olennaiseen: nämä elokuvat ovat loistavia, ja niistä yhden katselu viime viikonloppuna toimi tietenkin inspiraationa kirjoittaa seuraavaksi juuri tästä vuodesta.

Carl Reiner: All of Me
Vuoden paras harmiton viihde-elokuva on yksi Steve Martinin uran huippukohdista. All of Me kertoo periaatteessa höperön fantasiatarinan lakimiehestä, joka ei ole täysin tyytyväinen elämäänsä: liikaa töitä, liian vähän aikaa rakkaalle musiikkiharrastukselle, ja naisystäväkin feikkaa orgasminsa. Kun mies saa asiakkaakseen kuolemaisillaan olevan upporikkaan, äksyn naisen, käynnistyy uskomaton tapahtumasarja jonka kautta tämä ei ainoastaan löydä elämälleen tasapainoa vaan myös elämänsä rakkauden. Ja kaiken tämän keskiössä on höpsön oloinen itämainen guru, joka pystyy auttamaan sieluja siirtymään kehosta toiseen...

Wes Craven: A Nightmare on Elm Street
Vuoden kauhuneronleimaus oli 1970-luvulla uransa varsin häijyillä halpiselokuvilla aloittaneen Wes Cravenin innovatiivinen Painajainen Elm Streetillä. Edes Suomen näihin aikoihin yleensä säälimätön elokuvasensuuri ei voinut olla viehättymättä sen psykologisista ulottuvuuksista. Elokuva sai useita jatko-osia ja esitteli kauhuelokuvagenreen uuden ikonin, teinejä näiden unissa teurastavan Freddy Kruegerin. Craven yhdisteli kauhuunsa huumoria vesittämättä silti elokuvansa pelottavia elementtejä - taito, joka oli jo tuolloin aivan liian harvinainen, nykytilanteesta puhumattakaan.

Russell Mulcahy: Razorback
Australian Melbournessa syntynyt Russell Mulcahy aloitti uransa musiikkivideoiden parissa, mikä löi erittäin näkyvän leiman hänen kahden ensimmäisen varsinaisen näytelmäelokuvansa visuaaliseen ulkoasuun. Monet niistä kuvallisista tempuista, joilla nuori ohjaaja pyrki saamaan Australian erämaaseudulla raivoavasta jättiläismäisestä tappajavillisiasta kertovan kauhuelokuvansa mahdollisimman omaperäisen näköiseksi, saattavat ehkä vaikuttaa itsetarkoitukselliselta kikkailulta. Niiden toimivuutta on silti vaikea kiistää. Huippu-upean kokonaisuuden kruunaavat henkilöinä hienosti piirretyt, sympaattiset päähenkilöt ja upea musiikki.

John Milius: Red Dawn
Sitten aletaan ampua todella kovilla! Vanha äärioikeistolainen asehullu republikaani John Milius ylitti helposti Conan, barbaarin tekemällä fantasiaelokuvan siitä, miten Neuvostoliitto ja Kuuba miehittävät yhteistuumin vapaan Yhdysvallat. Miehittäjiä vastaan ryhtyy taistelemaan pikkukaupungin high school -nuorukaisista koostuva, aluksi eripurainen sissijoukko. Voiko lopputulos yllättää positiivisesti? Kyllä vain, sillä paitsi että jokaisen nuoren luonne onnistutaan piirtämään taidokkaasti, heidät kuvataan vastoin ohjaajan ideologiaa loppua kohden yhä pahempina sotarikollisina, joiden häikäilemättömyys ei lopulta enää eroa edukseen inhojen miehittäjäkommarien vastaavasta.

James Cameron: The Terminator
Vuoden kovin toimintakasvo oli entinen kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger, joka nähtiin nuoren superlahjakkuuden James Cameronin vasta toisessa pitkässä elokuvassa - ja ensimmäisessä, jonka suhteen hänellä oli aito kontrolli - ilmeettömänä tappajarobottina tulevaisuudesta. Yrmeälle, näyttelijäntaidoiltaan vaatimattomalle lihaskimpulle tämä oli jokseenkin täydellinen roolitus, ja loppuhan onkin sitten elokuvan historiaa. Cameron osasi kirjoittaa elokuvansa keskiöön myös sympaattisen naishahmon, ja ohjata toimintakohtaukset vertaansa vailla olevalla iskevyydellä.

Kunniamaininnan arvoisia elokuvia löydän vuodelta 1984 vain kaksi. Niistä ensimmäinen on Martin Brestin ohjaama Hollywood-hitti Beverly Hills Cop, joka edustaa omassa lajityypissään ehdotonta huippua. Kaksi tuntia menee kuin siivillä nuoresta Eddie Murphystä lopullisesti megatähden tehneen toimintakomedian parissa. Sen letkeä ote on vastustamaton, vaikka väkivaltaa annostellaankin siellä täällä yllättävän rouheasti.

Vakavampaa, joskin maltillisesti komedialla kuorrutettua draamaa edustaa puolestaan Tony Richardsonin ohjaama John Irving -filmatisointi The Hotel New Hampshire. Nuoret Jodie Foster ja Rob Lowe kohtaavat erinomaisen vinksahtaneella tavalla tragikoomisessa tarinassa, jossa tabuaiheita käsitellään melkoisella suoruudella.

 

Vuoden 1984 top 3:

1. The Terminator

2. Razorback

3. Red Dawn

 

Jukka Halttunen