Indonesia 2011
Ohjaus ja käsikirjoitus: Gareth Evans
Pääosissa: Iko Uwais, Joe Taslim, Doni Alamsyah, Yayan Ruhian, Pierre Gruno, Ray Sahetapy
Turhan tuntuisella tarkenteella Redemption kansainvälisessä levityksessä jonkinlaisesta oikeudellisesta syystä täydennetty indonesialainen toimintaelokuva The Raid on kerännyt ylistäviä arvioita aina siitä alkaen, kun se vajaa vuosi sitten voitti yleisöpalkinnon Toronton elokuvafestivaalien Midnight Madness -sarjassa. Melkoinen teos onkin kyseessä, mutta perustuuko festivaaliyleisöjen innostus vain elokuvan poikkeavuuteen siitä, mitä amerikkalainen tuotantokoneisto yleensä saa aikaan?
Tuohon kysymykseen ei voine helposti antaa yksiselitteistä vastausta, vaikka lienee todennäköistä, että poikkeavuus amerikkalaisten toimintafilmien massasta on kyllä yksi The Raidin vahvuuksista. Kuten monessa muussakin elokuvan lajityypissä, elokuvamarkkinoita hallitsevien jenkkien määrittelemillä konventioilla on taipumus muodostua eräänlaisiksi standardeiksi, ja kun jossakin muualla tehty elokuva poikkeaa niistä riittävästi, se herättää väkisinkin innostusta vaihtelua kaipaavissa yleisöissä.
Perustuuko The Raidin suosio sitten pelkästään sen poikkeavuuteen normista? Ei varmastikaan. Onko tuolla poikkeavuudella kuitenkin vaikutusta siihen, että siitä on tullut viimeksi kuluneen vuoden aikana puheenaihe toiminnan ystävien keskuudessa? Jossakin määrin, epäilemättä.
The Raid on walesilaissyntyisen Gareth Evansin kolmas pitkä elokuva. Evansin nykyinen kotimaa on Indonesia, jonka pääkaupungin Jakartan huonomaineisimmille alueille myös The Raid sijoittuu. Sen juoni on pohjimmiltaan varsin yksinkertainen. Poliisin tavoittelema rikollispomo on linnoittautunut 15-kerroksisen tornitalon ylimpään kerrokseen. Eräänä aamuna paikalle lähetetään virkavallan erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on tunkeutua taloon ja ottaa roisto kiinni. Tämän miehet muodostavat kuitenkin kivikovan haasteen ylempiin kerroksiin pyrkijöille.
Tämän juonen puitteissa The Raid tarjoaa aimo annoksen veristä ampumista sekä myös muunlaista, hätkähdyttävän brutaalia väkivaltaa, josta melkoinen osa toteutuu martial arts -kamppailuina: mies miestä vastaan, ilman terä- tai tuliaseita. Riippumatta siitä millä aseilla kamppailut tapahtuvat, niiden toteutus nostattaa katsojassa toistuvasti ihailevia tunteita. Evans onnistuu monissa kohdin aidosti hätkähdyttämään tavanomaisuksiin tottunutta katsojaa joko yllättävällä käänteellä, totuttua raaemmalla toteutuksella, tai jonkinlaisella elokuvallisella nokkeluudella, joka tuntuu poikkeukselliselta.
Tämä toimintaelokuvallinen taidokkuus yhdistettynä siihen, että Amerikassa suurin osa action-revityksistä olisi päätynyt leikkauspöydälle liian brutaalin sisältönsä vuoksi, tekee jo sinänsä The Raidista poikkeuksellisen herkun väkivaltaisen elokuvan ystävälle. Amerikassa tällainen ei yksinkertaisesti menisi läpi, koska Hollywoodin pukumiehet aivan varmasti näkisivät näin suorasukaisen mätön liian suurena kaupallisena riskinä. Siellä pyritään mieluiten turvalliseen PG-13 -ikärajaan, kun The Raid tällaisenaan hädin tuskin yltää edes pelättyyn R-luokitukseen.
Helppo vertailukohta löytyy parinkymmenen vuoden takaa menneisyydestä. Hongkongilainen toimintanero John Woo oli 1990-luvun alussa varsin samanlainen kummajainen, joskin hänen tyylillään ei ole juuri mitään muita yhtäläisyyksiä Evansin tyyliin kuin virtuoosimainen taito rakentaa hienosti toimivia, jatkuvassa liikkeessä olevia toimintakohtauksia. Myös Woo oli aikoinaan amerikkalaiseen toimintaelokuvaan tottuneelle kummallista kaukoidän eksotiikkaa: elokuvantekijä jonka ei kotimaassaan tarvinnut nöyristellä amerikkailaisten sensuurikoodien edessä ja joka sitten kuluttikin luoteja ja veripanoksia kuin viimeistä päivää.
Evans ei muilta osin vertaudu elokuvantekijänä ollenkaan Woohon, joka aina korosti sankariensa yleviä päämääriä, keskinäistä ystävyyttä ja romanttisia pyrkimyksiä. Analogia on kuitenkin ilmeinen: nyt on löytynyt uusi elokuvantekijä, joka työstää taidettaan samaan tapaan Kaukoidässä ja tekee sen yhtä lailla pidäkkeettömästi ja länsimaisista rajoituksista vapaana. Ei siis ihme, että The Raid tuntuu virkistävältä tuulahdukselta toimintaelokuvan kentässä jo pelkästään tästä syystä.
The Raidilla on kuitenkin omat ongelmansa, niin tuoreelta ja omaperäiseltä kuin se vaikuttaakin. Elokuvan merkittävin rasite on sen oma kulttuurillinen tausta. Vaikka indonesialainen toimintaelokuva kuulostaakin keskivertoelokuvankatsojan korvissa varmaan joltakin todella ainutkertaiselta, sitä se ei ole. Indonesialla on pitkät, vuosikymmenien taakse ulottuvat perinteet maana, jossa tehdään etenkin länsimaalaisittain katsottuna erittäin "kovia" toimintaelokuvia.
The Raid noudattaa tuota perinnettä sekä hyvässä että pahassa. Vaikka se on noussut esille muiden kaltaistensa joukosta poikkeuksellisen virtuoosimaisen toteutuksensa ansiosta, se myös raahaa perässään omana rasitteenaan martial arts -elokuvien helmasyntiä, joka vähentää sen vakuuttavuutta ja mielestäni myöskin pudottaa sen todellisten toimintaelokuvien mestariteosten joukosta, vaikka se kiistatta komea suoritus onkin.
The Raid ei juonestaan huolimatta malta olla kehittymättä sarjaksi yksittäisiä matseja. Se noudattaa koko ajan kaukoidän perinnettä asettaa kaksi martial arts -osaajaa vastakkain, ja seurata näiden huikeaa kamppailua, vaikka loogisempaa olisi, että asiat ratkaistaisiin pitkäksi venyvää tappelua suoraviivaisemmin.
Tämä näkyy häiritsevästi talon ahtailla käytävillä nähtävissä eloonjäämiskamppailuissa, joissa Iko Uwaisin näyttelemä keskushenkilö, sankaripoliisi Rama joutuu vastakkain noin parinkymmenen eri pahiksen kanssa. Nämä kuitenkin hyökkäävät hänen kimppuunsa yksitellen, jotta hänellä on mahdollisuus esitellä kamppailutaitojaan jokaista vastaan erikseen. Kuinka uskottavaa tämä on itse tarinaa silmälläpitäen? Pelkkien matsien seuraaminen ei jää Ramaan, sillä myös muut henkilöt unohtuvat pitkäksi aikaa pelkästään tappelemaan keskenään ilman, että mikään muu asia sillä välin edistyy. Tappelijoina kaikki ovat todellisia akrobaatteja. Komean näköistä, kyllä, ja indonesialaiseen elokuvaperinteeseen erittäin hyvin sopivaa. Mutta ei kovinkaan vakuuttavaa muuten.
Tätä kauneusvirhettä lukuun ottamatta The Raid on komea toimintafilmi, joka lajityypin ystävien kannattaa ilman muuta nähdä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Itse en sille kuitenkaan ihan täyttä viittä tähteä antaisi, vaikka moni muu tuntuukin olevan toista mieltä. Liityn kyllä mieluusti niiden erittäin tyytyväisten joukkoon, jotka ovat kiitollisia siitä, että tällaisia elokuvia ylipäänsä tehdään. Evansin tulevia töitä odotankin suurella mielenkiinnolla, toisin kuin The Raidin amerikkalaista uusintaversiota, jonka tekemisestä jo nyt kovasti huhutaan.
Jukka Halttunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti