sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

1998

Aiemmista merkinnöistä useimmissa on käsitelty erityisen onnistuneita elokuvavuosia ja oltu sinänsä aiheellisesti innoissaan niiden upeasta tarjonnasta. Otetaanpa vaihteen vuoksi käsittelyyn epäonnistunut elokuvavuosi, joka merkillisesti sijoittuu kahden jo aiemmin käsitellyn loistavan elokuvavuoden 1997 ja 1999 väliin. Vuosi 1998 oli jostakin syystä välivuosi. Siinä missä sekä edellisenä että seuraavana vuonna viiden tähden elokuvista oli suorastaan runsaudenpulaa, vuonna 1998 huippusuorituksia syntyi vain neljä kappaletta. Niiden lisäksi annamme kunniamaininnan kolmelle hyvälle yritykselle.


Todd Solondz: Happiness
Kolme vuotta aiemmin mainiolla indie-esikoisellaan Welcome to the Dollhouse ansaittua huomiota herättänyt Todd Solondz osui napakymppiin seuraavalla pitkällä elokuvallaan. Onni kuvaa usealla rinnakkaisella ja limittäisellä tarinallaan joukkoa varsin tavallisia, vaikkakin keskitasoa reppanamaisempia ihmisyksilöitä, joista jokainen tavoittelee omalla tavallaan onnea. Sitä haetaan kuitenkin varsin merkillisistä paikoista, ja mitä suuremmalla innolla sitä kohden pyritään, sitä kauemmas se vain tuntuu pakenevan. Loistavasti kirjoitettu elokuva pyöri aikanaan Helsingissä teatterilevityksessä pitkälti toista vuotta yhteen menoon.

Steven Spielberg: Saving Private Ryan
Hollywoodin kultasormi Steven Spielberg voitti jo toisen ohjaus-Oscarinsa toiseen maailmansotaan sijoittuvasta sotaelokuvasta, jonka ilman muuta ansiokkain osuus on sen aloittava runsaan parinkymmenen minuutin mittainen, ennennäkemättömän verinen ja realistinen Normandian maihinnousua kuvaava jakso. Tom Hanks johtaa joukko-osastoa, jonka tehtävänä on hakea amerikkalaispoika turvaan linjonen takaa, ja tämä seikkailukin on sinänsä varsin hyvin ja mieleenpainuvasti kerrottu. Muuten hienon sotaelokuvan ainoaksi kauneusvirheeksi jää sen onneton kehyskertomus, joka olisi ollut parempi jättää kertomatta.


Sam Raimi: A Simple Plan
Legendaarisen The Evil Deadin ohjaajan koko uran toiseksi paras elokuva sattui valmistumaan muuten köyhänä vuonna, mutta olisi näyttäytynyt edukseen vahvempanakin. Scott B. Smithin omasta romaanistaan työstämä käsikirjoitus on raastava tarina siitä, miten rahanahneus voi tuhota mitä tavallisimpienkin ihmisten elämän riippumatta siitä, kuinka aitoja näiden väliset tunnesiteet ovat, ja kuinka voimakas oikeudentunto heitä alun perin ohjaa. Kun metsäiselle syrjäseudulle pudonneen pienkoneen uumenista löytyy suuri määrä setelirahaa, kaikkien asiasta tietävien huonoimmat puolet nousevat pintaan, eikä tragedialta voida välttyä.

Terrence Malick: The Thin Red Line
Sittemmin Hollywoodin todelliseksi työmyyräksi muuttuneen Terrence Malickin uutuuselokuva ei enää nykyään tunnu kovinkaan kummoiselta tapaukselta, mutta vuonna 1998 se oli pieni sensaatio. Ohjaajaerakon edellisestä ohjauksesta oli kulunut tasan 20 vuotta. Kaikki tähdet halusivat mukaan toisen maailmansodan kuvaukseen, joka käsitteli Sotamies Ryanista poiketen Tyynenmeren rintaman taisteluja. Nimekkäiden näyttelijöiden rooleja riitti poisleikattavaksi asti, ja nimiä vetoomukseen alkuperäisen, kuuden tunnin mittaisen version julkaisemiseksi kerätään varmaankin edelleen. Upeasti kuvattu ja lyyrisesti kerrottu tarina asettaa sodan toiseksi osapuoleksi äiti Maan, vastapuolellaan itsetuhoa hakeva ihmiskunta. Hieno musiikkiraita kruunaa mestariteoksen.


Kunniamaininnan ansaitsevista elokuvista ensimmäinen on itsestään kolme vuotta aiemmin The Usual Suspectsilla todella kuuman nimen tehneen Bryan Singerin Stephen King -filmatisointi Apt Pupil, joka onnistuu hienosti siirtämään kankaalle alkuteoksen hyytävän pahaenteisen tunnelman. Ian McKellen loistaa amerikkalaisessa lähiössä piileskelevänä ex-natsiupseerina, jonka jäljille teinipoika pääsee.

Andrew Parkinsonin mikrobudjetilla ohjaama brittikauhuelokuva I, Zombie: The Chronicles of Pain kuvaa mieleenpainuvalla pieteetillä tavallisen oloisen nuoren miehen hidasta muuttumista käveleväksi ruumiiksi, ja onnistuu niin tehdessään oikeasti koskettamaan. John Dahlin Rounders on puolestaan mukaansatempaava kuvaus nuorista pokerihuijareista. Sen hienossa näyttelijäkaartissa loistavat mm. Matt Damon, Edward Norton, John Malkovich ja Martin Landau.

Vuoden 1998 top 3:
1. The Thin Red Line
2. A Simple Plan
3. Happiness

Jukka Halttunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti