Niinpä kun noina kahtena aiemmin käsiteltynä vuotena viiteen tähteen ylsi kahdeksan elokuvaa, vuonna 2006 samaan pystyy enää viisi. Niistäkin tuo aivan ensimmäisenä käsiteltävä on hiukan rajatapaus. Loput neljä kyllä ovat sitten sitäkin loistokkaampia suorituksia, ja artikkelin lopussa olevaan top 3:een olisi oikeastaan voinut valita niistä mitkä hyvänsä.
2006 on kuitenkin siitä kiintoisa vuosi, että vaikka sen terävin kärki onkin kapean puoleinen, löytyy sen takaa poikkeuksellisen suuri määrä kiinnostavia elokuvia, jotka ansaitsevat kunniamaininnan. Näin tähänkin artikkeliin saadaan lopulta kohtuullisen hyvä määrä pituutta, ja elokuvalistasta tulee varsin monipuolinen. Aloitetaan käymällä läpi vuoden viisi viiden tähden elokuvaa aakkosjärjestyksessä.
Larry Charles: Borat
Komedia on siitä epäkiitollinen laji, että ihmiset harvoin kokevat sen ääressä niin suuria tunnekuohuja, että ne jättäisivät voimakkaan muistijäljen, joiden aiheuttaja tällöin päätyisi kaikkien aikojen suosikkien listalle. Olen itsekin vähän epävarma ansaitseeko Sacha Baron Cohenin ilmeisesti ainoaksi jäänyt mestariteos viittä tähteä, kun nuo neljä seuraavaa ovat niin loistokkaita ja ennen kaikkea vakavasti otettavia töitä. Mutta kyllähän Cohenin kohellus kazakstanilaisena ääliönä Amerikassa on niin kekseliästä ja anarkistista elokuvaa, ettei moista ole oikeastaan paljoa nähty sitten Monty Pythonin huippuvuosien. "You telling me the man who try to put a rubber fist in my anus was a homosexual?"
Martin Scorsese: The Departed
Vuoden parhaan elokuvan Oscarin lopulta voittanut The Departed kuulosti ennaltakäsin aika epäkiinnostavalta: sinänsä toimivan mutta ei kovinkaan muistettavan hongkongilaistoimintafilmin Infernal Affairs (2002) amerikkalaiselta uusintaversiolta. Martin Scorsesen käsissä siitä tuli kokonaan oma, itsenäinen taideteoksensa. Pituutta tarinaan tuli uusintakäsittelyssä kokonaiset 50 minuuttia lisää, ja se käytettiin parhaalla mahdollisella tavalla: henkilöhahmojen syventämiseen, heidän suhteittensa monimutkaistamiseen ja tarinan käänteiden ällistyttävyyden lisäämiseen. William Monahan siirsi rikossaagan Hongkongin kaduilta Bostonin irlantilaismafian ja heitä jahtaavien poliisien keskuuteen - käsikirjoitus-Oscarin arvoisesti.
Robert De Niro: The Good Shepherd
Myös Scorsesen pitkäaikainen luottonäyttelijä Robert De Niro ohjasi Matt Damonia vielä The Departediakin reilun vartin pidemmässä suurteoksessa, joka kuvaa amerikkalaisen tiedustelujärjestö CIA:n syntyä ja alkuaikoja 1940-luvun puolivälistä aina 1960-luvun lopulle saakka. Jonkin verran kylmältä ehkä sellaisenaan kuulostavaan aiheeseen saadaan koskettavuutta ja omakohtaisuutta kertomalla se kummisetämäisesti erään perheyhteisön tarinan kautta. Valmistumisvuotensa varmastikin aliarvostetuin mestariteos jäänee satunnaisesti elokuvia ohjanneen De Niron keskeisimmäksi työksi, jonka detaljeissa huolellinen taustatutkimus näkyy.
Christopher Nolan: The Prestige
Hollywood-elokuvan todelliseksi kultasormeksi 2000-luvun aikana kasvanut Christopher Nolan on ohjannut vuorotahtiin sinänsä ihan hyviä mutta aihepiirinsä takia ei kovin vakavasti otettavia Batman-elokuvia sekä omia henkilökohtaisia unelmaprojektejaan. Jälkimmäisissä hän on onnistunut täydellisesti. Jokaisella katselukerrallaan yhtä ällistyttävän nerokkaalta tuntuva The Prestige kertoo kahden 1800-luvun lopun lontoolaistaikurin välisestä, yhä henkilökohtaisemmaksi käyvästä kamppailusta, jonka huipentuessa realismi ja aito yliluonnollisuus sekoittuvat kihelmöivän nerokkaasti kaikkien aikojen taikatempuksi, joka laajenee esiintymislavalta molempien miesten ja heidän läheistensä elämään.
Paul Greengrass: United 93
Syyskuun 11. päivän terrori-iskut kääntyivät uskomattoman hienoksi ja tiivistunnelmaiseksi jännäriksi yllättävästä kulmasta: pääosin väistämällä traagisen päivän keskiössä olleen WTC-iskun ja kertomalla sen sijaan mitä mahdollisesti tapahtui siinä neljännessä kaapatussa lentokoneessa, joka ei päässyt kohteeseensa lainkaan vaan syöksyi maahan. Brittiohjaaja Paul Greengrass kertoo tarinaa reaaliajassa, kamera heiluen ja ajoittain rakeisella kuvalla. Näyttelijät ovat pääosin tuntemattomia kasvoja. Lopputuloksena on hengästyttävä mestariteos, joka samanaikaisesti säilyttää soveliaan etäisyyden kuvaamaansa tragediaan, ja on silti toteutuksessaan säälimätön.
Tämän ehdottoman huippuviisikon lisäksi vuoden 2006 elokuvista kannattaa mainita ainakin Wayne Kramerin kovilla panoksilla pelaava toimintaelokuva Running Scared, joka ottaa kaiken irti aiemmin siloposkena tunnetusta Paul Walkerista, ja koettelee muutamissa käänteissään suorastaan hyvän maun rajoja sivutessaan yleensä tabuiksi jääviä aiheita. Tärkeässä naisroolissa nähdään myös The Departedissa esiintynyt Vera Farmiga.
Vuoden toinen ei nyt ihan viiden tähden mutta kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen toimintapaukku on tietenkin Mark Neveldinen ja Brian Taylorin hillitön Crank, jossa Jason Statham tekee elämänsä roolin. Ammattitappaja Chev Cheliosin on pidettävä pulssinsa riittävän korkeana, että häneen ruiskutetun tappavan myrkyn vaikutus hidastuu sen verran, jotta hän ehtii kostaa tappajilleen ennen elokuvan päättymistä.
Kahden messevän toimintaelokuvan lisäksi vuosi 2006 toi tarjolle myös kaksi ehdottomasti maininnan arvoista suuren budjetin animaatiota. Niistä Tim Johnsonin ja Karey Kirkpatrickin hillittömän hauska Over the Hedge lienee ollut eläinhahmoineen enemmän lapsikatsojien mieleen, hieman pelottavasta alustaan huolimatta. Vuoden Pixar-elokuva Cars esitteli katsojille nimensä mukaisesti peltisiä päähenkilöitä, eikä sitä yleisesti pidetä yhtiön parhaimpiin kuuluvana, mutta itse kyllä arvostin sen vauhtia, huumoria, ja lopulta myös leppoistavaa sanomaa.
Sittemmin Black Swanilla täysosuman tehnyt Darren Aronofsky sai puolestaan vuonna 2006 valmiiksi jo vuosia työn alla olleen, koko maailmankaikkeutta syleilevän The Fountainin, joka oli virheineenkin äärimmäisen mielenkiintoinen elokuva. Pääroolissa myös The Prestigessä nähty Hugh Jackman.
Zack Snyderin 300 kertoi muinaisten spartalaisten sotaanlähdöstä komeasti, äärimmilleen viritetyin tietokonetehostein. Ranskalainen extreme-kauhun spesialisti Alexandre Aja teki suorastaan parannellun uusintaversion 1970-luvun kulttikauhuelokuvasta The Hills Have Eyes. Ja sokerina pohjalla pitää vielä mainita Alain Robbe-Grillet'n erinomaisen himmeä kulttiteos Gradiva (C'est Gradiva qui vous appelle), joka sai ensiesityksensä niinkin komeassa paikassa kuin Venetsian syyskuisilla elokuvajuhlilla.
Vuoden 2006 top 3:
1. The Prestige
2. United 93
3. The Departed
Jukka Halttunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti