21.9.2014
Roger Christian: The Sender (1982)
Ison Hollywood-studio Paramountin levittämä brittikauhuelokuva The Sender saapui verrattain myöhässä 1970- ja 1980-luvun vaihteen kauhuaaltoon, saaden ensi-iltansa vasta syksyllä 1982. Se oli aikanaan helppo jättää vahingossa väliin, koska se ei aikanaan saanut minkäänlaista levitystä Suomessa. Nyt avuksi tuli Britannian Netflix, josta nähty teos selvitti viimein miksi Zeljko Ivanekista tuli jossain vaiheessa vakiokasvo amerikkalaiselokuvien sivurooleihin. Nuori Ivanek näyttelee pääosaa etupääkseen psykiatriseen sairaalaan sijoittuvassa hitaassa tieteiskauhutarinassa nuorukaisena, joka on yrittänyt itsemurhaa ja jonka oudot psyykkiset voimat tulevat vähitellen näkyville hoidon aikana. The Sender on aiheensa puolesta kuin David Cronenbergin elokuva, mutta huomattavasti tylsempi ja paljon vähemmän omaperäisiä ideoita sisältävä. Vanhanmallista jännitettävää kaipaaville ehkä elämys, mutta omasta puolestani teos olisi suunnilleen yhtä hyvin voinut jäädä unohduksiin historian hämäriin. [4]
26.9.2014
Gareth Edwards: Godzilla (2014)
On pakko myöntää, että ensikatselulla viihdyin kohtuullisen hyvin kuudentoista vuoden takaisen Roland Emmerichin Godzillan äärellä, mitä olen sittemmin uusintakatselujen jälkeen kovasti ihmetellyt. Kiinnostavan Monstersin (2010) ohjaaja Gareth Edwardsin käsissä syntynyt uusin versiointi aiheesta herätti alkujaan kiinnostukseni tunnelmallisen, 2001: Avaruusseikkailun musiikkitaustaa hyödyntäneen trailerin ansiosta, mutta kovin onnistunut elokuva se ei silti ole. Juuri trailerissa nähty jakso on sen toimivin, mutta muuten sisältö on juuri niin keskinkertaisen mitäänsanomatonta kuin uusissa isoissa elokuvissa yleensäkin. Tuhoefektit näyttävät komeilta, mutta henkilöt eivät ole vähimmissäkään määrin kiinnostavia eikä juonenkuljetuskaan tarjoa paljoa muistettavaa. Ansiokkaasti jättimonsterin hyökkäystä käsitellään kuitenkin maailmanlopun tunnelmissa, kuvan hehkuessa mustan ja punaisen sävyissä. Vähemmän kiinnostavasti uusi versio nyökkää Godzillan japanilaisiin spinoffeihin tuomalla nimihirviön rinnalle toisen, vielä pahemman monsterin johon verrattuna itse Godzilla vaikuttaa ihmiskunnan pelastajalta. [5]
27.9.2014
Walerian Borowczyk: Immoral Tales (1974)
Ennen syyskuun viimeistä lauantaita en ollut nähnyt ainoatakaan puolalaissyntyisen mutta Ranskassa elokuvauransa tehneen Walerian Borowczykin elokuvaa. Brittiläisen Arrow Videon julkaisemat huippulaatuiset blu-rayt pakottivat kuitenkin rikkomaan tuon kuparisen, eikä se johtanut minkäänlaisiin katumuksen tunteisiin: sekä Immoral Tales että heti sen perään katsomani The Beast olivat hyvinkin kiinnostavia elokuvaelämyksiä. Niistä ajallisesti vanhempi on tasan 40 vuoden takainen Immoral Tales, neljän tarinan mittainen episodielokuva jonka aiheena on seksuaalisuus erilaisissa pahennusta herättävissä muodoissaan. Tarinat kulkevat kiintoisasti ajallisesti taaksepäin siten, että niistä ensimmäinen sijoittuu nykyaikaan - tässä siis 1970-luvulle - ja sitä seuraavat yksi toisensa jälkeen pidemmälle menneisyyteen. Näin osoitetaan, että seksuaalisuus on tuottanut monenmoisia pöyristyttävyyksiä kautta aikojen. Paljasta pintaa riittää, mutta kokonaisuus on lopulta toteutettu nykymittapuun mukaan varsin kilttinä softcorena. Kiehtova katselukokemus kaiken kaikkiaan, vaikka ei riemun kiljahduksia nostatakaan. [6]
27.9.2014
Walerian Borowczyk: The Beast (1975)
Borowczykin seuraava elokuva La Bête on ehkä hänen kuuluisimpansa johtuen sen valtavista sensuuriongelmista. Niiden syynä on elokuvan jälkipuoliskolla useammassa osassa nähtävä varsin pitkä unijakso, jossa hupaisan näköinen karhumainen "peto" jolla on kuitenkin jyrsijän pää jahtaa suomalaissyntyistä, vähäpukeista (kts. kuva yllä) Sirpa Lanea metsässä. Kyseessä on siis kuitenkin unijakso, ei itse elokuvan pääjuoni, ja ennen kuin sen pariin päästään, joudutaan seuraamaan uskomattoman pitkäpiimäistä höpötystä melkein tunti. Se joka siitä pikakelaamatta selviää, on todellinen ranskalaisen draaman ystävä. Kun aluksi on hetken aikaa seurattu autenttista hevosten parittelua (sen esittämiseen on oikea syy, joka paljastuu myöhemmin), siirrytään aristokraattiseen ranskalaiseen kartanoympäristöön jossa joudutaan kuuntelemaan epäinhimillisen pitkä tovi täysin yhdentekevän henkilögallerian päämäärätöntä puhetta. Tämän kehystarinan perusteella elokuva olisi vain noin kahden pisteen arvoinen, mutta kun Pedon ja Sirpan tähdittämä unijakso alkaa, noustaan aivan uudelle levelille. Unijakso vieläpä kestää aika pitkään, nostaen kokonaisuuden tyydyttävälle tasolle. [6]
28.9.2014
John Lee Hancock: Saving Mr. Banks (2013)
Ja nyt jotakin täysin erilaista. Ihmisten ja eläinten väliset eroottissävyiset kirmailut ovat mahdollisimman kaukana Maija Poppasesta, jonka elokuvaoikeuksia Walt Disney (Tom Hanks) ei ollut vielä vuonna 1961 onnistunut ostamaan klassikon kirjoittaneelta P. L. Traversilta (Emma Thompson). Niinpä Disney oli tuolloin kutsunut Traversin Hollywoodiin työstämään mahdollisen elokuvaversion käsikirjoitusta oman tiiminsä kanssa toiveenaan, että Travers hyväksyisi sen ja laittaisi sen jälkeen vihdoin nimensä sopimuspaperiin. Tämän tarinan rinnalla kuljetetaan myös takaumaa Traversin lapsuudesta, mikä tuntuu aluksi kummalliselta ja turhalta, mutta toimii lopulta erinomaisesti päätarinaa syventävänä elementtinä. Saving Mr. Banks oli yksi viime talven Oscar-suosikeista, eikä turhaan. Erinomaisesti näytelty elokuva kasvaa lopussa melkoisiin mittoihin, kun showmiesmäisen Disneynkin on vakavoiduttava ja aluksi vain kiukkuiselta vanhaltapiialta vaikuttaneen Traversin pinnan alta löytyy lisää kerroksia. Hienoa, täyteläistä elokuvaa. [9]
2.10.2014
John Moore: A Good Day to Die Hard (2013)
Toimintaelokuvan klassikolla vuonna 1988 käynnistynyt Die Hard -elokuvasarja on ehtinyt jo viidenteen osaansa, joka vihdoin onnistuu kääntämään sarjan laskevan trendin. Siinä missä jokainen osa oli tähän saakka edellistä huonompi, A Good Day to Die Hard on parempi kuin umpisurkea Die Hard 4.0. Ei se silti hyvä ole. Tällä kertaa John McClane (Bruce Willis) ampuu ja tuhoaa Moskovassa, jonne hänen täysi-ikäiseksi kasvanut poikansa (aivan venäläiseltä näyttävä Jai Courtney) on tullut CIA:n salaisissa tehtävissä. Elokuvan alkupuoli on itse asiassa kohtalaisen hyvä: toiminnan ja hurjastelun sijoittuessa Moskovan kaduille ja rakennuksiin tavoitetaan hiukan aitoa seikkailuhenkeäkin. Tunnelma lässähtää kuitenkin puolivälin jälkeen, kun siirrytään luvattoman pitkäksi aikaa Tshernobyliin ratkomaan juonta pimeisiin, ankeisiin teollisuushalleihin. Budjetissa on selvästi ollut paineita säästää. Sisäkuvaukset on tietysti voitu toteuttaa edullisesti studiossa, mutta näyttävyydessä ne jäävät valovuosien päähän pitkin suurkaupungin katuja tapahtuvista autohurjasteluista. Toivottavasti sarja päättyy vihdoinkin tähän. [5]
3.10.2014
Christopher Landon: Paranormal Activity: The Marked Ones (2014)
Toinen viitososa peräkkäin. Paranormal Activity 4:n jälkeen ei enää ilmeisesti kehdattu jatkaa sarjan elokuvien numerointia, joten tämä viides osa on alaotsikoltaan The Marked Ones. Itse asiassa koko elokuvan nimi voisi olla tuo lisänimi, koska tämänkertaisella tarinalla ei ole enää juuri minkäänlaista aitoa yhteyttä alkuperäiseen elokuvasarjaan. Tällä kertaa henkilöt ovat vastikään koulusta valmistuneita nuoria latinoja, joiden elämässä alkaa tapahtua yliluonnollisia asioita. Nämä eivät kuitenkaan ole aiemmista osista tuttuja viitteellisiä pelotteluja itsestään liikkuvine ovineen ja äkillisine kovine äänineen, vaan paljon tyypillisempää kauhuelokuvan sisältöä ja sellaisena myöskin paljon vähemmän pelottavia. Amatöörimäisellä otteella toteutettu elokuva onnistuu olemaan juuri ja juuri riittävän kiinnostava, että sen jaksaa katsoa loppuun saakka. Aivan loppuratkaisussaan tarina viimein kytketään alkuperäiseen Paranormal Activityyn niin älyttömällä tavalla, ettei siitä tiedä onko se äärimmäisen nerokasta vai äärimmäisen tyhmää. Nauru ainakin pääsi. Toivottavasti myös tämä sarja päättyy vihdoinkin tähän. [4]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti