13.4.2014
Ruairí Robinson: The Last Days on Mars (2013)
Tuntemattoman ohjaajan tieteiskauhutarina kuvaa Marsia tutkimassa olevan astronauttiryhmän matkan viimeisten 20 tunnin tapahtumia ennen kotiinlähtöä - siitäkin huolimatta, että elokuvan nimi viittaa tuntien sijasta oudosti päiviin. Tuntematon organismi tartuttaa ensin yhden ja sitten useita seurueen jäseniä hyvin samaan tapaan kuin jo Alienissa (1979) aikoinaan. Pääseekö kukaan kotimatkalle asti? Ensimmäisen puolituntisen aikana puhtaasti scifiltä näyttänyt elokuva vaihtaa verisen kauhuvaihteen päälle hätkähdyttävän nopeasti, mutta mitään oikeasti omaperäistä se ei sisällä. Onneksi yhtä astronauteista näyttelee suloinen Romola Garai. [4]
19.12.2013
John Frankenheimer: Black Sunday (1977)
Muistan lainanneeni kirjastosta ja lukeneeni Thomas Harrisin (Uhrilampaat, Hannibal) esikoisromaanin, terrorismiaiheisen Mustan sunnuntain, melkein heti tuoreeltaan joskus 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Tältä sen elokuvaversiolta olin jotenkin onnistunut välttymään viime joulukuuhun saakka. Lähes kaksi- ja puolituntinen elokuva kertoo terrori-iskun yrityksestä, jonka kohde on amerikkalaisen jalkapallon päätapahtuma Super Bowl. Bruce Dernin näyttelemä elämäänsä pettynyt lentäjä yrittää kuljettaa stadionin ylle tuhoisan pommin valtavalla mainostuskäytössä olevalla ilmalaivalla. Perusteellisesti taustoitettu elokuva kuuluu 1970-luvun ehdottomiin huippujännäreihin. [8]
18.12.2013
James Wan: The Conjuring (2013)
Näin viime vuoden etukäteen merkittävimmäksi kehutun kauhuelokuvan ensimmäistä kertaa vasta kun sen blu-ray-versio ilmestyi kaupan hyllylle. Vaikka The Conjuring on monessa suhteessa oikein toimiva, on pakko myöntää että olin siihen silti lievästi pettynyt. Tositapahtumiin kuulemma perustuva tarina on melko perinteinen kummittelujuttu, jonka omaperäisin piirre on sen sijoittuminen ajallisesti 1970-luvun alkuun. Karmivaa tunnelmaa rakennetaan pitkään taiten, mutta loppua kohden henkimaailman räyhääminen alkaa mennä liian överiksi. Aitoon pelotteluun pyrkivän ohjaajan olisi hyvä muistaa, että jos hän on tekemässä kovin vaativia erikoistehosteita elokuvaansa, hän on todennäköisesti tekemässä jotakin väärin. [7]
13.12.2013
Steven R. Monroe: I Spit on Your Grave 2 (2013)
Vuonna 2010 nautittavan häijyllä uusintaversiolla vuoden 1978 väkivaltakulttiklassikosta I Spit on Your Grave ilahduttanut Steven R. Monroe jatkaa samalla tyylillä myös viimevuotisessa kakkososassa, mutta nyt monta kertaluokkaa heikommalla menestyksellä. Mallinurasta haaveileva nuori amerikkalaisnainen (Jemma Dallender) huijataan koe-esiintymiseen, jonka kautta hän päätyy jonnekin päin itäistä Eurooppaa kidutettavaksi seksiobjektiksi. Naisen rääkkääminen kestää loputtoman kauan, minkä jälkeen tämä vuorostaan tappaa ja kiduttaa vangitsijansa hengiltä aika nopeasti ja väkinäisen mielikuvituksellisin keinoin. Katsokaapa vaikka ylläolevan kuvan miehen pulleita reisiä. Suosittelen katsomaan mieluummin ykkösosan toistamiseen. Kolme vai neljä pistettä? Annetaan nyt kovasta yrityksestä [4]
11.12.2013
Neill Blomkamp: Elysium (2013)
Taisin olla useimpia muita vähemmän innoissani jo eteläafrikkalaisen Neill Blomkampin läpimurtoelokuvasta District 9 (2009). Tämä uusi scifi-visio oli hieman kiinnostavampi, mutta ei mikään napakymppi sekään. Lähtötilanne sinänsä on looginen: lähitulevaisuudessa jo nyt paisumassa olevat tulo- ja varallisuuserot ovat lähteneet lopullisesti käsistä. Rikkaat asuvat yltäkylläisyydessä maata kiertävällä radalla köyhien ryömiessä peruuttamattomasti saastuneen pallomme pinnalla. Matt Damonin näyttelemä jokamies joutuu mukaan tapahtumaketjuun, joka järkyttää epäreilun tuntuista tasapainotilannetta. Herkullisen yliammutussa pahisroolissa elokuvan miltei varastaa District 9:n karismaattinen päätähti Sharlto Copley. Kuusi vai seitsemän pistettä? Rajatapaus jälleen, mutta olkoon sitten [7]
6.12.2013
Joseph Ruben: Sleeping With the Enemy (1991)
Muistan Julia Robertsin tähdittämän jännärin julisteet ja videonkannet hyvin yli 20 vuoden takaa, mutta itse elokuva jäi silti tuolloin väliin ja tuli katsottua vasta viime itsenäisyyspäivänä, kiitos Netflixin. Kaiken kaikkiaan tyydyttävässä mutta ei millään tavoin kovin muistettavassa elokuvassa Roberts näyttelee narsistisen miehen kanssa suhteeseen erehtynyttä naista, joka haluaisi tästä eroon mutta pelkää aiheellisesti että moista tekoa saattaa seurata hengenlähtö. Nainen keksii kuitenkin jopa epäuskottavuuteen saakka ovelan pakosuunnitelman. Kun kyse on amerikkalaisesta elokuvasta, ei lopullisen ratkaisun suunnan arvaaminen ole vaikeaa, mutta mitenköhän sama mahtaa onnistua muualla maailmassa. [6]
30.11.2013
Liz W. Garcia: The Lifeguard (2013)
Kristen Bell uimapuvussa riittää syyksi katsoa vaikka miten huono elokuva, eikä tämä edes ole sieltä karmeimmasta päästä, melko yhdentekevä vain. Ihana Kristen on New Yorkissa työskentelevä lehtinainen, joka kyllästyy uravirittelyynsä ja palaa takaisin pikkukaupunkiin jossa aikanaan kasvoi. Työpaikka löytyy paikallisen uimalan valvojana ja siis käytännössä myös hengenpelastajana. Oman itsensä uudelleen etsiminen johtaa ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. Runsas vuosi sitten Sundancessa debytoinut draama ei sisältönsä puolesta tarjoa mitään erityisen ihmeellistä. Näillä näkymin seuraava blogiteksti alkaa jälleen uudella Kristen-elokuvalla. [5]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti