Oscar-ehdokkaita ja vähän muitakin

Tämänvuotiset Oscar-palkinnot jaettiin 3.3. aamuyöllä. Tänä vuonna onnistuin veikkaamaan oikein 16 voittajaa 24:stä, mitä pidän hyvänä tuloksena vaikka se onkin yhtä huonompi kuin vuotta aiemmin. Tällä kertaa en ollut nähnyt ehdokkaista etukäteen kuin muutaman, kaikkein keskeisimmistä en ainoatakaan. Tämänkertaisessa seitsikossa on mukana kauden hengen mukaisesti peräti neljä ehdokaselokuvaa, joista kaksi tosin taisi jäädä kokonaan palkinnoitta. Ja jo perinteiseen tapaan viisi seitsemästä on viimevuotisia elokuvia.

1.3.2014
Chris Sanders ja Kirk De Micco: The Croods (2013)
Parhaan animaatioelokuvan pystin odotetusti Frozenille hävinnyt The Croods on sittemmin ilmaantunut Suomenkin Netflixiin, mutta palkintogaalan alla se oli pakko katsoa jenkkien puolelta. Tämä tarkoitti sitä, että sai nauttia mm. Nicolas Cagen ja Emma Stonen ääninäyttelemisestä. Luolamiesperheen isä haluaa turvallisuuden nimissä pitää pesueensa luolassa turvassa, kun taas kapinallinen teinitytär haluaa kokea ulkomaailman. Sinne koko perhe lopulta joutuukin. Erimielisen perheen seikkailuista saadaan perusmukavaa animaatioviihdettä, joka ei etenkään lopun hämmentävien käänteiden aikana viitsi paljoa itseään selitellä. [6]

2.3.2014
Mikko Kuparinen: Rakkauden rasvaprosentti (2012)
Myönnettäköön, että tartuin blu-ray-tarjouskorista löytyneeseen kotimaiseen viihde-elokuvaan jonkin verran epäilevin mielin, mutta ostos osoittautui lopulta erittäin kannattavaksi. Pelko siitä, että levyn halpakin ostohinta alkaisi kaduttaa haihtui nopeasti, kun Mikko Nousiaisen ja hiljattain traagisesti menehtyneen Miina Maasolan pääosittama kaupunkilaiskomedia osoittautui erinomaiseksi viihdepaketiksi. Kun kaksi nuorta aikuista päätyy varta vasten pelkkään "kerran viikossa ilman mitään sitoumuksia" -seksisuhteeseen, on toki helppo arvata miten loppujen lopuksi käy. Tarinan ohessa tehdään havaintoja nykymaailman asenteista, ja käväistään Sonkajärven eukonkantokilpailuissa. [8]

8.3.2014
Alfonso Cuarón: Gravity (2013)
Yksi viime aikojen eniten odottamistani elokuvista julkaistiin kotivideotallenteena heti Oscar-gaalaa seuraavalla viikolla, ja lauantaina se lopulta levittäytyi kotiteatterin kankaalle. Harvoin muistan elokuvan puristaneen niin tiukasti äärelleen, ettei oikein uskaltanut edes sivuille vilkuilla ettei jotakin jäisi näkemättä. Cuarón tiimeineen välittää lähiavaruuden äärimmäisen haastavat olosuhteet hienosti katsomoon asti ja jännittää saa niin että käsinojat natisevat puristuksen voimasta. Efektit ovat varsinkin avaruusromupilven iskiessä toista kertaa suorastaan uskomattomia. Olisinpa nähnyt elokuvan jo ennen Oscarien jakoa niin en olisi sitä turhaan ykköseksi veikannut. Loistavahan se on, mutta ei sillä parhaan elokuvan voittajaksi ollut mitään mahdollisuuksia. [9]

9.3.2014
Paul Greengrass: Captain Phillips (2013)
Yleensä takuuvarma käsinkosketeltavan jännityksen luoja Paul Greengrass sen sijaan petti odotukset pahasti sunnuntai-iltapäivänä. Jälkikäteen voi vain ihmetellä, miksi United 93:n ja The Green Zonen tekijä on ylipäänsäkän halunnut tarttua tällaiseen aiheeseen. Tositarinaan perustuvassa elokuvassa Tom Hanks on rahtilaivan kapteeni, joka joutuu elämänsä pyöritykseen kun somalialainen merirosvojoukko hyökkää hänen aluksensa kimppuun rynnäkkökiväärit tanassa ja kaappaa sen iso lunnasvaatimus mielessään. Parasta elokuvassa on kaappaukseen johtavien tapahtumien kuvaus ja odottava tunnelma. Loppupuoli on vähätapahtumainen mutta silti tolkuttoman ylipitkäksi venytetty. Kun Hanks lopussa itkee, turhautuneempi katsoja saattaa haluta liittyä mukaan. [5]

15.3.2014
Scot McFadyen ja Sam Dunn: Rush: Beyond the Lighted Stage (2010)
Amerikkalaisessa Netflixissä on paljon kiinnostavia dokumentteja ja huomaan jo nyt että joka ainoa kerta kun teen seitsemän elokuvan päivityksen, joukossa on niistä yksi. Ensi kerrallakin tulee olemaan. Kanadalaisesta, taidokasta metallimusiikkia soittavasta Rushista on tehty keskivertoa parempi dokumentti, joka onnistuu jopa tutustuttamaan katsojan yhtyeen jäsenten luonteenpiirteisiin. Muilta osin kyseessä on aihepiirille tyypillisin keinoin rakennettu katsaus yhtyeen historiaan ja taiteellisen kehityksen eri vaiheisiin. [7]

23.3.2014
Baz Luhrmann: The Great Gatsby (2013)
Näin Robert Redfordin ja Mia Farrow'n tähdittämän vuoden 1974 filmatisoinnin vasta viime vuonna enkä ollut siitä järin innoissani. Farrow oli tuossa versiossa niin väritön inisijä, että kenenkään menestyneen miehen (etenkään Redfordin ulkonäöllä) oli mahdoton uskoa voivan rakastua tähän niin totaalisesti, että viitsisi tehdä tämän uudelleen löytämiseksi niin suuria uhrauksia kuin mitä tarina kertoo. Uuden version Carey Mulligan on Farrow'hun verrattuna vain marginaalinen parannus, mutta muuten Baz Luhrmann on onnistunut hienosti. Tuskin ketään voivat aidosti kiinnostaa oman aikansa upporikkaiden sydänsurut - hyvä vaan jos kärsivät - mutta niistä voi saada aikaan hyvän elokuvan, kun sen tekee riittävän suurieleisesti ja pieteetillä. [7]

25.3.2014
Robert Rodriguez: Machete Kills (2013)
Noin 20 vuotta sitten Robert Rodriguez oli yksi idoleistani, mutta nykyään hän tuntuu päästävän käsistään ihan mitä sattuu. En ollut kauhean innoissani alkuperäisestäkään Machetesta, mutta tähän jatko-osaansa verrattuna se oli oikeastaan aika hyvä. Lihava, rokonarpinen meksikolainen (Danny Trejo) voittamattoman kostajan roolissa ei kanna enää vitsinä pitkälle, eikä tarinassa ole oikein mitään järkeä, vaikka se hetkittäin vähän naurattaakin ja toiminta on siellä täällä ihan asiallista. Rodriguezin pitäisi nyt lopettaa iänikuisten b-elokuvakunnianosoitustensa tekeminen ja keksiä itsensä uudelleen vakavasti otettavana elokuvantekijänä. Onnistuihan se Tarantinoltakin. [4]

ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN

Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton