Shyamalan vetää sanattomaksi

Kuten edellisessäkin päivityksessä, helmikuun 2014 seuraavassa elokuvaseitsikossa on jälleen mukana peräti viisi vuoden 2013 elokuvaa, eivätkä nuo pari poikkeustakaan paljoa vanhempia ole. Parin erittäin hyvän uuden löydön vastapainoksi joukossa on myös pari huonoa, ja pohjat vetää jälleen kerran tuttu ohjaajanimi jolle tämänkertaisen kirjoituksen otsikkokin on omistettu.

3.2.2014
M. Night Shyamalan: After Earth (2013)
Runsas kuukausi sitten Razzie-palkintojen jaossa erinomaisesti menestynyt After Earth on totisesti kyseisen menestyksensä ansainnut. Vuosisatoja sen jälkeen, kun ihmiskunta on jo paennut maapallolta, Will Smith haaksirikkoutuu sen pinnalle poikansa Jadenin kanssa, ja jälkimmäisen epäkiitolliseksi tehtäväksi jää kulkea pitkä matka halki vihamielisen maaston lähettämään pelastajille hätämerkki. Vuosituhannen taitteessa menestyksekkäitä, aivot nyrjäyttävällä loppuyllätyksellä varustettuja jännäreitä tehnyt nuori M. Night Shyamalan vaikutti vielä silloin nerolta; nyt näyttää, että silloinen menestys oli vain tuuria. Lisämiinukset vielä Will Smithille siitä, että tämä yrittää väkisin tehdä pojastaan elokuvatähden, vaikka tällä ei selvästikään ole moiseen minkäänlaisia edellytyksiä. [2]

9.2.2014
Josh Boone: Stuck in Love (2012)
Hiukan arvuuttelemalla jenkki-Netflixistä katsottavaksi valikoitunut Stuck in Love osoittautui yllättävänkin laadukkaaksi ihmissuhdepallotteluksi, jonka tarkka genreluokitus lienee romanttinen draama satunnaisilla komediallisilla aineksilla maustettuna. Sen keskushahmoja ovat Greg Kinnearin kohtuullisesti menestynyt kirjailija, tämän ex-vaimo (Jennifer Connelly) ja näiden aikuiset lapset. Kaikki neljä joutuvat pohtimaan ihmissuhteitaan muiltakin kuin pelkästään romanttisilta osin, ja kokonaisuus tuntuu yllättävänkin tuoreelta. Ylläolevaan kuvaan valitsin kirjailijan uutta rakastajatarta näyttelevän ihanan Kristen Bellin - vain siksi koska pystyn. [7]

12.2.2014
Denis Villeneuve: Prisoners (2013)
Veteraani Roger Deakinsin kuvauksesta vastikään Oscar-ehdokkaanakin ollut Prisoners tutkii ihmisen kykyä äärimmäiseen julmuuteen äärimmäisissä tilanteissa. Tällä ei tarkoiteta graafisesti esitettyä väkivaltaa: Prisonersin katsojaltaan paikoin ilmat pihalle lyövä säälimättömyys on henkistä laatua. Kun kaksi pikkutyttöä katoaa selittämättömästi rauhallisen näköiseltä pientaloalueelta, toisen heistä isä (Hugh Jackman) menee raiteiltaan ja päättää selvittää mysteerin keinolla millä hyvänsä. Jake Gyllenhaalin lakoninen poliisi yrittää toimia villiintyneen psyko-isän vastavoimana, mutta verkkaisesti etenevässä laatuelokuvassa ei silti hirveyksiltä säästytä. Puoliavoin lopetus on hieno. [8]

16.2.2014
Richard Curtis: About Time (2013)
Vuosikymmentä aiemmin romanttisten komedioiden maailmanennätyksen Love Actually käsistään päästänyt Richard Curtis palaa takaisin leipälajiinsa elokuvassa, johon hän tällä kertaa sekoittaa myös fantasia-aineksia. Tarinan miespäähenkilö (Domhnall Gleeson) on syntynyt sattumalta sukuun, jonka miehillä on ainoalaatuinen taito palata ajassa taaksepäin uusimaan elämänsä epäonnistuneet jaksot, ikään kuin toisena ottona. Mitä tapahtuu, kun mies yrittää tällä tavoin korjailla omaa rakkaussuhdettaan? Elokuva päätyy lopulta käsittelemään tätä lähtökohtaansa suurempia asioita. Ymmärrän kyllä niitä, jotka pitävät tästä minua vähemmän aikamatkustukseen liittyvien valtavien epäloogisuuksien takia, mutta itse en tätä voinut niistä huolimatta vastustaa. [9]

20.2.2014
Alex Gibney: We Steal Secrets: The Story of Wikileaks (2013)
Kuutta vuotta aiemmin dokumentistaan Taxi to the Dark Side (2007) Oscarilla palkittu Alex Gibney pureutuu uusimmassa dokumentissaan Wikileaksiin, jonka johtohahmo Julian Assange näyttää antaneen dokumentaristille yllättävänkin kattavan pääsyn organisaationsa lähistölle usean vuoden aikana. Keskushenkilön juututtua Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön elokuvan painopiste siirtyy pitkiksi ajoiksi Wikileaksin tärkeimpänä vuotajana toimineen Bradley (nyk. Chelsea) Manningin tapaukseen. Gibney on dokumenttielokuvan virtuoosi ja hallitsee välineensä täysin. [7]

23.2.2014
Nicole Holofcener: Enough Said (2013)
Tämänkertaisen seitsikon toinen romanttinen draama on huomattavasti heikompi esitys kuin Stuck in Love. Blu-rayn hankinta pelkkien ennakkokehujen perusteella näyttää olevan aina yhtä riskialtista. Viime vuosina enimmäkseen tv-töitä tehnyt Julia-Louis Dreyfus on eronnut keski-ikäinen nainen, joka kiinnostuu James Gandolfinin niin ikään eronneesta miehestä. Vaikka onkin sinänsä virkistävää, että romanttisen draaman päähenkilöt ovat keski-ikäisiä, ei asetelmasta muuten irtoa paljoakaan mainitsemisen arvoista. Lisäksi Gandolfini vaikuttaa yhdessä viimeisistä rooleistaan jotenkin poissaolevalta. [5]

23.2.2014
Andrew Monument: Nightmares in Red, White and Blue: The Evolution of American Horror Film (2009)
Edelliseen elokuvaan pettyneenä katsoin samana iltana jenkki-Netflixistä vielä kauhuelokuva-aiheisen dokumentin, mutta se oli jos mahdollista vieläkin heikompi esitys omassa sarjassaan. On tietysti aina yhtä miellyttävää palauttaa näytteiden avulla mieleensä viimeksi kuluneen vuosisadan keskeisimmät klassikot, mutta kokonaisuutena amerikkalaisen kauhuelokuvan kehitystä kuvaamaan pyrkivät dokumentintekijät onnistuvat vain koostamaan yhteen pitkän sarjan nopeasti eteneviä näytteitä, löytämättä juuri minkäänlaista näkemystä tai ylipäänsä punaista lankaa niiden siteeksi. [4]

ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN

Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:

[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton