Nälkäpeli

The Hunger Games
USA 2012
Ohjaus: Gary Ross
Käsikirjoitus: Gary Ross, Suzanne Collins & Billy Ray, perustuen Suzanne Collinsin romaaniin
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Stanley Tucci, Wes Bentley, Elizabeth Banks, Liam Hemsworth

Suzanne Collinsin romaaniin perustuva Nälkäpeli oli yksi vuoden 2012 suurimmista hiteistä jo teatterikierroksellaan. Pohjois-Amerikan lipputuloissa se rikkoi 150 miljoonan dollarin haamurajan heti ensi-iltaviikonloppunaan 23. - 25.3.2012. Sittemmin kassa on kilissyt siellä kaiken kaikkiaan lähes 410 miljoonan dollarin edestä, ja maailmanlaajuisesti tiliä on kertynyt suunnilleen 700 miljoonaa kesän loppuun mennessä. Tämä ei ole hassumpi suoritus suhteessa amerikkalaisittain keskitasoiseen 78 miljoonan budjettiin.

Ei siis ihme, että jatko-osia on julkistettu tulevaksi jo kokonaiset kolme kappaletta. Collinsin romaanitrilogian osien filmatisointi yksi yhteen kirjojen kanssa ei menestyksen huumassa riittänyt, vaan kolmas kirja on päätetty aitoon Harry Potter -tyyliin jakaa kahdeksi elokuvaksi.

Elokuvan suuria yleisöjä kuumottanut aihe on elokuvia vähänkään enemmän harrastaneelle jo ennestään tuttu. Tulevaisuuden dystopia pitää nuorisonsa kurissa järjestämällä vuosittaisia kilpailuja, elokuvan otsikon nälkäpelejä, joissa 24 arvalla valittua nuorta - 12 tyttöä ja 12 poikaa - taistelee suljetulla metsäisellä alueella toisiaan vastaan kunnes vain yksi on hengissä ja julistetaan voittajaksi.

Aivan niin - idea on varastettu. Se on peräisin suoraan Kinji Fukasakun mestarillisesta japanilaiselokuvasta Battle Royale (2000) joka puolestaan perustui Koushun Takamin romaaniin. Japanilaisessa elokuvassa täsmälleen sama tehtiin vuosittain yksittäiselle koululuokalle, jolloin mukana oli yli 30 kilpailijaa. Aiemminkin on toki tehty elokuvia, joiden juoniaines on vastaavanlainen: joukon ihmisiä keskenään vastakkain asettava, voittajaa lukuun ottamatta kaikkien kuolemaan päättyvä peli. Battle Royalen kuningasidea oli kuitenkin tehdä kilpailijoista teinejä, ja sitä Nälkäpeli kopioi surutta.

Vaikka Nälkäpelissä ei siis aiheen tasolla olekaan juuri mitään omaa, sitä katsova voi silti yllättyä. Tiukasti amerikkalaista PG-13 -ratingia silmällä pitäen tehty elokuva ei ole likimainkaan niin pidäkkeettömän verinen kuin esikuvansa. Ja mikä yllättävintä, sillä on kokonaan omiakin ansioita, ja joissakin kohdin se onnistuu olemaan jopa parempi kuin ilmiselvä esikuvansa.

Tarkemmin määrittelemättä jäävässä tulevaisuudessa ruuasta on pulaa, lukuun ottamatta yltäkylläisyydessä elävää eliittiä, joka tappokisoja alun perinkin järjestää. Elokuvan alussa viitataan tarkemmin määrittelemättömään kapinaan, joka on tapahtunut aiemmin ja josta nälkäpelit ovat osaksi kosto; keino pitää nälkäinen alaluokka kurissa. Osanottajien arvontaa valvovat eliitin joukot ovat sekoitus Tähtien sodan keisarillisia joukkoja ja Schindlerin listan mustasaappaisia natseja.

Toinen syy nälkäpelaamiseen on banaalimpi. Se tarjoaa aivan loistavaa tosi-tv-viihdettä aivottomille massoille! Heitähän riittää jo nykyisessäkin maailmassamme, ja tätä kirjoitettaessa he ovat juuri kokoontumassa seuraamaan Big Brotherin jälleen uuden tuotantokauden aloitusta. Tulevaisuuden dystopiassa kehitys on johtanut jopa tätäkin pahempaan suuntaan: tosi-tv-yleisö ei enää lainkaan piittaa näkemänsä moraalisista ulottuvuuksista, kunhan vain saa oman viihdykeannoksensa. Tämä tuo elokuvaan yhteiskunnallista kantaaottavuutta, joka puuttuu lähes kokonaan Battle Royalesta, vaikka sekin kyllä yrittää viitata kuvaamansa ajan yhteiskunnalliseen rauhattomuuteen.

Myös Battle Royalen tapahtumat olivat osa tv-spektaakkelia, jonka yksityiskohdat kuitenkin unohdettiin melko pian elokuvan alun jälkeen, ja siten menetettiin satiirinen aspekti jonka Nälkäpeli onnistuu hyödyntämään kohtuullisen hyvin. Tämän lisäksi Nälkäpeli osuu herkullisesti lähelle napakymppiä kuvatessaan oman aikansa luokkayhteiskuntaa. Kärjekkäimmin tämä ilmenee alkupuolen harjoittelukohtauksessa, jossa päähenkilömme Katniss Everdeen (Winter's Bonen Jennifer Lawrence) esitellään tappavan pelin järjestäjille. Näitä tyttö ei voisi ensimmäisen hudiksi menneen jousiammunnan vuoksi vähempää kiinnostaa, kunnes pari seuraavaa nuolta osuu varsin herkullisiin kohteisiin.

Tässä kohtaa tekee mieli nostaa esille elokuvan hetkittäin jopa hieman epäloogiselta tuntuva pidättyvyys - mikä ei totisesti ollut Battle Royalen ongelma. Kaikki mahdolliset shokkikeinot käytettiin, eikä veripanoksissa säästelty. Miksi ihmeessä Nälkäpelin henkilöhahmot ovat tällaisia teuraalle kiltisti käveleviä lampaita? Japanilaisversion hahmoissa riitti särmää aina psykopaattisuuteen asti. Katnissin nuolikotelossa riitti nuolia, miksi niillä ei lävistetty yläluokkaisia päitä esimerkiksi juuri tässä kohtauksessa? Olisihan sen voinut tehdä viitteellisesti, jos ikäraja huoletti.

Vain muutamia hetkeä aiemmin, Katnissin ja hänen kanssaan samalta vyöhykkeeltä kisaan tulleen pojan Peetan (Josh Hutcherson) vasta matkustaessa kisapaikalle heidän mentorikseen nimetyn Haymitchin (Woody Harrelsonin alkoholisoitunut versio) kanssa Katniss oli jo saanut käteensä veitsen, jonka hän lopulta iski voimalla ylvästelevän miehen sormien väliin kiinnittääkseen oikeasti tämän huomion. Ihan kiva, mutta samassa tilanteessa olisi tuntunut loogisemmalta iskeä se pöyhkeän karvaturvan kaulaan pystyyn. Kunnon verenroiskahdusta olisin ainakin itse tuossa tilanteessa tervehtinyt aplodeilla.

Päähenkilöiden ja näiden välisten kemioiden kuvauksessa elokuvat päätyvät suunnilleen tasapeliin. Tämä oli yksi Battle Royalen yllättävimmistä vahvuuksista: muuten varsin ulkokohtaiselta tuntunut vauhdikas veriorgia onnistui yllättäen tekemään päähenkilöparistaan samastuttavia ja miltei pakottamaan katsojan välittämään heidän kohtalostaan. Tämä onnistuu myös Nälkäpelissä: vaikka Peeta on vähän reppana Katnissiin verrattuna, molempien luonnekuvat onnistutaan piirtämään riittävän tarkoin vedoin, että molempiin pystyy uskomaan ja heidän kohtaloistaan välittämään.

Jukka Halttunen