Under the Dome (13 jaksoa, 2014)
Kauhukirjallisuuden amerikkalaisen megatähden Stephen Kingin parhaat päivät ovat jo todella kaukana menneisyydessä, mutta mies tarinoi edelleen, nyttemmin kylläkin selvästi pehmentynein ja keski-ikäistynein äänenpainoin. Heti tämän vuoden alussa Nelosella esitetty Under the Dome perustuu samannimiseen romaaniin, jota en ole lukenut mutta joka ainakin joidenkin mielestä on sarjaa huomattavasti parempi. Koska itselläni ei kirjan painolastia ollut, saatoin nauttia televisiolle tehdystä versiosta ja olinkin siihen koko lailla tyytyväinen.
Kun salaperäinen, läpinäkyvä ja täysin rikkomaton kupu sulkee sisäänsä amerikkalaisen pikkukaupungin asukkaat, alkaa tapahtua muitakin perikingiläisiä outoja asioita. Samanaikaisesti kaupungin salaisuudet alkavat paljastua hieman twinpeaksiläiseen tyyliin.
Kuten Kingin scifeimmissä tarinoissa aina, tiedepuoli on mitä sattuu ja asioiden ratkaiseminen edellyttää henkistymistä ja mitä erikoisimpia new age -uskomuksia. Kun näitä osaa odottaa jo etukäteen ja hyväksyy ne tarinan välttämättömäksi pahaksi, voi niiden sijaan keskittyä nauttimaan henkilöiden välisistä konflikteista jotka ovat voittopuolisesti hyvin ideoituja. Kingin vahvuus on aina ollut henkilökirjoittaminen, eikä hän petä tälläkään kertaa.
Ykköskausi loppuu pelottomasti cliffhangeriin, koska jo sitä tehdessä tiedettiin että myös kakkoskausi on tulossa. Se alkaa Amerikassa kesäkuun viimeisenä päivänä ja kenties meilläkin pian sen jälkeen. Tulen varmaan katsomaan myös sitä. [7]
Top of the Lake (7 jaksoa, 2013)
Uudessa Seelannissa syntynyt mutta sittemmin Australiaan vakiintunut elokuvaohjaaja Jane Campion vie seitsenosaisessa mysteerissään katsojat synnyinmaansa maisemiin, mikä jo sinänsä luo tarinalle eksoottiset puitteet. Sarja on alkujaan valmistunut ja esitetty jo vuoden 2013 alkupuolella, mutta itse sain sen katsottua vasta nyt kun se tuli Suomen Netflixin valikoimaan.
Tapahtumat käynnistyvät, kun 12-vuotias Tui-tyttö yrittää hukuttautua pikkukaupungin naapurissa sijaitsevaan järveen. Kun tyttö on pelastettu ja toimitettu sairaalahoitoon, hänen havaitaan olevan raskaana. Mad Men -sarjasta tuttu Elisabeth Moss on kompleksinen etsivä Griffin, joka ryhtyy selvittämään tapausta. Selvitys muuttuu vaikeammaksi kun tyttö katoaa kokonaan ja hieman Under the Domen tapaan valokuvauksellisen kaupungin pinnan alta alkaa paljastua jos jonkinmoisia salaisuuksia.
Tärkeässä sivuroolissa on Tuin isä, häikäilemätön maanomistaja (Peter Mullan), jolla on ilmiselvästi jotakin hämärää tekeillä useammallakin taholla. Hiukan erikoiselta hahmolta vaikuttaa myös Griffinin esimies (Lord of the Ringsin David Wenham). Täysin tarpeettomalta lisältä tarinaan sen sijaan tuntuu seudulle muuttanut hippihenkinen vanhojen naisten kommuuni, jonka henkisenä johtajana Holly Hunter tekee yhden uransa hassuimmista rooleista.
Kun totuus paljastuu, on se kieltämättä todella shokeeraava. Matkan varrella sarjan seuraamisesta tekee kuitenkin lievästi epämiellyttävää Campionin vaivoin peitelty perifeministinen miesviha; suunnilleen jokainen sarjan mieshahmo on entinen, nykyinen tai tuleva raiskaaja ja/tai pahoinpitelijä. Campion elää synkässä maailmassa. [6]
True Detective (8 jaksoa, 2014)
Yksi tämän vuoden tv-tapauksista on kahdeksan jakson mittainen amerikkalaissarja True Detective, joka osoittautuukin tästä kolmikosta ylivoimaisesti parhaaksi. Se toimii myös hienona esimerkkinä siitä, miten Oscar-tasoiset elokuvanäyttelijät laittavat kaiken lahjakkuutensa peliin televisiolle tehdyssä tarinassa, joka on ilmiselvästi suunnattu nimenomaan aikuiselle yleisölle. Vielä muutamia vuosia sitten tällaista ei tapahtunut; pitkien elokuvien tuotanto oli vielä selvästi tv-sarjoja "korkeampaa" taidetta.
Matthew McConaugheyn Cohle ja Woody Harrelsonin Hart ovat poliisielokuvaperinteitä noudattaen hieman epäsuhtainen poliisipari, mutta siihen perinteisten sääntöjen noudattaminen sitten loppuukin. Kaksikko on saanut tehtäväkseen tutkia vuoden 1995 Louisianassa tapahtunutta nuorehkon naisen rituaalimurhaa, jonka taustojen kaivelu tuo tietenkin esille outoja asioita. Taitava rakenne asettaa poliisit erikseen kertaamaan tapahtumia kameralle vuoden 2012 kehyskertomuksessa.
True Detective on mestarillinen monilla tasoilla. Alun sinänsä jo aivan riittävän mielenkiintoinen mysteerin pohjustus ja poliisitutkinnan seuraaminen saa hurjan käänteen neljännessä jaksossa, jossa tekijät laittavat isomman vaihteen päälle ja siirtävät parissakymmenessä minuutissa koko tarinan aivan uuteen genreen. Jakso huipentuu kuuden minuutin mittaiseen yhtäjaksoiseen otton, jota voidaan pitää klassikkona jo nyt.
Synkän ja pohdiskelevan Cohlen filosofiset monologit ovat kehyskertomuksen suola. Ykkösjakson hieno mietintä ihmisen tietoisuuden ja minuuden olemuksesta saa jatkokseen kuutosjakson selityksen koko maailmankaikkeuden olemuksesta. [9]
ARVIOT: JUKKA HALTTUNEN
Arvioinnissa käytetty asteikko sanallisesti selitettynä:
[10] = täydellinen
[9] = lähes täydellinen
[8] = erittäin hyvä
[7] = melko hyvä
[6] = tyydyttävä
[5] = siedettävä
[4] = melko huono
[3] = erittäin huono
[2] = sietämättömän huono
[1] = katsomiskelvoton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti