Alejandro Amenábar: Abre los ojos
Espanjalaisen yllätyskäänteiden mestarin Alejandro Amenábarin läpimurtoelokuva olisi paras katsoa ilman, että siitä tietää mitään etukäteen. Nuori, varakas ja komea César joutuu päätähuimaavaan pyöritykseen tavattuaan ensin elämänsä rakkauden Sofian (nuori Penélope Cruz), mutta jouduttuaan kesken ihanan romanssin onnettomuuteen, jossa hänen kasvonsa tuhoutuvat. Korjaukseen tähtäävä kirurgia on työlästä, joskin siitä tulee pian pienin Césarin ongelmista hänen koko todellisuuskäsityksensä alkaessa rakoilla.
Paul Thomas Anderson: Boogie Nights
Nykyään jo yleisesti neroksi tunnustetun Paul Thomas Andersonin toinen pitkä elokuva oli hänen läpimurtonsa. Kahden ja puolen tunnin mittainen saaga kalifornialaisen pornofilmiteollisuuden vaiheista 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa kuulostaa ajatuksena kummalliselta, mutta toimii täyden kympin veroisesti huumorintäyteisenä toteutuksena. Pornoa tekevistä, hiukan reppanamaisista henkilöhahmoista on mahdotonta olla pitämättä, ja Anderson pitää laajan henkilögalleriansa mestarillisesti hallinnassaan.
Jonathan Mostow: Breakdown
Sittemmin Terminator 3:n (2003) ohjaajana tunnetuksi tullut Jonathan Mostow teki oman läpimurtonsa niin hienolla trillerillä, että melkein pää hajoaa. Kurt Russell nähdään keskusroolissa loistavasti kirjoitetussa ja ohjatussa jännärissä miehenä, jonka vaimo katoaa selittämättömästi parin auton rikkouduttua jossakin Yhdysvaltojen lounaisosien erämaassa, ja miehen lähdettyä yksin etsimään apua. Kuten ylläolevasta kuvasta saattaa arvata, parin palaaminen yhteen edellyttää poikkeuksellisen miehekkäitä suorituksia.
Robert Zemeckis: Contact
Yksi vuosikymmenen hienoimmista tieteiselokuvista perustuu alan sympaattisen legendan Carl Saganin kirjaan. Tv-sarjan Cosmos kertojana tunnettu Sagan oli elämänkatsomuksellisesti neutraali tiedemies, jonka alter ego elokuvassa on Jodie Fosterin isänsä lapsena menettänyt, uramahdollisuuksiinsa nähden aivan liian sekulaari tiedenainen, joka päätyy tapahtumien keskiöön kun Maan ulkopuolinen sivilisaatio ottaa meihin yhteyttä. Unohtumattoman upea tarina kertoo, mitä tapahtuu meidän vastatessamme soittopyyntöön. Kalpea aavistus siitä nähdään allaolevassa kuvassa.
John Woo: Face/Off
Hongkongilainen toimintalegenda John Woo muutti Kaliforniaan kun tieto hänen kotikaupunkinsa tulevasta luovutuksesta Kiinalle selvisi 20 vuotta sitten. Kuolemattomia klassikoita kotikentällään tehnyt ohjaaja haparoi pari ensimmäistä Amerikan ohjaustaan, mutta osui napakymppiin tällä kolmannella. Mielikuvituksellinen tieteisjuoni siitä, miten John Travolta vaihtaa itselleen Nicolas Cagen naaman soluttautuakseen tämän rikollispiireihin on sivuseikka; tärkeintä ovat juonikuvion mahdollistamat toinen toistaan upeammat action-kohtaukset.
Michael Haneke: Funny Games
Nykyään eurooppalaisen taide-elokuvan ykkösnimi Michael Haneke oli 1990-luvulla ymmärtänyt väkivaltaisten jännitys- ja kauhuelokuvien tarkoitusperät jotenkin aivan täydellisesti väärin, mutta yrittäessään kritisoida niitä ylhäältä jyrkästi alaspäin hän tuli puolivahingossa luoneeksi uuden klassikon juuri vihaamaansa genreen. Funny Games on tunnelmaltaan harvinaisen puristava kauhutrilleri, jossa psykopaattinen nuorisokaksikko kiduttaa hyvinvoivaa perhettä näiden kesähuvilalla. Elokuvan vuoden 2007 amerikaksi puhuttu uusintaversio on yhtä hyvä kuin alkuperäinen, huolimatta siitä että Haneke on edelleen aivan kuutamolla siitä, miksi yleisöt oikeasti katsovat väkivaltaisia jännäreitä.
Quentin Tarantino: Jackie Brown
Rikoselokuvan armoitetun mestarin, Quentin Tarantinon kolmas ohjaustyö julkaistiin jo yli 15 vuotta sitten. Sen ilmeisin esikuva oli Pam Grierin pääosittama 1970-luvun alun klassikko Foxy Brown, mutta maestro onnistui laajentamaan esikuvaansa monitahoiseksi moderniksi rikostarinaksi, jonka keskiössä nimihenkilö ja sinänsä keskeistä osaa näyttelevä Samuel L. Jackson jäivät täydellisesti b-elokuvien ikoni Robert Forsterin sekä etenkin elämänsä vedossa olleen Robert De Niron varjoon. Lopputulos edustaa täyteläistä amerikkalaista rikosdraamaa kaikkein parhaimmillaan.
Curtis Hanson: L.A. Confidential
Rikostarinoiden mestarin James Ellroyn romaaniin perustuva L.A. Confidential oli yksi vuoden todellisista yllättäjistä. 1950-luvun Los Angelesiin sijoittuva eeppinen tarina kuvasi enemmän kaupungin poliisivoimien sisäisiä kähmintöjä kuin varsinaisten rikosten selvitystä. Näyttelijägalleria oli poikkeuksellisen kovatasoinen, tehden Guy Pearcesta tähden ja sisältäen sekä Russell Crowen että Kevin Spaceyn tarkasti tehdyt roolit juuri ennen molemmille ojennettuja miespääosa-Oscareita paria, kolmea vuotta myöhemmin.
Paul Verhoeven: Starship Troopers
Koko 1990-luvun varmastikin paras scifi-elokuva ei oikeastaan keskity scifiin sinänsä, vaikka lajityyppi tarjoaakin näyttävät kulissit satiirintäyteiselle tarinalle. Jossakin ei ihan läheisessä mutta ei mahdottoman kaukaisessakaan tulevaisuudessa kuvankauniit nuoret lähtevät suorittamaan asepalvelustaan saavuttaakseen Kansalaisuuden sekä sen mukanaan tuoman äänioikeuden ja uramahdollisuudet. Kaukaa avaruudesta ihmiskuntaa pommittavat jättiläishyönteiset osoittautuvat kuitenkin kovaksi vastukseksi. Komedia on hauskinta näennäisesti vakavissaan toteutettuna, kuten aina.
James Cameron: Titanic
Vasta viime syyskuussa vihdoinkin blu-ray-ensi-iltansa saanut, aikansa ylivoimaisesti suurin elokuvamenestys on myös elokuvallisesti poikkeuksellisen vaikuttava. Kuten Tuulen viemää ja Ben-Hur, se maalaa muita aikalaisiaan merkittävästi suuremmalle kankaalle sijoittaessaan klassisen Romeon ja Julian rakkaustarinan tuhoon tuomitulle valtamerilaivalle. Muutoin kaikin puolin täydellistä elokuvakokemusta horjuttavat siellä täällä Cameronin täydellä insinöörin tunteella kirjoittamat kömpelön oloiset repliikit, mutta niiden merkitys on mitätön verrattuna valtavaan inhimilliseen tragediaan, sekä sen vavahduttavan täydelliseen elokuvalliseen ylöspanoon.
Scott Reynolds: The Ugly
Uusi Seelanti onnistui 1990-luvulla usein yllättämään vahvoilla genre-elokuvillaan (vrt. vuoden 1993 Jack Be Nimble), joista The Ugly sai meillä jopa pienimuotoisen teatterilevityksen. Omaleimainen tarina kertoo naispuolisen psykiatrin yrityksistä pureutua vankilassa jo istuvan sarjamurhaajan mieleen ja motiiveihin, mutta yltää sinänsä tutun ja vähän kaavamaisenkin aiheen käsittelyssä paljon syvemmälle kuin moni muu elokuva. Loppukohtaus kuuluu vuosikymmenen karuimpiin, ja samalla mieleenpainuvimpiin.
Vuoden 1997 top 5:
1. Titanic
2. Starship Troopers
3. Contact
4. Breakdown
5. Abre los ojos
Jukka Halttunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti