Ohjaus ja käsikirjoitus: Tom Six
Pääosissa: Laurence R. Harvey, Ashlynn Yennie, Bill Hutchens, Vivien Bridson, Peter Blankenstein
Kauhuelokuva on mielenkiintoinen elokuvan alalaji. Se muuntautuu kunkin aikakauden tarpeisiin siten, ettei edellisen huipputeosta katsova välttämättä edes tunnista seuraavan merkkipaalua samaan genreen lukeutuvaksi. Jokaiselta aikakaudelta ja vuosikymmeneltä silti löytyvät aina ne omat elementtinsä, jotka kykenevät tuottamaan halutun vaikutuksen oman aikakautensa katsojissa.
Hollantilaissyntyinen Tom Six (s. 1973) on yksi niistä meidän aikakautemme elokuvantekijöistä, jotka vievät onnistuneesti kauhugenreä eteenpäin - pyrkimättä varsinaisesti pelottamaan elokuvillaan ketään. Haluttu vaikutus on kokonaisvaltaisempi. Päällimmäisenä mieleen tuleva termi on pikemminkin inho, mutta kun elokuvia katsoo tarkemmin, niistä löytää helposti muitakin vaikuttimia kuin pelkän pyrkimyksen helppoon iljetykseen.
Sixin kuningasidea, jolla hän on varsinaisesti tehnyt nimestään tunnetun, on ihmistuhatjalkainen, The Human Centipede. Tästä oliosta kertova elokuvasarja on hänen käsikirjoituksessaan ja ohjauksessaan paraikaa laajenemassa trilogiaksi, jonka viimeinen osa on tulossa nähtäväksi ensi vuoden puolella. Piti kirjoittamani, että teattereihin, mutta se lienee toiveajattelua: päätösosan on tarkoitus olla kaikkien aikojen sairain elokuva, jonka ei pitäisi logiikan sääntöjen mukaan päästä teatterilevitykseen missään päin maailmaa. Videolevityksestäkin leikkaamattomassa muodossa tulisi olla lähinnä yllättyneen kiitollinen.
Sarjan aloittaneen elokuvan The Human Centipede: First Sequence (2009) taustalla vaikutti ohjaajan kaveripiirin pohdinta siitä, mikä olisi oikeasti sopiva rangaistus pedofiileille. Joku keksi, että nämä pitäisi kiinnittää toisiinsa suusta anukseen, tuhatjalkaista muistuttavaksi olioksi siten, että jälkimmäinen joutuisi väkisin nielemään eteensä kiinnitetyn ulosteet. (Jonon ensimmäisellä ei ilmeisesti olisi suuremmin hätää.)
Six sai ideasta inspiraation elokuvaan. Olisiko mahdollista oikeasti rakentaa tällainen olio, joka pystyisi peräti pysymään hengissä siten, että sillä olisi yksi ainoa ketjutettu ruuansulatuskanava? Ensimmäisen yksilön suusta peräsuoleen, siitä seuraavan suuhun jne. niin pitkään kuin tuhatjalkaisessa riittää jäseniä. Six rakensi tälle idealle melko perinteisen kauhuelokuvan, jossa syrjäiseen taloon haaksirikkoutuvat sievät naispuoliset amerikkalaisturistit joutuvat hullun tohtorin koekaniineiksi japanilaismiehen jatkoksi, kolmeosaisen tuhatjalkaisen kahdeksi jälkimmäiseksi osaksi.
Jo ykkösosan mainoslause julisti: 100% medically accurate! Six väitti alun perinkin, että sen kolmen hengen ihmisjono oli oikeasti mahdollinen toteuttaa lääketieteellisessä mielessä. Toki jonon viimeisenä oleva nainen alkoi elokuvassakin piakkoin voida melko huonosti saadessaan ravinnokseen vain jo kahteen kertaan sulatettua ruskeaa tahnaa, jonka ravitseva osuus oli käytetty jo kauan ennen kuin se hänen suuhunsa päätyi.
The Human Centipede: First Sequence on hyvin tehty, mutta enemmänkin kuin vain hiukan pointittoman tuntuinen inhodraama, joka on sisältönsä puolesta paljon kiltimpi ja siistimpi kuin mitä ylläoleva kuvaus antaa ymmärtää. Väärään paikkaan eksyvät päähenkilöt joutuvat yllämainittuun ongelmatilanteeseen ilman, että siitä irroitetaan juurikaan mitään muuta inhottavaa kuin pelkkä perusajatus. Mitään graafisesti iljettävää ei nähdä vaan se pitää kuvitella.
Tämä ei toistu trilogian keskimmäisessä osassa The Human Centipede II: Full Sequence (2011), jossa otetaan ykkösosassa hukatut potentiaaliset inhottavuustehot takaisin korkojen kanssa. Samalla kertaa ykkösosan pointittomuus korvautuu monitasoisella inhodraamalla, joka ei ehkä ole kauhuelokuva perinteisessä mielessä, mutta onnistuu silti vaikuttamaan katsojaan sellaisen tavoin. Uskomattoman törkeä juonisisältö pitää inhotason korkealla, ja kokonaisuuden kruunaa Sixin ennätysmusta huumori, joka saa katsojan hihittelemään mitä merkillisimmille asioille.
Full Sequencen keskushenkilö on Martin (Laurence R. Harvey, kuvissa), käytännössä mykkä ja varsin syvältä häiriintynyt lontoolainen paikoitushallin vartija, johon alkuperäinen elokuva on tehnyt suuren vaikutuksen. Martin katselee First Sequencea yhä uudelleen ja uudelleen työpaikkansa läppärillä samalla kun tekee töitä ja kolkkaa varomattomia asiakkaita isolla sorkkaraudallaan. Hänen haaveenaan on rakentaa kokonaan oma ihmistuhatjalkainen, peräti kahdestatoista osasta, mutta koska hänellä ei ole lääketieteellistä osaamista, joudutaan jo elokuvan julisteessa paljastamaan että tämänkertainen kokeilu on 100% medically inaccurate!
Kokonaan mustavalkoinen elokuva yllättää hyvällä taustoituksellaan. Tutustumme perusteellisesti Martinin kotioloihin, jotka paljastavat ilmiselvän syyn hänen häiriintyneisyyteensä. Edesmennyt isä on käyttänyt poikaa insestin kohteena, samoin perheen lähipiiriin edelleen kuuluva rabbi, ja omaa kuolemaansa suureen ääneen toivova äitikin yrittää tappaa poikansa aamun alkajaiksi isolla lihaveitsellä - minkä Martin tuntuu kuitenkin ottavan iisisti, kuin yhtenä osana normaaleja aamutoimia.
Martin ei muutenkaan puhu koko mustavalkoisena kuvatun elokuvan aikana yhtään mitään, mutta Harveyn ilmeikäs tulkinta ja eläimellinen ääntely välittävät kyllä tämän tunnetilat, aikeet ja tarkoitukset perille paremmin kuin hyvin. Elokuvan alkupuoli koostuu sairaiden kotiolojen kuvauksen ohella myös riemastuttavista splatter-roiskutuksista, jotka tuovat mukanaan toistuvia, positiivisia muistumia kultaisilta 1970- ja 1980-luvuilta.
Ihmistuhatjalkaisen rakentaminen ei tietenkään suju Martinilta niin kuin pitäisi, mistä seuraa elokuvan lopuksi yksi kaikkien aikojen sanoinkuvaamattomimmista viimeisistä puolituntisista. Ykkösosan hullun, mutta myös ammattitaitoisen tohtorin osaamisen puutteessa ihmisketjun rakentamiseen käytetään vaikka nitojaa. Kakkososassa myöskin roiskutellaan tarkoituksella juuri niitä kaikkia eritteitä, joita jo ykkösosan katsoja kuvitteli näkevänsä mutta joutui niitä odotellessaan "pettymään". Kohtalaisen vahva vatsa on hyvä apu jatko-osan finaalia seuratessa.
Paitsi, että Full Sequence yllättää aidosti toimivalla ja perustellulla häiriintyneisyyden kuvauksellaan, se myöskin häikäisee siinä mikä on kautta aikojen tehnyt kauhuelokuvista muistettavia: katsojansa haastamisessa seuraamaan tapahtumia, joiden seuraaminen ei ole helppoa. Elokuvan mustavalkoisuus tulee helposti perusteltua loppuvaiheita seuratessa: jos kaikki tämä olisi kuvattu väreissä, ei elokuvaa olisi varmastikaan sallittu julkaistavaksi missään sivistysvaltiossa. Nytkin mennään jo vähän niillä rajoilla.
The Human Centipede III: Final Sequence on luvattu valmistuvaksi ensi vuonna. Sen pitäisi ennakkotietojen mukaan sisältää useista sadoista ihmisistä koostuva ihmistuhatjalkainen, ja olla niin totaalisen sairas teos ettei sitä luultavasti sallita missään edes videojulkaisuna, teatterilevityksestä puhumattakaan. Nähtäväksi jää, yltääkö Tom Six isoihin lupauksiinsa. Ainakin kakkososa on komeasti onnistunut inhoelokuvan merkkipaalu.
Jukka Halttunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti