153. David Fincher: Fight Club (Blu-ray / 31.10.) *****
Halloweenina katselulistallani ei ollut kauhuelokuvaa, vaan jo aiemmin viikolla saapunut moderni klassikko, josta kirjoitin aikoinaan: "Unettomuudesta kärsivän, elämänsä monotoniseksi ja tarkoituksettomaksi tuntevan nuoren jupin (Edward Norton) elämä muuttuu, kun hän tapaa sattumalta lentokoneessa saippuatehtailija Tyler Durdenin (Brad Pitt). Hetkeä myöhemmin mukava omistusasunto laadukkaassa kerrostalossa räjähtää taivaan tuuliin, ja kertoja muuttaa Tylerin luokse karmeimpaan mahdolliseen läävään kaupungin hämärille laita-alueille. Tyler on karismaattinen johtajatyyppi, jolla on suuri idea. Tarkoituksettomiksi itsensä tuntevien, naisten liki munattomiksi kasvattamien miesten on päästävä takaisin kosketuksiin primitiivisen puolensa kanssa." [Tämän elokuvan maailmassa] "se tapahtuu parhaiten perustamalla tappeluklubi, jossa otettavat matsit toimivat purkamiskanavina niille miehisissä geeneissä vaikuttaville metsästys- ja taisteluvieteille, joille steriili nyky-yhteiskunta ei sellaisia muuten tarjoa, ja joita lastenkasvatuksen yksinoikeudekseen omineet naiset yrittävät muutenkin (turhaan) tukahduttaa. Sotimisen ja metsästämisen korvikekokemuksina toimivista tappeluklubeista tulee jättimenestys nykymiesten keskuudessa. Mikään ei ole niin puhdistavaa kuin saada hakata toista miestä rehellisen tiukassa ottelussa, ja ottaa itsekin iskuja vastaan. Työpaikalla kertoja herättää huomiota kantamalla mustelmia ja ruhjeita näkyvissäkin kehon osissa kuin voitonmerkkejä. Mutta Tylerille pelkkä tappeluklubitoiminta ei ennen pitkää enää riitä. Tarvitaan vieläkin radikaalimpia menetelmiä banaalin sovinnaisen yhteiskuntajärjestyksen järkyttämiseksi..." Kotimainen blu-ray-julkaisu sisältää pakkaamattoman hd-äänen, jonka ansiosta elokuva kuulostaa jopa paremmalta kuin elokuvateattereissa aikoinaan. Merkkiteos on yksi uskomattoman hienon elokuvavuoden 1999 kirkkaimmista timanteista.
154. Richard Curtis: Love Actually (Blu-ray / 1.11.) *****
Ja kun klassikkolinjalle kerran päästiin, niin miksipä ei sillä myös jatkaisi. Tosin tämä klassikko on kyllä ihan sieltä mainstream-elokuvan toisesta ääripäästä. Nyt tarjotaan valtaisa annos rakkautta, joka ilmenee suuren henkilöhahmojoukon elämissä mitä erilaisimmin tavoin. Yksi modernin ajan tärkeimmistä feelgood-elokuvista toimii kuusi vuotta ensi-iltansa jälkeen edelleen täysillä. Tämän elokuvan katsottuaan on todella vaikea olla allapäin. Jopa Hugh Grant onnistuu olemaan aidosti charmikas.
155. Wayne Kramer: Crossing Over (Dvd / 31.10. - 1.11.) **½
Jonkinlaiseksi sekoitukseksi Trafficia, Crashiä ja Babelia pyrkivä, Yhdysvaltoihin kohdistuvan laittoman maahanmuuton ongelmia ja lieveilmiöitä käsittelevä draama ei lopulta kasva oikein miksikään. Lopputuloksen pointittomuus on erityisen harmittavaa siksi, että Wayne Kramer ehti juuri tätä elokuvaa ennen luoda itsestään kuvan uutena lupaavan ohjaajatulokkaana härskinraikkaalla toimintaelokuvallaan Running Scared, joka ei totisesti tabuja vältellyt. Harrison Ford näyttää vanhalta ja väsyneeltä, ja iän myötä hänen liki täydellinen kyvyttömyytensä näyttelijänä (mutta ei elokuvatähtenä, mikä on eri asia) tulee vain entistä selvemmin näkyville.
156. Ron Howard: Angels & Demons (Blu-ray / 8.11.) ***
Minulla on kuluvan vuoden aikana ollut muutenkin suuria vaikeuksia ehtiä katsoa niin paljon elokuvia kuin varsinaisesti haluaisin, mutta tämä isänpäivään huipentunut viikko oli todellinen pohjanoteeraus. Vasta sunnuntai-iltana pakottauduin katsomaan edes yhden elokuvan, etten jäisi kokonaan nollille. Da Vinci -koodin "jatko-osan" Enkelit ja demonit blu-ray oli tekniseltä laadultaan kertakaikkisen loistava, eikä elokuvakaan ollut minusta lainkaan hassumpaa viihdettä. Da Vinci -koodi oli aikanaan pieni pettymys, vaikka kyllä pidin siitä enemmän kuin useimmat. Tässä oli mielenkiintoisempi mysteeri ja hyvin toteutettu kilpajuoksu kelloa vastaan, mutta toisaalta juoni sisälsi hölmömpiä käänteitä kuin edeltäjänsä missään vaiheessa, joten keskimäärin kai päädyttiin suunnilleen samalle tasolle.
157. Patrik Syversen: Rovdyr (Blu-ray / 9.11.) **
Jouduin mainoksen uhriksi ja uhrasin elämästäni 80 minuuttia tälle norjalaiselle kauhuelokuvalle, jonka blu-rayn kannessa joku kehui sitä kaikkien aikojen parhaaksi pohjoismaiseksi kauhuelokuvaksi. Hah! Tosiasiassa tämä ei ole edes 2000-luvun paras norjalainen kauhuelokuva, miltä sijalta Naapuria ei enää syrjäyttäne mikään. Suomenkielisellä nimellä Pedon verta julkaistu tekele vie 1970-luvun alun amerikkalaisia kauhuklassikoita (etenkin Teksasin moottorisahamurhia) mukaillen joukon nuoria aikuisia syrjäseudulle, jossa heitä aletaan kirjaimellisesti metsästää ja brutaalisti teurastaa. Kunnianosoitukset viedään jopa niin pitkälle, että alussa soi alkuperäisen The Last House on the Leftin (1972) tunnuskappale instrumentaaliversiona. Tekijöillä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia ässiä hihassaan: ei omaperäistä käsittelytapaa tai omia ideoita. Lopputekstien ilmestyessä saattoi vain todeta nähneensä heikon kopion kopion, jonka värisävytkin ovat sinänsä osuvasti haaleat - ilmeisesti tarkoituksella, vanhan 70-luvun alun filmilaatua jäljitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti